Eskarilainen löysi tavut ja huomasi, miten kiva niillä on leikitellä – Kannattaa kokeilla!

Sikuriina on nyt yhtäkkiä löytänyt tavut. Erään kerran kun toimintaterapian jälkeen sammutimme hurjaksi äitynyttä nälkäämme Hesburgerissa, Sikuriina kysyi, lukeeko seinällä jättimäisillä kirjaimilla Hesburger. Totesin näin olevan. Sikuriina tutkiskeli tekstiä hetken ja jatkoi sitten, että siinä on kolme tavua. Kertoi vielä millä kirjaimella kukin tavu alkaa ja mihin päättyy. Olin ihmeissäni ja ylpeä!

Suomen kielessä tavu on puheen luontainen rytmiyksikkö, suomi on tavujakoinen kieli. Tavujen hahmottamista kannattaa harjoitella, koska se auttaa myös oikeinkirjoituksessa.

Sikuriina onkin nyt hullaantunut tavuista. Hän kyselee jatkuvasti, kuinka monta tavua kussakin sanassa on ja tavuttaa itse sanoja tavuttamalla. Leikittelemme yhdessä tavuilla ja sanoilla nyt paljon, tarkoituksella, koska selvästi Sikuriinalla on jonkinlainen lukemaan oppimisen herkkyyskausi menossa.

Olemme keksineet ja kokeilleet erilaisia tavuleikkejä, tavuttelujuttuja yhdessä. Näitä kannattaa kokeilla, jos lapsi on yhtään kiinnostunut kirjaimista ja lukemisesta. Kaikenlainen kirjainten, tavujen ja sanojen tutkiskelu ja niillä leikkiminen tukee lukemaan oppimista.

Tavuttelua ja tavuleikkejä

Lapsen kanssa tavuttelusta voi tehdä vaikka eräänlainen kilpailun tai pelin:

  • Keksitään mahdollisimman pitkiä sanoja: Kuka keksii sanan, jossa on eniten tavuja?
  • Keksitään mahdollisimman lyhyitä sanoja: Onko jossain sanassa vain yksi tavu?
  • Keksitään tietyllä tavulla alkavia sanoja: Mikä sana alkaa tavulla KU- / MIK- / MUU- / SI- jne.?
  • Mitä jää jäljelle, jos sanasta otetaan ensimmäinen tavu pois? Esim. LU-SIK-KA sanasta tulee pelkkä SIK-KA.
  • Tavuketju: Aloitetaan seuraava sana edellisen sanan viimeisellä tavulla, esim. TA-LO -> LO-MA -> MA-TO…
  • Taputetaan sanojen tavuja. Keksitään erilaisia rytmejä, voidaan vaikka räpätä tavuttain. Sanoja voi tavuttaa myös hyppimällä, marssimalla, pompottamalla palloa jne.

Myös tuttujen nimien tavuttelu on hauskaa. Meillä ainakin Sikuriina on todella kiinnostunut siitä, miten nimet kirjoitetaan. Kirjametkin hän on oppinut nimien kautta: A kuten Antti, L kuten Lilja jne.

Lukemaan oppiminen vaatii toistoa ja sisäistä paloa

Kun harjoitellaan lukemaan, toisto on äärimmäisen tärkeää. Sanojen, tavujen, kirjainten toistamista eri tavoin – tai vaikka ihan sillä samallakin tavalla uudelleen ja uudelleen. Ilman toistoa, aivot eivät saa tarpeeksi harjoitusta. Sujuvaa lukemista varten samaa tekstiä on hyvä lukea useita kertoja peräkkäin: sama koskee myös tavuttelua ja sen jälkeen myös tavujen lukemista uudelleen ja uudelleen.

Eskaritouhujen lisäksi iPadille lataamani Ekapeli on innostanut Sikuriinaa harjoittelemaan lukemista. ”Ekapeli on tietokoneella ja mobiililaitteilla pelattava oppimispeli, joka harjoittaa lukutaidon perusteita. Ekapelistä on laadittu useita versioita. Pelit on kehitetty Jyväskylän yliopiston ja Niilo Mäki Instituutin työryhmän toimesta.” (Lähde.) Sikuriina on pelannut Ekapeli Alku -peliä, joka soveltuu erityisen hyvin esikouluikäisille. Pelissä harjoitellaan kirjaimia, tavuja ja sanoja. Se perustuu nimenomaan toistoon, ja sitä voi pelata tabletilla, kännykällä tai tietokoneella. Pelissä kerätään kolikoita, joilla voi ostaa kaupasta omalle hahmolleen kaikenlaista hauskaa. Peli on maksuton. Suosittelen tutustumaan!

Sikuriinalla kirjaimet hyppivät miten päin sattuu. Ja kun hän kirjoittaa sanoja meidän sanelumme mukaan, sanat saattavat alkaa oikealta ja kiertää vasemman kautta taas sinne oikealle. Tällä ei ole juuri nyt niin väliä. Tärkeintä on, että eskarilaisella on sisäinen palo, motivaatio eli kiinnostus tutkia kirjaimia, sanoja ja tavuja. Oppimisen ilo ja lapsen luottamus omiin taitoihin tukevat sisäistä motivaatiota.

Kun lapsi opettelee lukemaan, on todella tärkeää, että aikuinen tukee lasta ja on kiinnostunut lapsen tekemisistä. Tämä lisää motivaatiota. Kun lapsi pääsee tutkiskelemaan kirjaimia, tavuja ja sanoja aikuisen kanssa ja kun aikuinen näyttää lukemisen mallia, lapsen motivaatio lukemaan opetteluun lisääntyy.

Loppuun pieni anekdootti kolmenkymmenen vuoden takaa: Minä olen oppinut ensin kirjoittamaan ja vasta sitten lukemaan. Kirjoitin tarinoita, pitkiäkin sellaisia. Aina välillä kävin kysymässä vanhemmiltani, mitä olin kirjoittanut, kun ajatus oli katkennut, enkä enää muistanut, mitä olin kirjoittanut. Pian kuitenkin opin myös lukemaan omia tekstejäni.

Joko teillä luetaan?

-Saara

PS. Tiesitkö, että Hurlumhei löytyy myös Facebookista ja Instagramista? Tykkäisin, jos tykkäisit. 🙂

Maksuttomia ja edullisia puuhia talvilomalle Helsingissä ja lähiympäristössä

Näin luokanopettajana voin kertoa, että talviloma eli hiihtoloma tuli kyllä taas aivan oikeaan hetkeen. Sekä oppilaiden että opettajien kannalta. Itse odotan, että saan puuhailla rauhassa kotona lasten kanssa ja lähteä sitten lasten pappalaan, minun ”kotikotiini” loppuviikoksi nautiskelemaan talvesta. Viidesluokkalaiset oppilaani puolestaan intoilivat talvipuuhista, reissuista ja kavereiden kanssa touhuamisesta. Hetkeen meidän ei tarvitse tsempata, vaan saamme antaa oppien ja ajatusten muhia päässä rauhassa. Ottaa vähän aikaa rennosti.

Loma saattaa kuitenkin käydä välillä tylsäksi. Lapset rupeavat kaipaamaan kavereitaan ja kaipaavat ohjelmaa. Usein silloin oma mielikuvitus lyö tyhjää. Kasasinkin tähän joitakin meidän perheemme mielestä todella ihania maksuttomia ja mahdollisimman edullisia vinkkejä talvilomapuuhiin eri-ikäisille lapsille Helsingissä ja lähiseudulla.

