On ihanaa, kun lapset kasvavat! (Ja samalla ihan kamalaa…)

Aina sanotaan, että lapset kasvavat nopeasti. Että nauti nyt, kun ovat pieniä. Kohta eivät nimittäin enää ole.

Kyllähän sen jotenkin tietää ja uskoo. Tavallaan. Kuitenkin sitä samalla kuvittelee, että tätä se elämä on nyt ja aina. Varsinkin silloin tuntuu siltä, kun elämä lapsen tai lasten kanssa on jotenkin vaikeaa tai hankalaa, kun erilaisia vaiheita tulee yksi toisensa perään ja kun päivät häviävät harmaaksi massaksi pyykätessä, ruokaa laittaessa ja aina vaan samoja hommia toistaessa.

Sitten tapahtuu yhtäkkiä jotain ja sitä havahtuu huomaamaan, että kyllä! Menivät sitten kasvamaan! Ne omat lapset. Ja ihan yllättäen.

Meillä esimerkiksi eskarilainen Sikuriina on halunnut nyt viime aikoina toisinaan kävellä eskariin ihan itse (tämä on eskarin puolesta ok, matkaa on noin noin 300-400 metriä turvallista pihatietä pitkin). Kotona Sikuriina auttaa ruoanlaitossa, leikittää Kirppua, haluaa olla yksin kotona pieniä hetkiä ja vetäytyy välillä puuhaamaan jotain omaa kerrossängyn yläpedille ylhäiseen yksinäisyyteensä. Iltaisin hän käy suihkussa täysin omatoimisesti ja viikonloppuaamuisin osaa hakea aamupalaa itselleen ja Kirpulle antaen meidän vanhempien jatkaa unia.

Jotenkin tämä Sikuriinan kasvu ja kehitys on kuitenkin jäänyt hieman huomaamatta, koska Kirppu vaatii edelleen paljon huomiota ja hoitoa. Vähitellen sitä kuitenkin havahtuu nyt tajuamaan, että monessa suhteessa elämä on nykyään helpompaa kuin vuosi, pari sitten. Varsinkin, kun Kirppukin on kasvanut kolmevuotiaaksi.

Teimmekin tässä puolisoni kanssa eräänä iltana suunnitelmia kuluvalle viikolle. Iltamenojamme pohtiessa totesin, että onpa muuten ihanaa, kun lasten nukuttamiseen ei enää mene melkein tuntia. Me siis edelleen ”nukutamme” lapset eli toinen meistä hengailee lastenhuoneessa, kunnes lapset ovat unessa. Tämä on tärkeää meille ja lapsille, koska koemme, että se vahvistaa kiintymyssuhdettamme. Mutta tosiaan jossain vaiheessa tämä saattoi viedä tunninkin – yleensä Kirpun takia. Nykyään sen sijaan homma hoituu usein jopa alle kymmenessä minuutissa!

Tämä yksi konkreettinen asia sai minut tajuamaan, miten elämämme on jo muuttunut. Ja niin nopeasti! Aivan yhtäkkiä.

Isotkin ovat pieniä

Vaikka lapset kasvavat, oppivat uutta ja kehittyvät, ovat he silti pieniä pitkään. Minä joudun usein muistuttamaan itseäni siitä, että isompikin lapsi kaipaa välillä apua, ohjausta, kannustusta – ja erityisen paljon myös hellyyttä ja läheisyyttä. Meillä Sikuriina rakastaa iltasatuhetkiä, jolloin saa kaivautua kainaloon. Syli kelpaa myös lohdukkeeksi ja rentoutumiseen.

Kirpun kanssa hellyyttä ja läheisyyttä tuntuu kertyvän helpommin päivän aikana. Ja öisin. Hän nimittäin tulee yleensä jossain vaiheessa kainaloon nukkumaan. Lisäksi Kirppu osaa hienosti olla tarvittaessa iso ja tarvittaessa ihan pieni. Iso ja taitava hän on kantaessaan reppunsa päiväkotiin, istuessaan ”isojen” tuolilla ruokapöydässä ja etenkin tehdessään samoja asioita, kuin siskonsa! Sen sijaan pieneksi vauvaksi hän muuttuu väsyneenä ja halutessaan rintaa (imetän edelleen kerran, pari päivässä). Kolmevuotiaan elämä onkin melko ihanaa, kun voi valita, onko iso vai pieni. Toivottavasti hän kokee voivansa olla tarvittaessa pieni vielä pitkään.

Aika aikaansa kutakin

Kuluneella viikolla olin eräänä iltana Alppilan kirkon iltaruokailussa lasten kanssa syömässä ja leikkimässä. Sinne oli yhtäkkiä tiensä löytänyt todella moni alle puolivuotiaan vanhempi. Tuntui, että vauvoja oli suunnilleen joka kolmannessa sylissä. Huomasin katselevani kaipaavasti noita pieni pulleroposkia ja nöpöneniä. Vauvat vaan mielestäni ovat aivan valloittavan suloisia! Tuli ihan sellainen olo, että jospa mekin vielä…

Seuraavana aamuna kännykkäni muistutti, että pitäisi merkitä kalenteriin kuukautisten alkamisaika. No, eivät olleet vielä alkaneet. Siinä sitten paniikissa kävin läpi ajatusketjun siitä, miten meille ei kyllä enää voi tulla yhtään vauvaa. Miten olemme varmoja, että lapsiluku on täynnä. Miten juuri elämä on muuttunut taas ihan erilaiseksi (lue: helpommaksi), kun lapset ovat kasvaneet. Vain noin vartti tämän jälkeen ne kuukautiset alkoivat. Ja minä surin pienen, ohikiitävän hetken sitä, että en taida oikeasti enää koskaan saada kantaa vauvaa sisälläni. Hormonit…

Yritän tässä opetella sitä, että muistaisin nauttia juuri siitä hetkestä, joka on käsillä. Ihan kohta nimittäin tulee taas jokin aivan erilainen ja uudenlainen hetki. Eikä niitä menneitä hetkiä oikein saa enää takaisin…

-Saara

Ps. Hurlumhein hetkiä voi seurata myös Facebookissa ja Instagramissa!

2 thoughts on “On ihanaa, kun lapset kasvavat! (Ja samalla ihan kamalaa…)

  1. Tästä postauksesta tuli hyvä ja helpottunut mieli ♡ Meilläkin tuo aika pian edessä.
    Pojat täyttävät vuoden lopussa 3 ja 6 vuotta 🙂
    Tuleva eskariaika jännittää kaikkia, mutta siitäkin selvitään 🙂

    • Kiva, että löysit tekstini! Elämä tosiaan helpottuu. Vähitellen.
      Eskariaika on meillä ollut aika ihanaa. Koulunaloitus jännittää! Apua! 🙂
      Tsemppiä sinne eskariin ja kaikkeen.
      Kiva lukea blogistasi kuulumisianne.

Vastaa