Lukulauantai: Jukka Hukka auttaa ymmärtämään omia ja muiden tunteita

Oletko jo kuullut Jukka Hukasta ja tämän kavereista? Jukka Hukka seikkailee kirjoissa, jotka auttavat käsittelemään haastavia tunteita lasten kanssa. Tämä ihana, kauniisti kuvitettu viiden kirjan lorumuotoinen Jukka Hukka -kirjasarja (kirjoittanut Avril McDonald, PS-kustannus 2018) suunnattu erityisesti 4-7-vuotiaille lapsille. Se toimii niin kotioloissa kuin ammattikasvattajan käsissä sekä päiväkodissa kuin koulussa.

Jukka Hukka -kirjat ovat ihania, koska niiden avulla saa helposti puhuttua vaikeistakin asioista, koska ne käsittelevät mm. menetystä ja surua, huolia ja murheita, pelkoa ja jännitystä sekä itseluottamuksen ja ystävällisyyden vahvistamista. Kirjoja voi lukea ihan vain satuina, mutta niissä on lisäksi KT Liisa Ahosen kokoamia ideoita ja tehtäviä satuun liittyvien tunnetaitojen harjoittelemiseksi lasten kanssa

Jukka Hukka -kirjojen kuvitus on ihanaa. Hahmot ovat ilmeikkäitä ja kirjat kivan värikkäitä. Kirjat ovat melko isoja ja kuvat todella selkeitä. Kuitenkin niistä löytyy hauskoja yksityiskohtia eli eivät suinkaan ole mitään ”vauvojen kuvakirjoja”, kuten kuusivuotias Sikuriina totesi. Kirjojen hurjat tai pelottavat jutut, kuten varjohirviö, ovat sopivan pelottavia eli eivät liian karmaisevia. Meidän kolmevuotiaamme oli aivan innoissaan mm. Jukka Hukan kohtaamasta lohikäärmeestä!

Jukka Hukka -kirjojen runomuoto (suom. Arja Pikkupeura) tökki minua hieman joissain kohdissa, mutta lapsia se ei tuntunut haittaavan. Itse asiassa meillä on luettu paljon ihan myös runoja viime aikoina, joten sen takia Jukka Hukkakin upposi lapsiin helposti. Jäin kuitenkin itse miettimään sitä, olisivatko kirjat helpommin lähestyttäviä, jos ne olisivat proosamuodossa runomuodon sijaan. Varsinkin, jos lapsella on vähänkin sanallisen hahmottamisen pulmaa, saattaa teksti olla hieman vaikeaa seurata. Onneksi kuitenkin ihanat kuvat pelastavat paljon. Kannattaakin tutkia kuvia ja keskustella lapsen kanssa niistä!

Kirjoissa esiintyvä hämähäkki on mainio. Se tulee aina opettamaan erilaisia ”loitsuja”, ”taikoja” tai muita ”kikkoja” vaikeiden tunteiden selättämiseen. Oikeasti hämähäkki opettaa paljon enemmän: asioiden näkemistä toisten näkökulmasta, ystävyyttä, hengityksen merkitystä jne. Muistutankin nykyään lapsiamme kirjojen hämähäkistä aina, kun heitä jokin asia mietityttää, vaivaa, kiukuttaa tai surettaa.

Tunnekasvatuksen merkitys

Miltä tuntuu, kun jää yksin? Miltä tuntuu, kun tapahtuu jotain todella kivaa? Entä kun koko kehoon hiipii pelon tunne? Miten näistä tunteista pääsee yli? Mikä auttaa, kun jännittää niin paljon, että koko keho jähmettyy?

Tunteista ei ole aina helppo puhua. Lasta haluaisi kuitenkin valmistella vastaanottamaan erilaisia tunteita, koska silloin niistä pääsee myös helpommin yli. Tunteiden käsittely lasten kanssa todella tärkeää ennakoivasti ja myös silloin, kun ne hurjat tunteet mylläävät mielessä ja mahanpohjassa. Tunnetaitoja korostetaan nykyään enemmän ja enemmän myös esimerkiksi opetussuunnitelmassa.