Maksuttomat puuhat ulkona, top 10

  1. Lumileikit nyt kun sitä lunta oikeasti on: Metsäemo vinkkaa 33 asiaa, mitä voi tehdä talvella yhdessä ulkona.
  2. Pulkkamäkeen pääsee Helsingissä useassa paikassa. Vinkkejä voi katsoa vaikka MyHelsingin jutusta.
  3. Helsingin leikkipuistot tarjoavat erilaista ohjattua toimintaa sekä ulkoilu- ja liikuntatapahtumia myös hiihtolomaviikolla. Kannattaa taas katsoa suoraan leikkipuistojen omilta sivuilta (saattaa löytyä myös Facebookista) tai käydä kyselemässä leikkipuistoista.
  4. Lasten liikennekaupunki on yleisölle avoinna hiihtolomaviikolla ja tarjoaa perheille liikenneleikkipuiston toimintoja maanantasta perjantaihin. Liikennekaupungin perhepäivät ovat ikärajattomia avoimia päiviä, joissa mukana tulevat aikuiset voivat ohjata ja opastaa lapsia turvalliseen liikkumiseen. Liikennekaupunki tarjoaa käyttöön polkuautoja ja tilat. Kuulostaa aivan mahtavalta!
  5. Hiihtämään pääsee toki maksutta, jos omistaa tai saa lainattua sukset. Lainasuksia kannattaa kysellä esimerkiksi Facebookin kaupunginosaryhmistä. Helsingin laduista löytyy lisätietoa esimerkiksi www.stadissa.fi-palvelusta.
  6. Eläimiä pääsee katsomaan maksutta ainakin Fallkullassa sekä ilmeisesti myös Haltialassa.
  7. HSL:n lipulla pääsee myös Suomenlinnaan, josta löytyy seikkailureittejä ja pulkkamäkiä. Jo pelkkä lauttamatka on seikkailu näin talvella.
  8. Puotilassa pääsee pilkille talvilomalla 20.-23.2.2018 klo 10-14. Tarjolla on opastusta, lainavälineitä ja nuotiopaikka lampaantaljoineen. Lue tarkemmat tiedot tästä hauskasta hiihtolomaviikon tapahtumasta Helsinki liikkuu fb-sivuilta.
  9. Luontoretket onnistuvat myös talvella, kunhan varusteet ja eväät ovat kunnossa. Ihania kohteita ovat esimerkiksi Sipoonkorpi, Nuuksio, Talosaari, Seurasaari ja Lammassaari.
  10. Uutelan kodassa voi käydä paistamassa makkaraa. Ihanat kotakummit lämmittävät sitä viikonloppuisin. Lisätietoa löytyy Facebookista.

Maksuttomat puuhat sisällä, top 5

  1. Lasten kaupunkiin on vapaa pääsy. Siellä voi vaikka piipahtaa syömässä eväät ja leikkimässä hetken – tai viettää kokonaisen aamu- tai iltapäivän puuhastellen esimerkiksi vuoroin mummolassa ja vuoroin vanhassa koululuokassa.
  2. Kirjastot ovat auki hiihtolomallakin. Kannattaa tutkia eri kirjastojen tarjontaa. Ja vaikka erillistä ohjelmaa ei kirjastossa olisikaan, useissa kirjastoissa on ihanat lasten osastot kirjoineen, leluineen ja peleineen. Kirjastossa viihtyy niin pieni kuin isokin.
  3. Talvipuutarhaan pääsee myös maksutta! Kannattaa käydä seikkailemassa kasvien keskellä – varsinkin näin lumisena talvena Talvipuutarha on ihmeellinen satumaailma!
  4. Päivälehden museoon pääsee maksutta.
  5. Lastentarhamuseossa on talvilomaviikon lauantaina 24.2.2018 klo 10-13 maksuton tapahtumalauantai, jolloin palataan isovanhempien aikaan.

Edulliset puuhat, top 5

  1. Luistelu: Omilla luistimilla pääsee todella edullisesti, mutta luistimia saa myös vuokrattua. Kannattaa katsoa kenttien aukioloajat Helsingin kaupungin sivuilta.
  2. Alakouluikäisille järjestetään päivittäin liikuntaa koko viikon ajan Töölössä Easysport-tapahtumassa. Mukaan pääsee Kisahallin pääsymaksun hinnalla. Urheiluseurakumppanit yhdessä liikunnanohjaajien kanssa varmistavat, että aika ei taatusti käy pitkäksi.
  3. Korkeasaari on oikeasti ihana talvella! Eläimiä näkee yllättävänkin paljon – ja pirteinä. Saarella on ihanan talvinen tunnelma.
  4. Uiminen on kivaa! Uimahallit ympäri Helsinkiä ovat avoinna myös hiihtolomalla. Löydät uimahallien aukioloajat ja sisäänpääsymaksut Helsingin kaupungin sivuilta. Uimataitoisille sopiva vesiliikuntarata Wibit Aquatrack on käytössä Itäkeskuksen uimahallissa 19.–20.2.2018 klo 10-17 ja Pirkkolan uimahallissa 22.-23.2.2018 klo 10-15.
  5. Ateneumissa on esillä Ankallisgallerian aarteita vielä 25.2.2018 asti. Lisäksi Ateneumissa on erityistä hiihtolomaviikon ohjelmaa. Alle 18 vuotiaat pääsevät sisään maksutta.

Hiihtolomaviikon muita tapahtumia löytyy mm. stadissa.fi-palvelusta.

Jäikö sinun lempipuuhasi puuttumaan? Vinkkaa ihmeessä kommenttina, niin lisään sen listaan.

Ihanaa talvilomaa!

-Saara

Kuva: Pixabay

Rakkauskalenteri piristää arjen keskellä – pienillä teoilla on suuri merkitys

Yhteistyössä Love365.

Muistan, kun teininä laskin viikkoja, välillä kuukausiakin – aikaa, jonka olin ollut ”kimpassa” sen kertaisen poikaystäväni kanssa. Muutamaan vuoteen mahtui yllättävän monta suhdetta. Teini-ihastuksia. Kömpelöitä sellaisia. Onnensirpaleita ja sydänsuruja.

Enää ei ole tarvinnut laskea. On voinut vaan olla läsnä – usein on riittänyt, että on ollut ihan vaan paikalla. Tai edes jossain suht lähellä. Ainakin ajatuksissa. Rakastuimme puolisoni kanssa lopulta aika nopeasti ja yllättäenkin. Tai no, olin minä ehtinyt jo jonkin aikaa olla häneen ihastunut, mutta kun sitten päädyimme yhteen, se oli menoa. Muutimme yhteen noin vuoden seurusteltuamme ja siitä puolen vuoden päästä rakkaani kosi minua. Nyt olemme olleet yhdessä yli kymmenen vuotta.

Kymmenen vuotta sitten elämä oli erilaista. Minä olin juuri valmistunut ja saanut vakituisen työpaikan. Puolisoni oli mukana opiskelijapolitiikassa ja opiskelikin siinä ohessa minkä ehti. Me harrastimme paljon, kumpikin omilla tahoillaan ja paljon myös yhdessä. Saatoimme mennä leffaan tuosta noin vain tai köllötellä kainalokkain sohvalla kaikessa rauhassa. Illat olivat meidän. Kahden. Nautimme myös siitä, että opiskelijapiireissä oli paljon julia. Juhlien jälkeen yömyöhään kömmimme samaan sänkyyn raukean humaltuneina – myös toisistamme.

