Pieni taitava uimari ja pikkukäsi, josta ollaan ylpeitä

Tänään oli jännä päivä. Minulla alkoi työt ja miehellä koti-isyys. Mutta siitä enemmän toisen kerran. Jännää oli nimittäin myös Sikuriinalla, jolla alkoi uimakoulu!

Onnistuin saamaan Sikuriinalle paikan Mäkelänrinteen supersuosituista leikki-ikäisten uimakouluista. Luvassa on kahdeksan kertaa pulikointia ja vesi-iloittelua.

Olemme Sikuriinan kanssa käyneet aikoinaan vauvauinnissa ja hän on aina rakastanut vettä, on oikea vesipeto. Intoa on enemmän kuin taitoa, eikä hän oikein malta meitä vanhempia kuunnella tai uskoa. On siis ihan loistohomma, että Sikuriina pääsi mukaan alkeisuimakouluun.

Minä hain töiden jälkeen Sikuriinan päiväkodista (jossa hän on kolmena päivänä viikossa lyhyen päivän) ja vein uimahallille. Olen päättänyt käyttää uimakouluajan itsekin uimiseen. Minua jännitti, että miten saan välillä hyvinkin paljon arkailevan Sikuriinan jäämään uimakouluun, mutta huoleni oli turha. Lisäksi pohdin, miten Sikuriinan dysmelia (lue täältä, jos et tiedä) vaikuttaa uimakouluun osallistumiseen. Olin lähettänyt sähköpostia uimakouluun asiasta, mutta en ollut varma, oliko viestini ehtinyt perille asti. Tästäkin asiasta murehdin oikeasti kyllä ihan turhaan.

Kerroin Sikuriinalle matkalla, että laitoin uimaopettajalle tietoa siitä, että Sikuriinalla on pikkukäsi. Samalla kuitenkin myös muistutin, että muut lapset eivät välttämättä ole pikkukäsiä koskaan nähneet. Tähän sain lähinnä naurahduksen ja selostuksen siitä, miten yksi päiväkotikaverikaan ei meinannut muistaa pikkukättä. Sikuriina oli todella hyvällä päällä. Hän puhua pälpätti minulle iloisesti pulpahdellen koko matkan hallille. Siellä hän riisui ennätysajassa ja rupesi sitten esittelemään kaikille pikkukättään. Hän kertoi mm. ”Tämä on minun pikkukäteni. Minulla on aina ollut tällainen pikkukäsi. Se ei ole yhtään kipeä. Se on vaan ihan tavallinen pikkukäsi.” Näitä hän toisteli suunnilleen kaikille, jotka jaksoivat kuunnella. Suihkussakin pikkukäsi piti pestä ihan erikseen.

Altaalla selvisi, että opettaja ei ollut saanut viestiäni, mutta hän suhtautui asiankuuluvasti ja fiksusti ja toivotti Sikuriinan tervetulleeksi. Uimakoulu alkoi ja minut ajettiin pois lasten altaalta. Kävin uimassa ja palasin pari minuuttia ennen uimakoulun loppua. Olin niin onnellinen ja suunnattoman ylpeä, kun näin pikkuisen vesipetoni hymy huulilla altaassa polskimassa muiden kanssa. Loppupiirin jälkeen en saanut Sikuriinaa vielä suihkuun ja saunaan, vaan hän halusi käydä minun kanssani vielä uimassa ”kaikissa altaissa”! Nälkä kuitenkin iski pian ja lopulta sain kuin sainkin Sikuriinan suihkuun, saunaan ja pukeutumaan kanssani, kun lupasin, että voimme hakea pillimehun kahvilasta.

Olen niin ylpeä siitä, että Sikuriina osaa suhtautua niin luontevasti dysmeliaansa. Ja olen niin onnellinen siitä, että vesipeto sai nauttia uimakoulusta täysillä (tai niin täysillä kun pystyi ilman uimalaseja, joita en ollut tajunnut hänelle hankkia).

-Saara

1 thought on “Pieni taitava uimari ja pikkukäsi, josta ollaan ylpeitä

Vastaa