Meillä ainakin auttaa se, että olemme lukeneet kirjoja. Pystymme aina palaamaan kirjoihin ja muistelemaan niiden tapahtumia: ”Muistatko, miten siinäkin kirjassa päähenkilöä jännitti pyöräileminen? Muistatko, miten hän kuitenkin lopulta oppi pyöräilemään lopulta, kun harjoitteli tarpeeksi?” tai ”Muistatko, kun siinä kirjassa lapsi säikähti kovasti, eikä saanut nukuttua seuraavana yönä? Mikähän silloin auttoi?”

Nyt saimmekin viisi uutta kirjaa, joihin voimme palata uudelleen ja uudelleen, tarpeen mukaan. Lisäksi kirjojen tehtäväsivuilta löytyy puuhia vaikka sadepäivien varalle tai niihin hetkiin, kun lapsi kaipaa aikuisen tukea – sitä tunnekasvatusta.

Vanhempien kannattaakin melkein ensimmäiseksi kurkata kirjojen loppusivuille. Siellä on mm. loistavat ohjeet kirjojen lukemiseen:

”Kun ryhdyt lukemaan kirjaa, pyri huomioimaan läsnä olevien lasten ainutlaatuisuus. Kirjaa voi lukea monella tavalla. Toiset lapset lumoutuvat kuulemastaan tarinasta siten, että he haluavat kuunnella hiirenhiljaa. Tällöin kirjan keskeisiin tapahtumiin kannattaa palata heti lukemisen jälkeen. Jotkut lapset saattavat innostua kuulemastaan niin, että he haluavat kommentoida ja jakaa omia kokemuksiaan ja tulkintojaan kesken tarinan. Anna tilaa lasten ajatuksille ja oivalluksille. Tämä on tärkeää, sillä lapset elävät hetkessä etkä välttämättä enää kirjan päätyttyä tavoita heidän oivalluksiaan samalla tavalla.”

Miten hyvät ohjeet! Ja kuinka hyvin ne pätevät muutenkin lasten kanssa olemiseen!

Vinkki ammattikasvattajille: Jukka Hukka -kirjasarja sopii loistavasti myös lapsiryhmille tunnekasvatuksen tueksi. Kirjojen valmiita tehtäviä on helppo soveltaa myös päiväkotiin, eskariin ja kouluun. Lisäksi Jukka Hukka -tarinoita voisi vaikka dramatisoida näyttelemällä tai käyttämällä käsinukkeja tms. Suosittelen ja aion itse ottaa käyttöön, kunhan pääsen taas opettamaan ekaluokkalaisia!

Arvonta ja alelinkki

Saan arpoa yhden Jukka Hukka -kirjan. Arvontaan voit osallistua täällä blogissa, Facebookissa JA Instagramissa (klikkaa linkkejä). Jokaisesta saat siis yhden arvan eli kaikissa kolmessa kommentoimalla saat yhteensä kolme arpaa!

Kerro kommentissa,minkä Jukka Hukka -kirjan haluaisit ja voit voittaa juuri sen kirjan!

Osallistumisaikaa on ke 4.7. klo 21 asti. Arvonta suoritetaan heti samana iltana. Voittaja ilmoitetaan blogissa, Facebookissa JA Instagramissa sekä tähän otetaan henkilökohtaisesti yhteyttä. Jätä siis sähköpostiosoitteesi blogikommentiin, niin saan helpommin yhteyden.

Lisäksi saat alennuksen kaikista Jukka Hukka -kirjoista vuoden 2018 loppuun asti osoitteessa: http://www.ps-kustannus.fi/hurlumhei

Jukka Hukka YouTubessa

Jukka Hukkaan voi tutustua myös YouTubessa. Nämä ihanat videot johdattelevat kivasti kirjojen maailmaan:

-Saara

Lue myös:

Zorro-kettu ja Harmipussi – Tunnekasvatusta kuvakirjojen avulla, osa 1
Suruposki – Tunnekasvatusta kuvakirjojen avulla, osa 2
Mullin mallin Molli auttaa sanoittamaan tunteita hauskalla tavalla

***

Kirjat saatu arvioitavaksi ja arvontaan kustantajalta.