Uusi kokemus: Lapsimessuilla yksin kahden kävelevän lapsen kanssa

Olen käynyt Lapsimessuilla joka vuosi vuodesta 2012 lähtien. Ensimmäisen kerran kävin noin viisikuisen täysimetyksellä olleen vauvan kanssa. Toisella kerralla vauva oli kasvanut melkein 1,5-vuotiaaksi käveleväksi taaperoksi, jolla alkoi olla omaa tahtoa, mutta joka kuitenkin nukkui rattaissa  hyvät päiväunet antaen minun kierrellä rauhassa. Kolmannella kerralla 2,5-vuotias taisi muistaakseni jäädä kotiin isän hoiviin. Saatoin silloin vannoa, etten ikinä (enää) mene messuille lasten kanssa. Neljännellä kerralla pääsin taas kaksin vauvan kanssa, tällä kertaa pikkuinen oli tosi pieni, vain noin kuukauden vanha täysimetetty tapaus, joka lähinnä nukkui vaunuissa tai liinassa. Vuosi sitten, viidennellä kerralla kävin parinakin päivänä: kolmistaan noin yksivuotiaan konttailijan ja tämän nelivuotiaan isosiskon kanssa ja sitten kahdestaan isomman kanssa. Silloin nelivuotiaan mielestä parhautta olivat Satu Sopanen ja Tuttiorkesteri, temppurata ja tajuttoman iso Lego-maailma. Pienempi viihtyi onneksi kantorepussa.

Tänäkin vuonna lähdin yhdessä lasten kanssa. Ei oikein ollut (tai ole) vaihtoehtoja. Itse olin nimittäin perjantaina päivällä töissä ja sitten mies lähti viikonlopuksi pois jättäen minut kolmistaan lasten kanssa.

Päätin aloittaa viikonlopun uhkarohkeasti menemällä töiden jälkeen suoraan messuille. Olin saanut bloggaajapassin* ja Sikuriinalle hankin heti kolmen päivän lipun Kirpun päästessä vielä maksutta. Päätin, että syömme jotain pientä Messukeskuksessa ja kunnolla sitten kotona messujen jälkeen. (Perjantaina messut sulkeutuivat klo 18, asumme noin kilometrin päässä Messukeskuksesta.)

Aina valmiina – kaikkeen

Olin valmistautunut henkisesti kaikkeen. Siis oikeasti kaikkeen. Onneksi. Mutta turhaan.

Kaikki olikin erilaista kuin koskaan aiemmin. Siis aivan erilaista. Nimittäin:
– Kaikki seurueessani kävelivät itse. Rattaita ei tarvittu.
– Kukaan ei nukkunut. Rattaita ei tarvittu.
– Piipaa-auto kiinnosti, ei pelottanut. (Sen läpi pääsi liukumäkeen. Parasta puuhaa, osa X.)
– En imettänyt kertaakaan. (Vaikka edelleen imetänkin Kirppua. Kaikki muu vaan kiinnosti kaksveetä enemmän kuin tissit. Ja hyvä niin.)
– Kaikki tekeminen oli kivaa. Tai kivempaa. Tai kivointa! Toisaalta eteenpäin päästiin helposti, koska kaikki tekeminen kiinnosti. Myös se seuraava kiva juttu. Ja tekemistä riitti.
– Sain syödä rauhassa. Ja lapset söivät rauhassa! (IHME!)
– Lapset ohjasivat minua ympäriinsä. Minun ei tarvinnut miettiä, mikä heitä kiinnostaisi.
– Eläimiksi yms. pukeutuneita ihmisiä ei pelätty, vaan jopa halittiin!
– Kukaan ei olisi halunnut lähteä kotiin.

Lapsimessujen lussat ja miinukset

Tämän parin tunnin kokemuksen perusteella voin kertoa seuraavaa:

+ Leikkimahdollisuuksia ja puuhaa on niin paljon, että tylsää ei ole.
+ Tarjouksia on kivasti.
+ Tilaa on riittävästi, myös vaunuille.
+ Paljon ilmapalloja.
+ Ihmiset hymyilivät!
+ Kaikki tekeminen oli kivaa, sanoi viisvee.

– Ruoka on kallista, eikä erityisen hyvää.
– Jonoja syntyy.
– Kaikkea ei ehdi (kuten ei koskaan).
– Kolmen päivän ranneke kutittaa, sanoi viisvee. (Saa nähdä, pysyykö se ranteessa…)

Ohjelmatarjontaan en ehtinyt vielä tutustua lainkaan ja kiertelimme ainoastaan Lapsimessuilla, joten en osaa vielä sanoa mitään muista messuista.

Onneksi voimme mennä uudelleen jo huomenna. Ja sunnuntaina. Lemmikkimessut ainakin kiehtovat lapsia!

Ehditkö jo käydä messuilla? Mikä fiilis jäi?

-Saara

* Bloggaajapassi messuille saatu blogin kautta.