Kouluuntutustuminen ja äitienpäiväkahvittelua: Ehkä maailman jännittävin päivä!

Meillä oli todella jännittävä päivä: Kirpun päiväkodin äitienpäiväaamiainen, Sikuriinan kouluuntutustuminen ja iltapäivällä äitienpäiväkahvit Sikuriinan eskarissa. Kaksi kolmesta olivat toki minulle ihania hemmottelujuttuja, mutta se kolmas! Kouluuntutustuminen! Se jännitti niin äitiä kuin tytärtäkin!

Onni oli matkassa, koska aikataulut napsahtivat kohdilleen kuin itsestään. Sillä aikaa, kun Sikuriina söi aamupalaa kotona, ehdin piipahtaa Kirpun päiväkodin äitienpäiväaamiaisella. Vesimeloni oli hitti, ja Kirpun kasvunkansiota oli ihana päästä selaamaan. Kirppu oli todella tohkeissaan, kun sai syödä kanssani aamupalaa päiväkodissa ja esitellä minulle lempijuttujaan. Oli aivan mielettömän ihanaa, kun pieni murunen saattoi minut kädestä pitäen aamupalapöytään.

Aamupalan syötyäni kiidin kotiin hakemaan Sikuriinaa koululle. Matka sujui kivasti kavereiden kanssa jutellen. Onneksi suurin osa tulevista luokkatovereista on tuttuja joko eskarista tai muualta. Ja kaikki ekaluokkalaiset ovatkin keskenään luokkatovereita: Sikuriinan koulussa on nimittäin vain yksi ekaluokka, iso sellainen, jolla kuitenkin on kaksi opettajaa. Kaikki ekaluokkalaiset ovat siis samalla luokalla. Ihanaa!

Kumpaakohan jännitti enemmän?

Minua jännitti koululle meno oikeasti yllättävän paljon. Hassua – olenhan itse luokanopettaja ja tunnen koulumaailmaa hyvin. Kuitenkin, kun kyse on omasta lapsesta ja tämän koulunkäynnistä, ”työminä” väistyy ja äiti minussa hermoilee vähintään yhtä paljon kuin muutkin vanhemmat.

Omassa jännityksessäni en ollut yhtään tajunnut, miten paljon Sikuriinaa jännitti. Hän vaikutti matkalla rennolta ja iloiselta. Jännitys kuitenkin purkautui koululla itkuna, ja saatoin lähes hysteerisenä karjuvan lapsen luokan ovelle. Onneksi repussa ollut kiiltosilmäpehmolelu ja luokan ovelle saapunut paras kaveri auttoivat. Sikuriina kuivasi kyyneleet ja etsi oman istumapaikkansa luokasta. Minä puolestani saatoin siirtyä vanhempien tilaisuuteen koulun ruokalaan lähes tyynenä. Jälkikäteen sain kuulla, että Sikuriina oli ollut reipas ja valloittava oma itsensä koko luokassa olon ajan.

Sikuriinan koululla kouluuntutustuminen oli siis järjestetty niin, että sillä aikaa kun lapset olivat aamulla opettajiensa kanssa luokassa omissa puuhissaan, me vanhemmat saimme koulun vararehtorilta kunnon infopaketin ruokalassa. Sitten saimme ihailla, kun melkein-jo-ekaluokkalaiset lapsemme hyppelehtivät syömään keksiä ja juomaan mehua ekan ”oppitunnin” päätteeksi. Ihanat!

Mutta arvatkaa kuka unohti täyttää lomakkeet ja ottaa palautettavat paperit mukaan koululle! Jos suutarin lapsilla ei ole kenkiä, niin palauttaa opettajan lapsi kaikki paperit myöhässä. Apua… Nyt syytän kyllä toukokuun kiireitä! Tämä kuukausi on aina yhtä hullunmyllyä…

Parasta olivat kivat opet!

Kouluuntutustumispäivässä Sikuriinan mielestä kivointa oli kivat opet! Vähän häntä harmitti, kun ei päässyt omaan luokkaan katsomaan, vaan piti tällä kertaa vierailla kolmosten luokassa. Koulun piha sen sijaan kiehtoi ja houkutteli. Lupasimmekin mennä sinne kesällä tutkimusretkelle.

Illalla vielä juttelimme vähän koulujuttuja. Sikuriina kaivoi esiin luonnollisestikin repun pohjalla rypistyneen ja jossain vaiheessa jo vähän revenneenkin kesälomaläksyn (hei apua, nyt ihan oikeasti pitää tsempata tällaisissa asioissa, huoh…), jota tutkimme yhdessä. Sikuriinan pitää kesän aikana harjoitella:

  • kirjoittamaan oma nimi
  • pakkaamaan reppu
  • käyttämään veistä ja haarukkaa sekä maistelemaan uusia makuja
  • pukemaan ja riisumaan ulkovaatteet
  • käyttämään kynää ja saksia
  • kulkemaan koulumatka turvallisesti (aikuisen kanssa).

Hyviä läksyjä! Nämä ovat tärkeitä taitoja, joita onneksi on jo opeteltu niin kotona kuin eskarissakin.

Kerroin lisäksi Sikuriinalle, että koulussa pitää myös ehdottomasti osata sanoa hei, kiitos, ole hyvä ja anteeksi. Tähän Sikuriina vastasi: ”No, se on vähän niin, että sen oppii minkä oppii.” Myönnän, että repesin nauramaan. Kaikkea ei kuulemma voi mitenkään oppia kerralla, mutta ehkä näiden sanojen käyttöä voisi harjoitella oikein aktiivisesti tämän kesän aikana.

Me harjoittelemme nyt näitä ja muita koululaisen taitoja oikein kunnolla kesän aikana. Tai ainakin harjoittelemme, kuten Ansa Kynttilä toteaisi. Ja rentoudumme. Luemme paljon!

Niin, ja tosiaan iltapäivällä pääsin käymään myös siellä Sikuriinan eskarin äitienpäivätapahtumassa, josta jutun pääkuvakin on. Oli ihanaa!

-Saara