Nykyään rakkautemme on erilaista. Kun yritän suukotella puolisoani kesken arkisen aherruksen, vähintään toinen lapsistamme tunkee väliin saman tien. Illat eivät ole enää meidän kahden, vaan lapsemme vaativat osansa. Välillä todella kovaäänisesti. Rakkautemme on nykyään enemmänkin niin sanottua arkirakkautta. Arkirakkauskin voi olla ihanaa, suurta ja intohimoista, mutta usein se on pieniä tekoja. Sitä, että antaa toisen jäädä nukkumaan ja nousee itse lasten kanssa. Sitä, että tuo kupin teetä tai nenäliinan, ripustaa pyykit, laittaa ruokaa…

Arkirakkaus kuitenkin kutistuu välillä ruuhkavuosien hulabaloossa niin pieniksi teoiksi, ettei niitä aina enää rakkaudeksi tunnistakaan. Tai ehdi ajatella sitä rakkautta ja siitä huolehtimista. Kun ei ehdi tai jaksa kunnolla huolehtia edes itsestään, miten sitä jaksaisi ottaa puolisonsa huomioon? Rakkaus saattaakin ihan vahingossa kulahtaa tai väljähtyä, jäädä ruuhkavuosien jalkoihin.

Ja vaikka haluaisi nähdä vaivaa ja tehdä jotain romanttista, ei näillä ruuhkavuosiaivoilla oikein keksi mitä se voisi olla.

Onneksi on Rakkauskalenteri!

”Rakkauskalenteri tarjoaa iloa ja intohimoa parisuhteen arkeen. Se sisältää 12 tehtäväluukkua, joiden avulla pääset lähemmäs kumppaniasi ja vahvistat parisuhdettasi.
Joskus rakkaus on piilossa arjen alla. Rakastuminen käy helposti ja vaivatta, mutta rakastaminen edellyttää selkeää päätöstä ja tekoja. Rakkaus syntyy pienistä valinnoista: sanoista, kosketuksesta ja kohtaamisesta. Tunteesta, että on toiselle ainutlaatuinen ja tärkeä juuri sellaisenaan.
Rakkauskalenteri sisältää konkreettisia vinkkejä ja tehtäviä, joilla voit piristää ja hoitaa suhdettasi. Kalenterin avulla jaat kauniita sanoja, luot yhteisiä unelmia ja järjestät yllätyksiä sekä helliä hetkiä kumppanisi kanssa.”
(Teksti Rakkauskalenterin takaa.)

Rakkauskalenterin tehtäviä on helppo toteuttaa kotona. Ne auttavat pysähtymään arjen keskellä ja pohtimaan parisuhdetta. Osa tehtävistä on kevyempiä, toiset vievät ajatukset syvemmälle omaan olemiseen sekä omana itsenään että parisuhteessa. Jotain tehtävää hieman epäröimme, mutta turhaan. Oli hauskaa uskaltaa vähän heittäytyä, olla yhdessä ja kokeilla sellaista, mikä tuntuu haastavalta.

Ja hei, vink, vink. Nyt on julkaistu myös intiimi rakkauskalenteri. En ole sitä päässyt hipelöimään, mutta uskon sen olevan kuumaa kamaa!

Suosittelen hankkimaan vaikka näin ystävänpäivän kunniaksi!

Rakastetaan toisiamme! Ja uskalletaan näyttää se!

-Saara

Pääkuva: Pixabay

Ota kuva! – Valokuva auttaa ja tukee lasta siirtymätilanteissa

Sikuriina keksi varttia vaille seitsemän eräänä iltana, että haluaa leikkiä Legoilla. Minun piti tyhjentää ja täyttää tiskikone, joten totesin, että Legot olivat juuri sopivaa puuhaa siksi hetkeksi. Sain niiden avulla lapset hetkeksi rauhoittumaan lähelleni keittiön pöydän ääreen. Samalla tiedostin ja myös tiedotin lapsille, että ihan viimeistään puolen tunnin kuluttua on pakko mennä pesulle eli aloittaa iltapuuhat.

”Jos juuri nyt on kivaa, miksi siitä kivasta pitäisi luopua ihan vain koska joku pyytää?”

Siirtymätilanteet ovat usein haastavia. Lapsi hahmottaa aikaa ja ympäristöä eri tavalla kuin aikuinen ja elää hetkessä. Jos juuri nyt on kivaa, miksi siitä kivasta pitäisi luopua ihan vain koska joku pyytää? Luopuminen on raskasta silloinkin, kun luvassa on jotain kivaa. Erityisen vaikeaa se on, kun pitäisi tehdä jotain tylsää, kuten vaikka niitä iltapuuhia…

Valokuva helpottaa siirtymistä

Siirtymävaiheita voi onneksi helpottaa monilla tavoilla. Tämän Lego-leikin yhteydessä onneksi tajusin ottaa kännykän käteeni käyttääkseni sen kameraa. Sekä Sikuriina että Kirppu suostuivat keräämään Legot, kunhan leikeistä oli otettu kuvat. Kuvasta nimittäin on mahdollista tarvittaessa myöhemmin katsoa, mihin vaiheeseen leikki on jäänyt viimeksi, asetella lelut samalla tavalla ja jatkaa. Tai kuvan avulla voi vain muistella kivaa leikkiä.

Kirpulla oli leikissään mm. erilaisia kulkuneuvoja.

Kuvat ovat ihania ja tärkeitä. Niiden avulla voi muistaa jo unohtuneitakin asioita. Kuvia katsellessa itsekin muistaa yhtäkkiä, miten pieniä lapset ovat olleet tai miten ihanaa meillä oli Barcelonan lomalla. Kirpulla on kuva perheestämme mukana päiväkodissa, ja minulla on lasten kuvat kalenterissani. Lisäksi meillä on kuvia rakkaistamme esillä kotonamme. Silloin tällöin saamme nähdä kuvia lastemme päivähoito- ja eskaripaikoista. On ihana nähdä, mitä lapset ovat puuhanneet!

Kuvia ja kuvaamista kannattaakin hyödyntää. Ja niitä kuvia kannattaa katsella lasten kanssa. Ne mahdollistavat ihanat pienet muistelutuokiot!

-Saara

PS. Hurlumhein kuvia löytyy mm. Instagramista!

Kaiken Kadottajan arvoitus viehättää niin lasta kuin aikuistakin

”Harva tietää, että Vilskeen kaupungin järjestyksenvalvojalla Nysä Nörtillä on mielikuvitusystävä nimeltä Pikkirii. Se johtuu varmaankin siitä, että Pikkirii on hyvin pieni ja hiljainen otus. Sen lempipuuhaa on nukkua Nysä Nörtin isoäidiltä perityssä kahvipannussa patalappu peittonaan.
Mutta Vilskeessä on alkanut tapahtua kummia. Sukkia, myssyjä ja jopa kenkiä häviää aivan itsestään. Kaupunkilaisia on alkanut suorastaan pelottaa. Järjestyksenvalvoja Nysä Nörtti raapii neuvottomana päätään, mutta Pikkirii päättää toimia. Pikkiriin pulmatoimisto on pian valmis pelastamaan kaupunkilaiset näkymättömältä kaiken kadottajalta!”

