Lukulauantai: Ilmarin ihmelääke ja muut Roald Dahlin klassikot

”Äiti! Me luettiin eskarissa Ilmarin ihmelääke! Voidaanko lukea se kotonakin? Pliis, pliis, pliis!”

Olin tästä esikoiseni esittämästä toiveesta aivan suunnattoman onnellinen. Minä itse nimittäin suorastaan rakastuin Roald Dahlin kirjoihin ala-asteikäisenä. Ahmin ne kaikki (siis ne lapsille suunnatut) ja kirjoitin äidinkielen tunneilla ainakin kirjailijaesittelyn Roald Dahlista ja lisäksi varmaan useammankin kirja-arvion. Niinpä todella iloisena ojensin käteni ja nappasin omasta hyllystämme Roald Dahlin kirjoittaman Ilmarin ihmelääkkeen (Art House 2016).

Kammoksuttavan kutkuttava ihmelääke

Luimme Ilmarin ihmelääkettä iltasatukirjana. Kummatkin lapset (Sikuriina 6 v. ja Kirppu 3 v.) siis kuulivat koko tarinan. Tarinan juoni menee takakannen kuvauksen mukaisesti näin:

Ilmarin on yksinkertaisesti tehtävä jotain kamalalle isoäidilleen, jolla on maailman kuvottavimmat syömätottumukset. Yleensähän isoäidit ovat herttaisia ja syövät kermakakkuja, mutta Ilmarin isoäidin lempiruokaa ovat tuhatjalkaiset, etanat kaalin kera ja pihtihännät.
Ilmari harkitsee erilaisia mukavia tapoja laittaa isoäiti kuriin: hän haluaisi tiputtaa käärmeitä tämän kaula-aukosta ja laittaa pommeja tämän tuolin alle. Mutta kaikki nämä sinänsä käyttökelpoiset ideat saavat väistyä, kun hän päättää tehdä lääkkeen, joka muuttaa isoäidin kiltiksi vanhaksi rouvaksi tai saa tämän häviämään kokonaan.
Ilmarin ihmelääkkeessä on aineksia karvanpoistoaineista pakkasnesteeseen, ja se saakin aikaan melkoisen mielenkiintoisia tuloksia.

Ilmarin ihmelääke oli todella tujua tavaraa: sekaisin pistettiin aivan kaikkea – siis ihan kynsilakasta ja talomaaleista eläinten lääkkeisiin… Ihmisille tarkoitetut lääkkeet sentään onneksi olivat Ilmarilta pannassa. Äitinä minua hieman hirvitti se, miten Ilmari ihmelääkettään teki. Toisaalta, tästä sai hyvää keskustelua siitä, mitä kaikkea saa tehdä ja mitä voi syödä itse tai syöttää muille.

(Lisäksi toki kyseenalaista on Ilmarin karmea suhtautuminen isoäitiinsä ja se, mitä kaikkea isoäidille kirjassa tapahtuu. Mutta ei jäädä nyt siihen kiinni…)

Ilmari keittämässä lääkettään
Seuraavat versiot lääkkeestä eivät toimineetkaan odotetusti…
Isoäiti kutistui…

Vaikka kirja hieman kauhistuttikin aikuista minua, on pakko edelleen myöntää, että se on aivan hulvattoman hauska! Parhaiten kirja
upposi meillä koulunsa nyt elokuussa aloittavaan Sikuriinaan, joka nauroi välillä ääneen. Kirppu nauroi tietenkin siskon perässä, vaikkei välttämättä ihan kaikkea ymmärtänyt.

Ilmarin ihmelääkettä ei saa mielestäni ottaa liian tosissaan. Se on hauskaa höpöhöpöä, mielikuvitusta. Toki tästä kannattaa jutella lapsen kanssa varsinkin, jos lapsi on vakavissaan kirjan suhteen. Kannattaa kertoa, että mielikuvitus on mahtava juttu. Mielikuvituksen avulla voi tehdä vaikka mitä! Tosielämä on kuitenkin aivan erilaista kuin mielikuvitus tai Roald Dahlin kirjat. Niitä ei kannata sekoittaa.

Quentin Blaken yksinkertainen, mutta mainio kuvitus tukee tarinaa. Vaikka kuvat toimivat tarinan tukena, ei niitä kuitenkaan tarvitse välttämättä näyttää. Kirjan teksti toimii loistavasti ilman kuviakin erityisesti, koska Tuomas Nevanlinnan suomennokset ovat todella laadukkaita. Niitä lukee iloiten sekä ääneen että hiljaa itsekseen. Sanavalinnat toimivat ja tarina etenee suomeksi sujuvasti. Niin sujuvasti, että ei muista lukevansa käännöskirjallisuutta.

Iki-ihana Roald Dahl innostaa, naurattaa – ja pelottaa

Iso kiltti jätti (Art House 2016) on seuraavana meillä lukulistalla. Ajattelin lukea sitä kesälomalla kirkkaassa auringonpaisteessa ja vähän Sikuriinan reaktioita seuraillen. Hän kun on hieman herkkä ja aika tarkka siitä, mistä pitää ja mikä on liian jännää. IKJ on mielestäni huikea tarina rohkeudesta, ystävyydestä ja rakkaudesta.

