Kouluarviointi: painajaista vai kaivattua palautetta?

Toukokuun loppu on opettajille vuoden kiireisintä aikaa. Pitää saada työt valmiiksi oppilaiden kanssa, ehtiä opettamaan vuoden viimeiset asiat, järjestää luokkaretkiä, kevätjuhlia ja muita kouluvuoden päätöstapahtumia ja tehdä kouluarvioinnit.

Nyt ensi lauantaina lukuvuosi loppuu ja huipentuu kevätjuhliin sekä todistustenjakoon. Helsingin Sanomissa oli tänään sunnuntaina kaksikin tekstiä kouluarvioinnista. Toisessa harmiteltiin raflaavan otsikon takana sitä, että opetussuunnitelma ei anna opettajille riittävästi eväitä oppilasarviointiin, ja toisessa yläkoulun sekä lukion ja ammattikoulun opettajat kertoivat kokemuksiaan ja harmittelivat arvioinnin epätasa-arvoisuutta.

Jäin pohtimaan, mitä arviointi ihan oikeasti on…

Monenlaista arviointia

Opetussuunnitelman mukaan esimerkiksi Helsingin kaupungissa on yhtenäinen arviointikulttuuri, jonka mukaisen arvioinnin tulee olla eettistä ja oikeudenmukaista. Oppilaan oppimista ja työskentelyä arvioidaan monipuolisesti, ja lisäksi oppilaan käyttäytymistä arvioidaan erikseen. Arviointi painottaa oppimisprosessia yksittäisten suoritusten sijaan. Vaikka meidänkin koulussamme annetaan nykyään vain kevättodistus, on silti sekä oppilaalla että huoltajalla oikeus saada tietoa oppilaan edistymisestä pitkin vuotta, arviointiperusteista ja niiden soveltamisesta oppilaan arviointiin.

Perusopetuksessa oppimisen arviointi jaetaan arviointiin opintojen aikana sekä päättöarviointiin, joka annetaan yhdeksännen luokan lopussa. Opintojen aikainen arviointi tarkoittaa oppimisen ohjaamista palautteen avulla sekä itsearviointia. Palautetta pitäisi saada paitsi opettajalta myös vertaisarviointina luokkatovereilta. Päättöarvioinnissa puolestaan keskeistä on oppilaiden osaamisen tason määrittely ja kuvaaminen päättöarvioinnin hyvän osaamisen kriteerien ja päättötodistuksessa annettavien arvosanojen avulla.

Oppilaita arvioidaan aina suhteessa koulun opetussuunnitelman tavoitteisiin, eikä oppilaita verrata toisiinsa. Lisäksi arvioinnin ei koskaan tule kohdistua oppilaiden persoonaan, temperamenttiin tai muihin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. Arvioinnin tarkoituksena on olla kannustavaa palautetta, joka ohjaa oppilasta ymmärtämään, miten toimia tavoitteiden saavuttamiseksi.

Opettaja arvioi oppilaan oppimisen lisäksi myös työskentelyä ja käyttäytymistä. Oppimisen arvioinnissa otetaan huomioon osaamisen tason lisäksi opinnoissa edistyminen. Oppilaan edistymistä seurataan suhteessa kyseisen oppilaan aiempaan osaamiseen sekä hänelle asetettuihin tavoitteisiin. Osaamisen taso puolestaan on se taso, minkä oppilas on osoittanut hallitsevansa eri oppiaineissa suhteessa opetussuunnitelmassa asetettuihin tavoitteisiin. Oppilas pystyy osoittamaan osaamistaan paitsi kokeissa, myös tuntityöskentelyn, vihkotyön, projektien, pari- ja ryhmätöiden yms. kautta.

