”Mitä sun kädelle on tapahtunut?” eli pari sanaa erilaisuuden kohtaamisesta

Vietin eilen lasten kanssa ihanan parituntisen Lapsimessuilla. Haluan jakaa erään Sikuriinan pikkukäteen eli dysmeliaan liittyvän kohtaamisen sieltä.

Lapsimessuilla noin 4-5-vuotias lähestyi Sikuriinaa. Huusi jo kaukaa: ”Mitä sun kädelle on tapahtunut? Miksi se on tuollainen?” Minä hätkähdin, ryhdistäydyin leijonaemoksi, riensin suojelemaan, tarjosin apua. Mutta ei Sikuriina minua tarvinnut. Hän kertoi lapselle näin: ”Ei siihen oo mitään käynyt. Se on aina ollut tällainen. Mun käsi ei vaan koskaan kasvanut, kun mä kasvoin äidin masussa.” Minä seisoin vieressä ja ihailin näitä kahta pientä rohkeaa ihmistä. Toinen uskalsi kysyä ja toinen osasi selittää.

Jotain vielä juttelivat pikkukädestä ja proteesistakin (jonka Sikuriina oli taas hetkeä aiemmin napannut pois). Pari muutakin lasta tuli uteliaana paikalle. Muutama rohkein vähän tunnustelikin Sikuriinan pikkukättä. Sitten lähtivät kaikki yhdessä laskemaan liukumäkeä. Myöhemmin Sikuriina jutteli, miten ihanaa oli, kun sai uuden kaverin.

Minun sydämeni pakahtui. Tällaisessa maailmassa haluan elää! Kasvatetaanhan lapsistamme sopivan uteliaita, ennakkoluulottomia, arvostavia, fiksuja ja keskustelevia! (Noin niin kuin muutama piirre mainitakseni!)

Puolustan vahvasti sitä kantaa, että erilaisuudesta pitää uskaltaa puhua, kysyä, olla utelias ja hankkia näin tietoa. Ymmärrän kuitenkin nykyään entistä paremmin myös heitä, jotka eivät aina jaksaisi vastailla omaa erilaisuuttaan koskeviin kysymyksiin. Koskaan ei kuitenkaan kannata hyssytellä lasta, joka kysyy jotain erilaisuudesta. Tieto auttaa ymmärtämään maailmaa. Vai mitä mieltä olet?

Sikuriina oli myös onnessaan, kun messuilta löytyi Nemo! Nemollakin on pikkuevä! Voihan rakkaus!

Jos et tiedä Sikuriinan pikkukädestä, lue täältä.

-Saara

1 thought on “”Mitä sun kädelle on tapahtunut?” eli pari sanaa erilaisuuden kohtaamisesta

Vastaa