(Lasten Keskus)

Lasten Keskuksen uuden sarjan ”Pikkiriin pulmatoimisto” ensimmäinen osa Kaiken Kadottajan arvoitus on helppolukuinen, hauska ja ihanasti pikkuisen jännittävä kirja juuri lukemaan oppineille ja myös ääneen luettavaksi vähän pienemmillekin. Meidän koeyleisömme eli Sikuriina (6 v.) ja Kirppu (2,5 v.) ihastuivat kirjaan ja sen maailmaan täysin!

Reetta Niemelän teksti on kaunista ja kekseliästä kieltä, jota lukee ja kuuntelee mielellään. Hahmojen nimet ovat mainioita, ihanan kuvailevia ja niin hersyviä, että niitä tekee mieli toistaa ja makustella: Pikkirii, Nysä Nörtti, Tursula Tuuttipuru, Silmälasikauppias Tihrunen, Milla Myssyhyyry ja iso koira nimeltään Rymyjätti.

Katri Kirkkopellon kuvitus on ihanaa! Se viehätti sekä minua että lapsiani. Kuvissa on ihanat värit, ja hahmot ovat sympaattisia ja kiinnostavia. Jättimäinen koira on suunnattoman ilmeikäs ja pienen pieni Pikkirii hurjan tomeran, jopa rohkean näköinen pienestä koostaan huolimatta. Kuvissa näkyvät hahmojen tunteet! Kuvia kannattaakin katsella huolella, rauhassa ja yhdessä tutkiskellen.

Sikuriina oli sitä mieltä, että Kaiken Kadottajan arvoitus on vain vesipisaran verran jännittävä. Kuitenkin huomasin, että hänen varpaansa kipristyivät selvästi joissakin kohdissa, kun luin kirjaa iltasaduksi. Kirja antaakin mahdollisuuden ja luvan jännittää yhdessä hahmojen kanssa: Vilskeen kaupungin järjestyksenvalvoja Nysä Nörtti on kiltti ja pelokas, eikä Pikkiriikään ole sen rohkeampi (paitsi kyllä oikeasti on, ei vaan itsekään tajua sitä). Lukija ja kuulija voivat kuitenkin koko ajan luottaa siihen, että kaikki menee hyvin – tekstin sävy luo turvallisuuden tunteen jännityksen keskelle.

Sopii itse luettavaksi – ja ääneen luettavaksi

Juuri lukemaan oppinut lapsi voi itse ottaa kirjan käteensä ja harjoitella sen avulla lukemista. Virkkeet ovat soljuvia ja kannustavat jatkamaan lukemista. Pitkät sanat on ta-vu-tet-tu, joten nekin on helppo lukea. Lisäksi kirjan luvut ovat kivan lyhyitä, ja kuvitus rytmittää tekstiä.

On mahtavaa, että vaikka kirja sopii juuri lukemaan oppineille, teksti on onnistuttu kuitenkin laatimaan niin, että se kuulostaa hyvältä myös ääneen luettuna. Sanoja voi makustella ja jokaiselle hahmolle on helppo vaikka keksiä oma ”ääni”.

Luokanopettajan vinkki juuri lukemaan oppineiden vanhemmille: Kokeile lukea kirjaa ääneen vuorotellen lapsen kanssa. Pääset kuulemaan ja kannustamaan lasta lukemisen harjoittelussa, ja samalla lapsi saa taukoja ja mallia omaan lukemiseensa.

Suosittelemme Sikuriinan kanssa kirjaa kaikille edes ihan vähän rohkeille, arvoitusten ratkomisesta ja pannukakuista pitäville isoille (noin 5-7 v. – erityisesti juuri lukemaan oppineille) ja pienille (vanhempien kanssa luettavaksi).

Nautinnollisia lukuhetkiä!

-Saara

Kirja saatu kustantajalta arvioitavaksi.

”Äiti, mua pelottaa! Mä en halua! Tää on vaikeeta!” – Ethän vähättele lapsen tunteita

Kuusivuotiaan, taitavan ja osaavan Sikuriinan mielestä eskaritehtävät ovat välillä liian vaikeita. Maaliskuussa kolme vuotta täyttävä Kirppu itkee illalla, että nukkuminen pelottaa ja valittaa aamuisin samaa päiväkotiin menemisestä. Kyse ei välttämättä kuitenkaan ole Sikuriinan osaamattomuudesta tai Kirpun oikeasta pelosta. Lapsella ei nimittäin aina ole oikeita sanoja kuvaamaan kaikkia tunnetiloja, tuntemuksia, fiiliksiä tai oloaan. Tällöin lapsi saattaa käyttää sanoja, jotka ovat hänen mielessään suunnilleen sinne päin ja saattavat kuulostaa aikuisesta kummallisilta. Tunnetaidot ovat haastavia, mutta ne saa haltuunsa harjoittelemalla!

Lapsi ei aina muista kaikkea. Lapsi myös saattaa värittää kertomaansa tai sekoittaa asioita mielessään. Lapsi ei tee tätä pahalla tai kiusallaan, vaan siksi, että hänen päässään asiat ovat hyvinkin saattaneet tapahtua juuri niin, vaikka todellisuus olisikin toinen.

Esimerkiksi, kun Sikuriina sanoo, että eskaritehtävät ovat vaikeita, ne saattavat oikeasti olla vaikeita TAI ne ovat saattaneet tuntua vaikeilta, koska juuri sillä hetkellä häntä ei huvittanut tehdä niitä. Siihen syynä taas saattaa olla, että ne eivät motivoineet, häntä väsytti tai oli nälkä tms. Jonain toisena hetkenä ne täsmälleen samat tehtävät saattaisivat tuntua tosi helpoilta ja kivoilta.

Muistutan koulussa oppilaitteni vanhempia, että kannattaa vähän suodattaa lapsen puhetta. Aina siis kannattaa kyllä kuunnella, mitä lapsi sanoo, ja kysellä sitten vielä vähän lisää aiheesta. Jos jutussa on jotain kummallista, ei kannata vetää suoraan johtopäätöksiä, vaan ehkä kysellä lisätietoja esimerkiksi opettajalta. Tai odottaa vähän aikaa ja jutella uudestaan lapsen kanssa. Asia on saattanut selkiintyä lapsen mielessä. Varsinkin jos aiheeseen liittyy tunnekuohu, saattaa lapsi tarvita aikaa tunteesta yli pääsemiseen – sen jälkeen asia tulee ulos luultavasti selkeämmillä sanoilla ja oikeammalla tavalla.

Älä vähättele, vaan sanoita ja tue

Lapsen tunnetiloja ei kuitenkaan saa missään tapauksessa vähätellä. Itselleni tämä on haastavaa iltaisin eli silloin, kun itseäni alkaa väsyttää ja haluaisin päästä tekemään viimeiset työhommat, kotityöt yms. ennen omia iltapuuhiani. Jos lapset eivät menekään nukkumaan helposti, vaan Kirppu ilmoittaa, että häntä pelottaa tai Sikuriina haluaa kolmannen lasin vettä, minä huomaan, että rajani tulevat vastaan. Tällöinkin pitäisi kuitenkin malttaa kuunnella lasta, sanoittaa tämän tunteita, tarjota syliä ja olla se turvallinen aikuinen.