Sohvi ei saa unta ja hiipii ikkunan luo. Yhtäkkiä hän näkee kadulla jotain hirvittävän isoa ja hirvittävän mustaa ja hirvittävän laihaa. Sitten vilahtavat suunnattoman pitkät, kalpeat, kurttuiset kasvot ja valtavat korvat. Se on neljä kertaa ihmisen kokoinen jättiläishenkilö.
Kun jättiläinen kidnappaa Sohvin, tuntuu kaikki jo menetetyltä. Mutta onneksi kyseessä onkin Iso kiltti jätti, jonka puhuma kieli on yhtä aikaa kummallista, naurattavaa ja ihastuttavaa.
Ja ennen kuin pahat lapsukaisia popsivat jättiläiset (muiden muassa Luunmurskaaja-jättiläinen, joka popsii vain turkeilta maistuvia turkkilaisia) on saatu kuriin, joudutaan turvautumaan aina maan korkeimpaan johtoon.

***

Sen sijaan Kuka pelkää noitia (Art House 2016) jää vielä odottamaan vuoroaan. Itse senkin toki ahmaisin tässä heti loman aluksi. Ja voi että, miten osasin taas eläytyä siihen, miltä sen lukeminen tuntui ala-asteella.

Tämä ei ole satu, tämä on tarina oikeista noidista.
Oikeat noidat eivät lentele ympäriinsä luudanvarsilla. Ne eivät edes pukeudu mustaan viittaan ja hatuntötteröön. Ne ovat kurjia, viekkaita ja iljettäviä olentoja, jotka pukeutuvat tavallisiksi herttaisiksi rouviksi. Oikeat noidat ovat vaarallisimpia olentoja maan päällä. Joten mistä voit tietää, kuka on oikea noita ja kuka vain tavallinen herttainen rouva?
Jos et vielä tiedä, sinun on parasta ottaa se nopeasti selville, sillä oikeat noidat eivät inhoa mitään niin paljon kuin lapsia, ja heillä on kaikenmoisia keinoja päästä näistä eroon.
Tämä tarina kertoo kaiken tarvittavan: se paljastaa hurjia salaisuuksia, kuvaa hiuksianostattavia kauhuja ja esittelee todellisen sankarin – vanhan viisaan isoäidin – ja kaameamman joukon ilkeitä, kammottavia ja vastenmielisiä noitia kuin voit kuvitella.

***

Elukat (Art House 2016) on minulle näistä meidän saamistamme Roald Dahlin kirjoista vierain. Siinä on eläinloruja, jotka ovat todella hätkähdyttäviä, huvittavia, mutta myös karmivia. Tämä kirja taitaa saada odottaa kirjahyllyssämme vielä jonkin aikaa. Jos vaikka (esi)teini-ikäinen Sikuriina vaikka innostuisi sitten jossain vaiheessa Roald Dahlin anarkistisesta meiningistä.

Portaikosta kuuluu ääntä – virnuileeko siellä mustakitainen Kroko­vokki, joka dippaa lapsia sinappiin? Sängyn jalkopäässä ryömii jokin – onko se skorpioni, jonka häntä on vanhaa gramofonineulaa terävämpi? Miten käy, jos karhun sijaan saakin lemmikiksi muurahaiskarhun – ja mitä sitten käy, kun pitkästynyt muurahaiskarhu kohtaa pahaa aavistamattoman tätipuolen?
Roald Dahlin hulvattomat eläinlorut hätkähdyttävät, naurattavat ja karmivat. Näitä elukoita et toivoisi kohtaavasi!

Tekijänpalkkioita hyväntekeväisyyteen

Art House Jalava julkaisi vuonna 2016 Roald Dahlin tuotannosta uudet painokset jo edesmenneen kirjailijan 100-vuotissyntymäpäivän kunniaksi. Voitteko kuvitella: sen lisäksi, että Roald Dahl (1916-1990) oli huippukirjailija, hän oli myös vakooja, hävittäjälentäjä, suklaahistorioitsija ja lääketieteellinen keksijä. Eipä ihme, että hänen kirjansa pursuavat mitä hurjempia tarinoita ja mielettömämpiä keksintöjä!

On ihanaa, että nykyään Roald Dahlin kirjojen tuotosta (eli kaikista tekijänpalkkioista) menee 10 % hyväntekeväisyyteen. The Roald Dahl Charitable Trust -hyväntekeväisyysjärjestö on antanut lahjoituksia Isossa-Britanniassa esimerkiksi lasten erikoissairaanhoitoon. Tästä voi lukea lisää osoitteesta roalddahl.com.

”Hyvät ajatukset loistavat kasvoilta kuin auringonsäteet ja tekevät kauniiksi.”
-Roald Dahl

Roald Dahlin kirjoihin kannattaa tutustua rauhassa. Suosittelen lukemaan niitä itse ensin ennen kuin rupeaan lukemaan ääneen lapsille, jotta tietää mitä odottaa. Ne ovat hurjia, huikeita, hauskoja, anarkistisia, pelottavia, naurattavia ja kaikkea mahdollista. Riippuu todella paljon lukijasta ja kuulijasta, mitä niistä löytää, miten niihin suhtautuu ja rakastuuko niihin.

Joka tapauksessa suosittelen tutustumaan kirjailijaan nimeltä Roald Dahl,
joka muuten on käsikirjoittanut myös yhden 007-elokuvan!

-Saara

PS. Myös Jali ja suklaatehdas on Roald Dahlin menestysteos! Suosittelen tutustumaan!

Kirjat saatu arvioitavaksi kustantajalta.