Koululla on edelleen vahva kasvatustehtävä, johon kuuluu käyttäytymisen ohjaus sekä käyttäytymiseen liittyvien tietojen ja taitojen opettaminen. Tähän kuuluu muiden ihmisten ja ympäristön huomioiminen sekä yhteisesti sovittujen toimintatapojen ja sääntöjen noudattaminen. Oppilaan tulisi oppia erilaisissa vuorovaikutustilanteissa asiallista ja tilannetietoista käyttäytymistä sekä hyviä tapoja. Näitä arvioidaan itsearviointina pitkin lukuvuotta ja niistä saa arvosanat kevään todistukseen.

Meidän koulussamme vain kuudesluokkalaiset saavat todistukseen numeroarvosanat. Muilla luokka-asteilla oppilaiden osaamista arvioidaan seuraavilla arvolauseilla:

Olet saavuttanut tavoitteet erinomaisesti.
Olet saavuttanut tavoitteet hyvin.
Olet saavuttanut tavoitteet osittain.
Tavoitteet ovat saavuttamatta.

Vasta kuudennella luokalla on määritelty kriteerit hyvälle osaamiselle eli arvosanalle 8. Sitä ennen opettajat määrittelevät itse sen, millä perusteilla antavat minkäkin arvosanan tai arvolauseen. Tämä on haastavaa ja vaatii keskustelua myös opettajien kesken.

Toukokuun paniikki ja arvioinnin haasteet

Vaikka Suomessa opettajien ammattitaito ja osaaminen ovat yleisesti ottaen vahvalla pohjalla, yhdenmukaista linjaa ei ole välttämättä yhden tietyn koulun sisällä, saati sitten koulujen välillä. Opettajat lukevat ja tulkitsevat opetussuunitelmaa eri tavoin, ja he saattavat painottaa arvioinnissa eri asioita. Alakoulussa ei ole yhtenäisiä pakollisia kokeita, joiden tuloksia voisi vertailla koulun sisällä tai koulujen välillä. Opettajat saavat itse päättää, miten opetuksen hoitavat eli pitävätkö kokeita lainkaan vai tekevätkö oppilaat projekteja tms. Kouluilla on lisäksi käytössään eri oppikirjasarjoja, joissa on erilaisia painotuksia ja kokeita. Ja vaikka opetussuunnitelma onkin se, minkä mukaan opetus hoidetaan, vaikuttavat oppikirjojen painotukset kuitenkin myös vahvasti.

Vaikka kuinka yrittää antaa palautetta matkan varrella, herää silti kuitenkin toukokuussa siihen paniikkiin, että jotain on jäänyt! Kuvataiteen itsearvioinnit, vertaisarvioinnit, äidinkielen tarinoiden viilaaminen kaverin kanssa ja palautteen saaminen, erinäisten projektien arvioinnit… Jotain tuntuu aina jääneen puutteelliseksi, vajaaksi tai kokonaan tekemättä!

Osa puutteista saattaa johtua esimerkiksi kokemattomuudesta. Minä esimerkiksi olen ollut vasta kahdeksan vuotta luokanopettajana ja siitäkin ajasta kaksi vuotta kotona lasten kanssa. Lisäksi olen opettanut laajalla skaalalla eri-ikäisiä, jolloin lähes joka vuosi on tullut paljon uutta – myös arviointiin. Osa taas johtuu kiireestä ja oppituntien ulkopuolisten töiden lisääntymisestä. Osa siitä, että se lukujärjestykseen merkitty tuntimäärä pitää jotenkin jakaa järkevästi. Jos ihan kaikki arvioidaan itsearviointina, vertaisarviointina, sanallisina palautteina ja arvosanalla, ei muuta ehdi tehdä kuin arvioida.

Tärkeää on myös muistaa, että kaiken arvioinnin ei tarvitse olla maailmaa mullistavaa. Peukku riittää välillä itsearvioinnin työkaluksi: näytä peukulla, miten sujui. Ja vertaisarviointia voi harjoitella tunnilla ohimennen vaikka kertomalla kaverille, miten tämän kuvataidetyö sujuu ja miten tämä voisi parantaa sitä entisestään. Vastuuta voi ja kannattaa antaa myös oppilaille erilaisten tehtävien muodossa. Esimerkiksi ”kerro kotona, miten tällä viikolla koulu sujui, missä onnistuit ja mitä voisit parantaa”.