Lapsi ei ole pieni aikuinen, vaan täysin keskeneräinen olento. Lapsen tunteiden kehitystä pystyy tukemaan erilaisin keinoin. Metsäemo-bloggaajan perheessä tuttuja ovat Kiukku ja Vinku, jotka onneksi muuttivat (ainakin hetkeksi) pois. Kiukku teki kuitenkin comebackin ja siihen tutustuttiin tarkemmin ja opittiin keinoja kohdata se mm. Kasvun taian tunnetyöpajan avulla. Kasvun taika järjestää myös Lasten Tunnetaitoryhmiä ja tarjoaa muutakin tukea vanhemmille ja lapsille.

Meillä pohditaan siis parhaillaan, miten auttaa lasta, kun tätä pelottaa. Ja toisaalta myös, miten tukea lasta vaikeissa tilanteissa, kuten siirtymissä. Tunteiden tunnistamisessa tärkeää on niiden sanoittaminen. Niinpä me aikuiset harjoittelemme sanoja, joita voimme käyttää lasten kanssa. Pelon sijaan lasta saattaakin jännittää, ällötyksen sijaan kummaksuttaa tai oudoksuttaa ja inhon sijaan kummastuttaa.

Olemme myös ottaneet kokeiluun Positiivinen kasvatus -blogista löytämäni rauhoittumispaikan. Meillä rauhoittumispaikka on vielä kesken. Se on vasta säkki, joka on täynnä pehmoleluja ja jonka päällä voi köllötellä tai jonka sisään saa kömpiä. Haluaisin koota sen yhteyteen vielä erilaisia tavaroita rauhoittumista helpottamaan.

Älä lähde tunteeseen mukaan

Kun lapsi hermostuu, alkavat usein vanhemmallakin hermot kiristyä. Tai illalla, kun lapsi ei vaan nukahda, tekisi mieli vaan karjua, että NYT NUKUTAAN! Mutta se ei auta. Tärkeää on, että aikuinen pysyy rauhallisena, eikä lähde lapsen tunteeseen mukaan. Tarvitaan itsesäätelyä.

Aikuinen voi oppia toimimaan rauhallisesti erilaisissa tilanteissa. Aikuinen voi myös ottaa pienen aikalisän, jos hermot meinaavat mennä. Itselleni illat ovat niitä kaikkein vaikempia. Jos lapset eivät meinaa nukahtaa, saan tehdä kaikkeni pysyäkseni rauhallisena. Välillä joudun turvautumaan puolisooni – hän saa jatkaa nukutushommia, kun minä vedän henkeä.

Suosittelen lukemaan Anna Tommolan ja Sanna Häkkilän kirjan Rauhoita ja rohkaise – apua lapsen stressitilanteisiin. Kirjoitin siitä tekstissäni Lapsi kuin orkidea, voikukka tai vaikka viirivehka: Lapsen stressi näkyy eri tavoilla.

Miten käsittelet tunteita lapsen kanssa? Minkä koet haastavaksi tai vaikeaksi?

Olisi kiva kuulla kommentteja ja vertaiskokemuksia.

Lue lisää lapsen kiukusta Kasvun Taika -blogista: Pienen lapsen kiukku.

-Saara

PS. Olethan jo osallistunut arvontaan? Voit voittaa kirjan Puuseppä vai puutarhuri? Vanhemmuuden suorittamisesta onnellisen lapsuuden tukemiseen. Voit osallistua sekä blogissani että Facebookissa – tuplaa mahdollisuutesi osallistumalla molemmissa!

Puuseppä vai puutarhuri? -kirja herättää pohtimaan omaa suhdetta lapsiin ja lapsuuteen (mukana arvonta)

Kasvatatko lastasi kuin puuseppä, joka muokkaa puusta haluamansa kappaleen? Vai oletko kuin puutarhuri, joka luo kasveilleen mahdollisimman suotuisat olosuhteet, jotta ne voivat kukoistaa? Kirjassaan Puuseppä vai puutarhuri? Vanhemmuuden suorittamisesta onnellisen lapsuuden tukemiseen (Art House 2017) lapsuustutkija ja isoäiti Alison Gopnik haastaa koko vanhemmuuden käsitteen. Hän tarkastelee kriittisesti suorittamiseen perustuvaa vanhemmuusmallia, jossa ajatellaan, että vanhempien on kasvatettava lapsiaan tietyllä tavalla ollakseen niin sanotusti ”hyviä vanhempia”.

Alison Gopnik työskentelee psykologian professorina ja filosofian apulaisprofessorina Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä ja on alansa tunnetuimpia asiantuntijoita. Teoksessaan hän valottaa onnellista lapsuutta ja tasapainoiseksi aikuiseksi kasvamista uusimman lasten oppimiseen ja kehityshistoriaan keskittyvän tutkimuksen kautta sekä tutkiskelee lapsuutta ja oppimista nykyajan, menneisyyden, evoluution sekä inhimillisen rakkauden näkökulmista.

Tämä ihana isoäiti kertoo kirjassaan myös anekdootteja lapsenlapsensa elämästä ja heidän välisestä suhteestaan. Näissä pätkissä näkyy vahvasti rakkaus lapseen ja lapsen kanssa, lapsen ehdoilla puuhaamiseen. Kirja onkin Gopnikin mukaan sekä isoäidin että tutkijan ja filosofin tuote. Hän toivoo, että tutkijuuden ja isoäitiyden yhdistäminen kirjassa auttaa ymmärtämään vanhempana olemisen arvoa.

Vanhempana olemista vai vanhemmuutta?

Alison Gopnik muistuttaa, että vanhempana oleminen on itse asiassa eri asia kuin vanhemmuus (engl. parenting), joka terminä on yleistynyt vasta 1970-luvulla. Kirjassaan Gopnik tarjoaakin vanhemmille ikään kuin vapautuksen vanhemmuuden vaatimuksista: ”[I]tse asiassa vanhemmuus on kamala keksintö. Se ei ole parantanut lasten eikä vanhempien elämää, vaan on eräissä suhteissa muuttanut sen ehkä entistä pahemmaksi. Yrityksestä tehdä lapsista kelvollisia aikuisiaon tullut keskiluokkaisille aikuisille loputon ahdistuksen, syyllisyyden ja turhautumisen lähde.”

Gopnik kritisoi useiden vanhempien hyvää tarkoittavaa tapaa muokata lastaan omiin toiveisiinsa sopivaksi tai toisaalta kasvattaa lasta ennalta määrättyyn muottiin – samaan tapaan kuin puuseppä muokkaa puuta haluamallaan tavalla. Sen sijaan hän toivoo, että vanhemmuus olisi enemmän kuin puutarhan hoitoa eli lapsen luontaisten taipumusten tukemista:

”Lapsista huolehtiminen on ehdottoman perustava, erittäin arvokas osa ihmiselämää. Mutta se ei ole puusepäntaitoa, tavoitehakuista toimintaa, jonka päämääränä on muovata lapsesta tietynlainen aikuinen. Vanhempana oleminen on kuin puutarhan hoitamista. Siinä on tarkoitus luoda antoisa, vakaa ja turvallinen ympäristö, joka antaa monille erilaisille kukille tilaisuuden loistaa. — Siinä on tarkoitus muodostaa jämerä ja silti joustava ekosysteemi, joka antaa lapsille mahdollisuuden luoda monia erilaisia, arvaamattomia aikuisen tulevaisuuksia. Siinä on kyseessä inhimillinen suhde, sitoutunut, ehdoton rakkaus tietyn vanhemman ja tietyn lapsen välillä.”

