Rakkaus uimiseen syttyi hitaasti – Silti lapsestani kuoriutui vesipeto!

Kävimme Sikuriinan kanssa vauvauinnissa silloin, kun hän oli ihan pieni vauva. Se kuitenkin jäi aikataulujen sun muiden (teko)syiden takia. Päätimme kyllä silloin, että jatkamme uimisharrastusta käymällä säännöllisesti uimassa. Niinhän siinä sitten kävi, että kävimme uimassa säännöllisesti kerran puolessa vuodessa. Ei niin yllättävää, että Sikuriina ehti jotakuinkin unohtaa uimisen ihanuuden.

Kyllä Sikuriina pari-kolmevuotiaanakin selvästi vedestä ja uimisesta nautti. Kuitenkin esimerkiksi kasvojen laittaminen veteen ei tuntunut hyvältä. Ja kellukkeet piti olla aina. Vedessä ollessaan Sikuriina ei uskaltanut myöskään mennä kovin syvälle.

Vähän kerrassaan lapsen ehdoilla

Emme missään vaiheessa painostaneet Sikuriinaa mihinkään uimassa ollessamme. Olimme oppineet vauvauinnissa jotain kivoja leikkejä ja touhuja, joilla yritimme ylläpitää hänen taitojaan. Kannustimme ja innostimme Sikuriinaa – minä jopa oman rohkeuteni rajoilla. Olen nimittäin aikuisella iällä onnistunut kehittämään jonkin vesiarkuuden, josta yritän nyt hankkiutua eroon.

Sikuriina tykkäsi pulikoida myös omassa kylpyammeessa. Siinä harjoittelimme ”perunoiden keittämistä” eli kuplien puhaltelua veteen ja pään kastelemista muutenkin. Uimalasitkin olivat välillä käytössä – silloin, kun sattuivat olemaan helposti saatavilla.

Uimakoulussa oppii muiden kanssa

Ilmoitimme Sikuriinan uimakouluun heti, kun se oli mahdollista – muistaakseni neljävuotiaana. Ensimmäisen uimakoulun jälkeen Sikuriina sai kannustusta jatkaa harrastusta. Vuosi sitten Sikuriina aloittikin taas kesäuimakoulun, mutta sairastui sitten vesirokkoon ja homma jäi puolitiehen.

Nyt tänä kesänä Sikuriina pääsi kolmatta kertaa uimakouluun. Olin ilmoittanut hänet 5–6-vuotiaiden alkeisryhmään, hän nimittäin täyttää seitsemän vasta vuoden lopussa. Ekan uintikerran jälkeen Sikuriina tuli näyttämään, miten upeasti oli oppinut sukeltelemaan. Pian tämän jälkeen uimaopettaja tuli kysymään, voisiko Sikuriina siirtyä koululaisten ryhmään, kun on jo sen verran taitava ja reipas.

Koululaisten ryhmässä muut olivat jo melko rohkeita ja taitavia, vaikka kyseessä olikin alkeisryhmä. Sikuriinakin rohkaistui nopeasti, kun näki, miten hauskaa muilla oli vedessä. Muiden mallista ja yhdessä muiden kanssa vedessä puuhatessa Sikuriina oppi uusia taitoja hetkessä. Itsekin hän totesi, että haluaa oppia yhden uuden jutun joka päivä!

Tämän uimakoulun aikana, nimenomaan siinä koululaisten ryhmässä, Sikuriina oppikin sitten uimaan 5 metriä sekä mahallaan että selällään. Lisäksi hän oppi sukeltamaan vaikka miten päin. Nykyään hän uskaltaa esimerkiksi heittäytyä selälleen veteen pitämättä nenästä kiinni – temppu, jota minä itse en kykene tekemään.

Nykyään Sikuriina rakastaa sukeltelua. Hän ui veden alla sujuvasti. Ongelmana on, ettei siellä voi hengittää…

Onni löytyy vedestä

Mikä parasta, uimakoulussa Sikuriina löysi uinnin riemun. Vedestä tuli taas Sikuriinan oma elementti.

Sikuriina rakastaa nyt uimista. Tänä kesänä hän on uinut oman taloyhtiön uima-altaassa, Kumpulan maauimalassa, Linnunradan leikkipuistossa, Porvoossa maauimalassa, kahden eri mökin rannassa, Saimaassa, Vanajavedessä jne. Ei ole tainnut olla montaa sellaista päivää, jolloin Sikuriina ei olisi uinut. Onkohan yhtäkään…?

Sikuriina pääsee uimakouluun syksymmällä, kunhan koulu on saatu alkuun ja rutiinit palautettu. Sitä Sikuriina odottaa kovasti!

On ihanaa, että Sikuriina on löytänyt oman juttunsa. Aiomme tukea ja kannustaa häntä siinä. Toisaalta, jos hän jossain vaiheessa päättää lopettaa uimisen ja kokeilla jotain muuta, kannustamme häntä silloinkin. Mutta huomenna menemme taas uimaan!

-Saara