Onko todistus turhake?

Todistukset aiheuttavat aina hässäkkää. Todistustenjaon jälkeen näkee aina iloa, harmitusta, kateutta, itkua ja naurua… Joku ei uskalla katsoa todistustaan ollenkaan, vaikka olisikin pärjännyt vähintään hyvin koulussa. Toista harmittaa, kun ei saa tarpeeksi hyvää tokaria, jotta saisi rahaa sukulaisilta siitä palkinnoksi. Joku ei hahmota todistuksen pitkiä arvolauserimpsuja. Todistuksia vertaillaan – vaikka nimenomaan tätä ei pitäisi tapahtua, koska arvioinnissa ei oppilaita verrata toisiinsa. ”Miksi tuo sai paremman kuin minä?” kysellään ja ihmetellään.

Osa oppilaista osaa iloita hyvistä arvosanoistaan ja tekee päätöksen parantaa heikompia seuraavana vuonna. Osalle riittää hyvin ne keskitason arvosanat ja hän laukkaa kesälaitumille kevyin mielin. Sitten on oppilaita, jotka pettyvät syvästi. Odotukset olivatkin korkeammat kuin saavutettu taso. Yksikin heikompi arvosana saattaa vaikuttaa mielialaan. Todistus saattaa lentää kädestä tai se piilotetaan visusti muiden katseilta.

Minä annankin usein todistukset suljetuissa kirjekuorissa ja kehotan oppilaita avaamaan ne vasta kotona. Lisäksi pyrin yleensä käymään oppilaiden kanssa arvosanat jo valmiiksi läpi, jottei kevätjuhlapäivän yllätyksiä – ainakaan niitä ikäviä – tulisi.

Minulla itselläni on aina ollut ristiriitainen suhtautuminen todistuksiin. Olin ala-asteella se, joka sai pelkkiä kymppejä. Paitsi liikunnasta ja musiikista, jotka eivät sujuneet minulta luonnostaan. Miksi taito- ja taideaineita arvioidaan? Ymmärrän arviointien pois jättämisen takana olevan pelon siitä, että jos näitä aineita ei arvioida, voisivat oppilaat heittää läskiksi ja pelleillä tunnit läpi. Onneksi nykyään näiden aineiden arvioinnissa painotetaan asennetta, suhtautumista oppiaineeseen ja yrittämistä enemmän kuin lopputulosta.

Minkälainen todistus oikeasti kertoo oppilaan osaamisesta, kannustaa opinnoissa ja jää mieleen? Pitäisikö todistus räätälöidä oppilaan mukaan? Millaisia todistuksia tällöin voisi olla? Vai unohdetaanko todistukset kokonaan ja ruvetaan kokoamaan oppimisportfoliota, jossa näkyy sekä edistyminen että osaamisen taso – ainakin lukuaineista?

Älä epäröi ottaa yhteyttä opettajaan

Tärkeintä on muistaa, että jos oman lapsen todistuksessa tai arvioinnissa jokin mietityttää, kannattaa ottaa yhteys opettajaan heti. Suosittelen ystävällistä lähestymistapaa, koska lukuvuoden jäljiltä jokainen opettaja on väsynyt ja herkillä. Lisäksi opettajat oikeasti tekevät näppäilyvirheitä! Vaikka kuinka tarkistaa todistuksia ja pohtii arvosanoja, saattavat silmät jossain vaiheessa sokeutua ja arvosanat sotkeentua.

Muistakaa myös nähdä lapsi arvosanojen takana! Kaikkien ei tarvitse loistaa koulussa – etenkään jokaisessa aineessa – ollakseen huikeita tyyppejä, ihania persoonia ja meille niin kovin rakkaita!

-Saara

PS. Käytin tekstissä lähteenä Helsingin kaupungin opetussuunnitelmaa, joka löytyy osoitteesta http://ops.edu.hel.fi.

Pääkuva: Pixabay