Kirja antaa aihetta pohtia omaa tyyliään toimia vanhempana sekä haastaa ajattelemaan jokaisen vanhemman suhdetta omiin lapsiinsa. Gopnik muistuttaa teoksessaan, että vanhemmuus on suhteessa olemista, eikä suorittamista tai lapsen muokkaamista. Meidän aikuisten kuuluu vain ohjata lapsia oikeaan suuntaan, eikä suinkaan suunnistaa lasten puolesta. Gopnik muistuttaa meitä myös yhdestä minun lempiasioistani eli leikin merkityksestä. Huojentavaa on mm. kuulla, että on todettu korrelaatio raisun leikin ja sosiaalisen kompetenssin välillä: ”Ihmislapsilla raisu leikki merkitsee myöhemmin parempaa sosiaalista kompetenssia.”

Gopnik pohtii kirjan lopussa myös äärimmäisen oivaltavasti sitä, miten teemme päätöksen hankkia lapsia – ja toisaalta myös päätöstä olla hankkimatta lapsia. ”Päätös lasten hankkimisesta ei koske pelkästään siitä päättämistä, mitä haluat, vaan siitä päättämistä, mikä aiot olla. — Ihminen joka päättää olla hankkimatta lapsia voi kannattaa muita arvoja hyljeksimättä lasten arvoa.”

Lempeää pohdintaa ja tiukkaa tiedettä

Kirja on lempeän pohtiva ja mielestäni myös todella vapauttava. Se on helppolukuinen, vaikka osittain sisältää hyvinkin tieteellistä tekstiä, mukaan lukien tutkimuksia ja erilaisia tieteellisiä kokeita. Veli-Pekka Ketolan suomennos on laadukas, selkeä ja miellyttävä.

Kirja on jaettu yhdeksään jaksoon:

1) Johdanto: Vanhemmuuden paradoksit
2) Lapsuuden evoluutio
3) Rakkauden evoluutio
4)Katselemalla oppiminen
5) Kuuntelemalla oppiminen
6) Leikki työnä
7) Varttuminen
8) Tulevaisuus ja menneisyys: Lapset ja teknologia
9) Lasten arvo

Puuseppä vai puutarhuri? -teosta ei välttämättä tarvitse lukea alusta loppuun järjestyksessä, vaan siitä voi valikoida mieleisensä osiot. Kannattaa tosin huomioida, että osioiden välillä on joitakin viittauksia, jotka jäävät epäselviksi, jos kirjaa ei lue kokonaan. Kirjan lopusta löytyy ihana, valtavan pitkä kirjallisuusluettelo, josta löytyy luettavaa kaikille vanhemmuudesta tai Alison Gopnikin ajatuksista enemmän kiinnostuneille.

Suosittelen lempeää ja mielenkiintoista kirjaa kaikille vanhemmille sekä vanhemmuudesta haaveileville. Se herättää todella ajattelemaan omaa suhdettaan lapsiin – nykyisiin tai mahdollisesti tuleviin. Se auttaa myös ymmärtämään omia vanhempia paremmin. Siinä on myös maailman ihanin ”epäjärjestelmällisyyden ylistys”, jossa todetaan mm. että lapset ovat auttamattoman, kiistämättömän sottaisia ja että olivat vanhemmuuden palkkiot millaiset tahansa, siisteys ei kuulu niihin. Jo pelkästään näiden virkkeiden takia olin valmis luottamaan tämän isoäiti-tutkija-filosofin ajatuksiin.

Lisäksi voin lämpimästi suositella kirjaa myös opettajille ja ammattikasvattajille. Alison Gopnik pohtii nimittäin kirjassaan mm. lapsen oppiaikaa ja koulutaitoja. Tosin tässä koulua käsittelevässä jaksossa huomaa kulttuurieron: yhdysvaltalainen koululaitos eroaa suomalaisesta. Me Suomessa onneksi teemme jo paljon asioita, joita Gopnik peräänkuuluttaa. Uusi opetussuunnitelma nimittäin kannustaa meitä opettajia hyödyntämään oppilaiden luontaista uteliaisuutta ja oppimistaitoja. Muistetaan, että liika opettaminen tappaa luovuuden, siksi lasta ei tulisi neuvoa liikaa. Leikki puolestaan on lapsille tärkeää, vaikka aikuiselle se näkyykin usein turhana, eihän leikissä oikeasti tehdä mitään järkevää. Kuitenkin juuri leikki on se, mikä auttaa lasta oppimaan. Minua ja opettajuuttani kirja ainakin herätteli taas sopivalla tavalla. Katson oppilaitani taas hieman uusin silmin.

Minulle kirjan yhdeksi kirjan tärkeimmistä anneista nousi Gopnikin ajatus siitä, että vanhempien ja lasten väliset suhteet ovat ainutlaatuisia ja arvokkaita itsessään. Luokaamme siis hyvät, turvalliset välit lapsiimme ilman, että yritämme liikaa kontrolloida heidän tulevaisuuttaan. ”Hyvänä vanhempana oleminen merkitsee, että lapsilla on tilaisuus onnistua tavoilla, joita me emme olisi voineet koskaan ennustaa tai kuvitella.”

Arvonta!

Mikä parasta! Saan arpoa lukijoideni kesken Alison Gopnikin teoksen Puuseppä vai puutarhuri? Vanhemmuuden suorittamisesta onnellisen lapsuuden tukemiseen. Kerro kommentissa, mikä on lempipuuhaasi lasten kanssa (omien lastesi tai ”lainattujen”). Osallistumisaika päättyy sunnuntaina 4.2. klo 21.00. Suoritan arvonnan viimeistään seuraavana päivänä. Jätä kommentin yhteyteen sähköpostiosoitteesi, jotta voin voiton sattuessa kohdallesi ottaa sinuun helposti yhteyttä. Julkaisen voittajan nimen tässä bloggauksessa viimeistään maanantaina 5.2.2018.

Voit tuplata mahdollisuuden voittoon osallistumalla arvontaan myös Facebookissa.

Onnea arvontaan!

”Rakkaudella ei ole päämääriä eikä mittapuita eikä suunnitelmia mutta sillä on tarkoitus. Rakkauden tarkoitus ei ole muuttaa rakastamiamme ihmisiä vaan antaa heille sitä, mitä he tarvitsevat kukoistaakseen. Sen tarkoitus ei ole muovata rakastettumme kohtaloa vaan auttaa häntä muovaamaan omansa.”
(Alison Gopnik)

-Saara

Kirja saatu arvioitavaksi kustantajalta. 

Palapelit kehittävät, innostavat, opettavat ja viihdyttävät

Kaksivuotias Kirppu rakastaa palapelejä. Siis todella rakastaa. Eräänä päivänä hän oli istunut päiväkodissa kavereiden kanssa lattialla ja koonnut erilaisia palapelejä. Yksi kerrallaan muut lapset olivat lopettaneet homman, mutta Kirppu oli jatkanut. Lopulta hän oli viimeistellyt aivan kaikki palapelit, myös ne, jotka olivat jääneet muilta  kesken.

