Diesel-lapsi syttyy hitaasti, mutta on sitten lähes pysäyttämätön

Sikuriina on aina ollut hyvin johdonmukainen liikkeissään ja touhuissaan. Häntä kiinnostaa moni asia ja hän lähtee helposti kokeilemaan ja touhuamaan kaikenlaista. Pikkuveli Kirppu on eri maata. Kirppu on hitaasti syttyvä diesel-lapsi – termi, jonka opin ystävältäni Metsäemon Nooralta.

Kirppu tarkkailee ja seuraa, pitkään ja hartaasti. Kaikki uudet jutut ja paikat ovat Kirpulle vähän jännittäviä. Siskon perässä hän saattaa joskus uskaltaakin tehdä jotain saman tien, mutta yleensä hänen pitää saada tutustua asioihin ja paikkoihin rauhassa, omaan tahtiinsa.

HopLopissa ensimmäinen tunti meni tutustumiseen ja ihmettelyyn. Sen jälkeen diesel-lapsi pääsi vauhtiin, eikä meinannut malttaa lähteä pois!

Riittävästi aikaa tutustumiseen

Kun menimme tänä kesänä ensimmäisen kerran Linnanmäelle, Sikuriina tiesi heti, mitä tahtoo tehdä. Kirppu puolestaan istui rattaissa ja ilmoitti, ettei halua mihinkään. Vain hattara kelpasi. Edelliskesän lemppari eli autokaruselli suorastaan kauhistutti. Olimme jo lähdössä kotiin, kun Kirppu vihdoin päätti kokeilla autokarusellia. Ja rakastui siihen taas niin, ettei kotiinlähdöstä meinannut tulla mitään. Onneksi maksuttomat laitteet suljettiin sopivasti, ja me pääsimme kuin pääsimmekin kotiin iltapuuhiin.

Seuraavalla kerralla, noin viikko ensivisiitistä, Kirppu juoksi itse suoraan autokarusellille ja oli lisäksi halukas kokeilemaan paria muutakin laitetta. Syttyminen ja innostuminen vaati aikaa, mutta kun vauhtiin päästiin, ei enää tarvinnut himmailla.

Olenkin vähitellen oppinut, että Kirppu tarvitsee aikaa. Tiedän, että uusiin paikkoihin kannattaa tutustua yhdessä, usein jopa sylitellen. Kyllä Kirppu siitä innostuu ja rohkaistuu. Varsinkin, jos sisko näyttää mallia.

Vaikeinta on saada diesel-lapsi rauhoittumaan innostumisen jälkeen. Usein tuntuu kurjalta lopettaa hommat ikään kuin kesken. Yritänkin nykyään ottaa huomioon sen, että aikaa olisi sekä tutustua että touhuta. Aina tämä tasapainoilu ei ole ihan helppoa, koska Sikuriina saattaa väsähtää siinä vaiheessa, kun Kirppu on vasta päässyt vauhtiin.

Mielestäni tärkeintä on muistaa, että lasta ei kannata painostaa tekemään tai kokeilemaan mitään. Omassa tahdissa ehtii hyvin. Painostaminen saattaa aiheuttaa ahdistusta tai kurjaa oloa ihan turhaan.

Löytyykö muilta diesel-lapsia?

-Saara