Palapelit ovat myös minun mielestäni ihania! Niitä on eri kokoisia ja muotoisia, helppoja ja vaikeita, opettavaisia, kauniita, kiinnostavia ja vaikka mitä muita! Meillä palapelien määrä vaan lisääntyy jatkuvasti – ja palapelit kaivetaan esiin vähintään kerran viikossa.

Kirpun lemppareita ovat Muumi-palapelit. Niissä on kirkkaat värit ja selkeät kuvat. Palat loksahtavat helposti paikoilleen ja pysyvät siinä. Kirppu jaksaa koota näitä uudelleen ja uudelleen.
Palapelien avulla voi myös oppia paljon! Me saimme ystävältä junapalapelin, joka on samalla lukusuora! Sikuriina on sen avulla opetellut (lähinnä itsekseen) numeromerkin ja lukusanan yhdistämistä eli esim. 25 = kaksikymmentäviisi ja 52 = viisikymmentäkaksi, sekä kymmenylityslaskuja, kuten tässä näkyvää 5 + 7 = 12.

Miksi kannattaa koota palapelejä?

  1. Palapelit kehittävät lapsen kognitiivisia taitoja eli havaintokyvyn, ajattelun ja toiminnallisten taitojen kokonaisuutta. Niihin kuuluvat kielelliset taidot, tarkkaavuus, havaitseminen, muistaminen, toiminnanohjaus ja liiketaidot.
  2. Ne parantavat matemaattista ajattelukykyä ja lisäävät lapsen visuaalista ajattelua ja hahmotuskykyä.
  3. Palapelit toimivat mindfulness-välineenä. Palapeliin keskittyminen syrjäyttää muut ajatukset ja antaa aivoille uutta tekemistä. Parhaimmillaan palapeli vie mukanaan flow-tilaan, jossa kaikki muu katoaa ympäriltä.
  4. Ne ovat oiva väline yhdessä puuhaamiseen. Palapelin äärellä voi jutella päivän asioista ja kysellä lapsen kuulumisia vähän vaikka vaivihkaa.
  5. Pienten lasten selkeät nuppipalapelit (toki myös monet muut palapelit) ovat hyvä keino sanaston aktiiviseen kehittämiseen ja kartuttamiseen. Lapselta voi palapeliä kootessa vaikka kysellä: Missä on koira? Missä on kissa? Minkä värinen on omena?
  6. Palapelien avulla voi oppia vaikka aakkoset, vieraita kieliä tai yhteen- ja vähennyslaskua hauskalla tavalla leikin varjolla.

Koulussa olen käyttänyt palapelejä sekä englannin että äidinkielen tunneilla. Äidinkielen tunneilla kirjoitimme palapelin innoittamina lauseita ja virkkeitä, joista sitten määrittelimme lauseenjäsenet. Englannin tunneilla puolestaan harjoittelimme palapelin avulla palapelin kuvassa näkyviä sanoja, erityisesti verbejä. Helpot ja nopeasti koottavat palapelit sopivat tällaisiin harjoituksiin todella hyvin.

Jos lasta ei tunnu innostavan palapelien kokoaminen, kannattaa pohtia:

  • Onko palapeli liian vaikea?
  • Onko se liian helppo?
  • Onko palapelin kuva kiinnostava?
  • Ovatko palapelin palat laadukkaat eli onko ne helppo kiinnittää toisiinsa?
  • Kaipaako lapsi seuraa tai apua?

Muistetaanhan toki myös, että palapelien kokoaminen ei ole mikään ehdoton must-juttu, jota ihan jokaisen lapsen pitäisi tehdä? Jos palapelit eivät kiinnosta, lapsi voi oppia vastaavia taitoja muutenkin, esimerkiksi Lego-leikeissä tai askartelemalla.

Vinkki myös aikuisille (pariskunnille): Kokeilkaa koota yhdessä palapeli. Valitkaa palapeli, jonka kuva viehättää molempia. Jättäkää kännykät hetkeksi sivuun ja pähkäilkää yhdessä, mikä pala sopii minnekin. Me kokeilimme tätä puolisoni kanssa. Hurahdimme niin, että 2000 palan palapelin kokoamiseen meni vain yhdeksän päivää. Se oli ihanaa – joskin äärimmäisen koukuttavaa. Mutta voi sitä iloa, kun pää päätä vasten pähkäillen saimme ne viimeisetkin palat loksahtamaan paikoilleen.

Loppuun vielä toinen vinkki ja alekoodi:
Yhteistyökumppanini Sirkulta.fi -verkkokauppa tarjoaa lukijoilleni -10 % kaikista verkkokaupan tuotteista 31.3.2018 asti koodilla HURLUM! Myös palapeleistä! Kannattaa käydä tutustumassa! Sirkulta.fi -ständin löytää myös huomenna ja lauantaina Messukeskuksesta Educa-messuilta.

Sirkulta.fi-verkkokaupasta löytyy runsaasti eri kokoisia palapelejä jopa noin 150 palaan asti. Opetuspalapeleistä itse ihastuin englannin sanaston harjoittelemiseen oikeasti tarkoitettuihin palapeleihin sekä Pohjolan eläimiä kuvaaviin palapeleihin. Kirppu haluaisi ehdottomasti dinosauruspalapelin ja Sikuriina suuren lattiapalapelin Missä metsässä, josta voi etsiä metsässä piileksiviä eläimiä, lintuja ja kasveja. Samalla voi opetella niiden nimiä englanniksi! Kuulostaa minun mielestäni aivan loistavalta!

Palapeli-iloa toivottaen,
Saara

PS. Seuraathan jo Hurlumheitä Facebookissa ja Instagramissa? Tällä viikolla tulossa arvontaa ainakin toiseen näistä kanavista – ja blogiinkin!

Erityistä tukea ekaluokkalaiselle – mitä se on ja miksi haemme sitä

Vuonna 2011 syntyneiden kouluun ilmoittautuminen on käynnissä. Mekin pääsemme siis ilmoittamaan eskarilaisemme kouluun. Miten jännittävää! Ja miten vastuullista! Me olemme nimittäin tilanteessa, jossa teemme päätöksiä Sikuriinan tulevaisuudesta: Sen lisäksi, että pohdimme nyt, minkä vieraan kielen opiskelun Sikuriina aloittaa A1-kielenä heti ensimmäiseltä luokalta, selvitämme parhaillaan myös sitä, miten hän saa riittävästi tukea koulunkäyntiin. Sikuriina siis tarvitsee tukea, koska hänellä on vasemman käden dysmelia ja sen takia yläraajaproteesi käytössään. Olemmekin päättäneet hakea hänelle erityisen tuen päätöstä.

Mitä on koulun antama tuki?

Koulussa lapsi saattaa tarvita tukea oppimisessa tai ylipäätään koulunkäynnissä. Tuen tarve saattaa olla tilapäinen tai pitempiaikainen. Tuen määrä ja laatu riippuvat aina lapsen erityistarpeiden mukaan eli koulun antama tuki riippuu lapsen kohtaamien ongelmien ja vaikeuksien määrästä ja laadusta.

Suomessa on käytössä kolmiportainen tuki, jonka mukaan lapsi voi saada yleistä, tehostettua tai erityistä tukea omien tarpeidensa mukaan. Näistä kannattaa lukea lisää Opetushallituksen sivuilta.

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki toteutetaan yhteistyössä oppilaan ja huoltajan kanssa. Kotiin ollaan siis aina yhteydessä, kun herää huoli oppilaan oppimisesta ja koulunkäynnistä. Myös kotona on tärkeää muistaa, että oppilaalla on oikeus oppimisen ja koulunkäynnin tukeen heti tuen tarpeen ilmetessä. Vanhemmatkin voivat siis olla yhteydessä opettajaan, jos huolta ilmenee.

Mitä on erityinen tuki?

Perusopetuslain mukaan erityinen tuki muodostuu erityisopetuksesta ja oppilaan tarvitsemasta muusta tuesta. Erityisopetus on ensisijaisesti pedagogista tukea eli oppimisen tukea. Muu tuki puolestaan on koulunkäynnin tukea. Erityinen tuki on järjestelmällistä ja suunnitelmallista.

Kun oppilas saa erityisen tuen päätöksen, hänelle tehdään henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma eli HOJKS. Siinä määritellään mm.

  • opiskelun erityiset painoalueet
  • oppilaan edistymisen seuranta ja arviointi
  • oppilaan mahdollisuus osoittaa osaamisensa eri tavoin
  • arviointitavat ja arvioinnin ajankohdat
  • oppilaan itsearviointikäytänteet
  • muut pedagogiset ratkaisut (joustavat ryhmittelyt, samanaikaisopetus, opetusmenetelmät, opiskelustrategiat, työskentelytavat, kommunikointitavat ja oppimateriaalit).

Erityiseen tukeen sisältyvät pedagogiset ratkaisut voivat vaihdella eri oppiaineissa ja muilla oppimisen alueilla riippuen lapsen tarpeista. Lisäksi osa pedagogisesta tuesta voi olla myös lyhyempiaikaista, yksittäiseen oppiaineeseen suunnattua tukea, kuten tukiopetusta tai osa-aikaista erityisopetusta.

Sikuriina pärjää hienosti ilman proteesiakin, mutta toisaalta siitä on hyötyä monessa asiassa.

Miksi haluamme hakea erityisen tuen päätöstä?

Olen pohtinut tätä kysymystä nyt aktiivisemmin viimeiset viikot. Meillä on kaksi selvää syytä tähän: Sikuriinan näkökulma ja koulun sekä erityisesti opettajan näkökulma.

1. Haluamme, että Sikuriina saa riittävästi tukea koulussa.

Sikuriinalla on oikeus käydä koulua aivan, kuten muutkin lapset. Erityistä tukea hakemalla me haluamme varmistaa, että tämä oikeus toteutuu.

Sikuriinan tapauksessa erityinen tuki voisi sisältää esimerkiksi avustajaresurssia sekä tukea kädentaidoissa, ehkä myös liikunnassa. Avustajaa Sikuriina tarvitsee lähinnä proteesin pukemiseen (hän ei käytä proteesia aivan koko päivää tai kaikissa tilanteissa) sekä esimerkiksi juurikin käsitöissä auttamaan alkuun hommissa.

Aivan liian usein kuulee, että vanhemmat epäröivät tuen hakemista, koska pelkäävät, että lapsi leimaantuu. Meidän mielestämme tämä kuitenkin on turhaa. Olen aina ollut sitä mieltä, että mitä avoimemmin me puhumme Sikuriinan kädestä, sitä avoimemmin myös muut osaavat suhtautua siihen. Ja sitä paremmin Sikuriina osaa itse suhtautua siihen. Lue ihmeessä tekstini, joissa kerron siitä, miten hienosti Sikuriina osaa kertoa pikkukädestään täältä ja täältä.

2. Haluamme, että koululla on resursseja ja että opettaja saa sekä tietoa että tukea uudessa tilanteessa.

Vaikka dysmelia-lapsia syntyy Suomessakin joka vuosi, on kyseessä kuitenkin harvinainen vamma. Tästä syystä on tärkeää, että opettaja saa vammasta ja myös meidän tapauksessamme proteesista tarpeeksi tietoa. Pystymme takaamaan sen täyttämällä huolella erityisen tuen lomakkeet ja toimittamalla koululle riittävästi tietoa.

Jos ja kun lapsi saa erityisen tuen päätöksen, saa opettaja paitsi tietoa papereista, myös tukea esimerkiksi avustajaresurssien muodossa.

Kannattaa muistaa, että mitä aikaisemmin oppilas saa tukea, sitä paremmin vältetään vaikeuksien ja ongelmien lisääntyminen ja kasautuminen.

Tukimuodoista puhuttaessa kannattaa muista myös se, että tukimuotoja voidaan lieventää tai purkaa oppilaan tilanteen muuttuessa. Tuen tarvetta siis tarkastetaan säännöllisesti ja jos todetaan, että oppilas ei enää tarvitse niin paljoa tukea, voidaan tämä kirjata ja oppilas siirtää esimerkiksi erityisen tuen piiristä tehostettuun tukeen.

Onko koulun antaman tuen muodot tuttuja? Olisi kiva kuulla, miten olette ne kokeneet?

Lue ihmeessä myös juttuni: Elokuussa eskariin tai ekalle: 5+1 tapaa tukea ja voimaannuttaa lasta ennen suurta muutosta.

-Saara

Lähteet:

Hesingin kaupunki: Tehostettu ja erityinen tuki

Opetushallitus: Ohjeita koulutuksen ja varhaiskasvatuksen järjestämiseen

Opetushallitus: Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Kivaa talvipuuhaa: Jäälinna itse jäädytetyistä palikoista

Nyt on taas aika keksiä kaikkea kivaa talvipuuhaa! Pari talvea sitten innostuimme naapureidemme kanssa jäädyttämään jääpalikoita jäälinnaa varten. Se oli kaikkien mielestä todella hauskaa! Jääpalikat saivat alkunsa sisätiloissa ja jäätyivät kivasti parvekkeella. Sovittuna aikana sitten kokosimme niistä sitten yhdessä kuvan näköisen jäälinnan tai jäälinnakkeen.

Värjäsimme vettä mm. mehuilla ja vesiväreillä. Astioina eli jääpalikoiden muotteina käytimme tyhjiä maito- ja mehutölkkejä, erilaisia muoviastioita, jääpalarasioita ja kaikkea mitä vaan kaapeista löytyi. Jääpalat olivat keskenään eri muotoisia ja eri kokoisia, mutta se ei lopulta haitannut lainkaan.

Sikuriina ja ystävä kokoavat jäälinnaa

Jääpalikat liimattiin yhteen sohjolla eli lumella, johon oli lisätty vettä. Lopputulos oli mielestämme ihana! Kaunis ja värikäs!

Toivottavasti pakkaset jatkuvat, niin voimme tänäkin talvena tehdä jäälinnan.

Mikä on teidän lempipuuhanne talvella? Me ajattelimme huomenna mennä pulkkamäkeen ja luistelemaan!

-Saara

PS. Oletko löytänyt Hurlumhein jo Facebookista ja Instagramista? Twitterissäkin olen @hurlumheiblogi. Instagramiin olen nyt innostunut lisäilemään tarinoita (story). Kurkkaa ja kommentoi ihmeessä!