Ekaluokkalaisen läksyt eivät ole läpihuutojuttu! Lue 5+1 vinkkiä läksyjen tekoon

Meillä tehtiin pari viikkoa sitten eräänä aamuna läksyjä aamupalapöydässä. Edellisenä iltana olimme kyllä huolehtineet lukuläksyn lukemisesta, mutta vasta lasten mentyä nukkumaan tajusin tarkistaa, oliko muista kirjoista tullut läksyä. No, olihan sitä. Sikuriina ei vaan ollut sitä itse muistanut. Tehtiin sitten ne tekemättä jääneet aamulla.

Ekaluokkalainen ei vielä oikein osaa itse huolehtia läksyistään, eikä välttämättä muista, mitä on tullut. Läksyt annetaan koulupäivän aikana ja usein koulupäivän jälkeen iltapäiväkerhossa tapahtuu niin paljon kaikkea, että koulupäivän aikana tapahtuneet asiat tuntuvat todella kaukaisilta. Lisäksi läksyt ovat ihan uusi asia ekaluokkalaiselle. Ei eskarissa vielä tarvinnut läksyistä huolehtia. Ja uutta tämä on meille vanhemmillekin.

Mitä sitten pitää ottaa huomioon läksyjen suhteen? Luokanopettajana ja ekaluokkalaisen äitinä rohkenen antamaan seuraavat 5+1 vinkkiä!

Lukuläksyä pitää välillä mietiskellä…

1. Läksyille aikaa ja oma paikka

Meillä Sikuriinan opettaja tiedotti jo heti alkusyksystä, että läksyä tulee kaikkina muina päivinä paitsi perjantaisin. Meidän aikuisten pitää siis osata ottaa tämä huomioon ja varata arki-iltoina läksyille aikaa. Aina se ei ole helppoa, varsinkaan kun ei tiedä, kuinka kauan läksyihin menee eli kuinka paljon niitä on tai kuinka mieluisia ne ovat. Matikan tehtävät Sikuriina tekee hetkessä, kun taas kirjain- ja numeromuotojen harjoitteluun tarvitaan aikaa. Niissä ja lukuläksyissä saattaa myös iskeä turhautuminen, koska ne vaativat hieman enemmän pitkäjänteisyyttä.

Paras aika läksyille ei välttämättä ole heti kotiin tulemisen jälkeen. Silloin saattaa iskeä väsy ja nälkä. Liian myöhäänkään ei kannata läksyjä jättää, koska sitten taas väsyttää. Väsyneenä ajatus ei kulje. Meillä läksyt tehdään yleensä yhteisen iltapäiväruoan jälkeen.

Läksyjen tekoon kannattaa varata hyvä, miellyttävä ja ergonominen paikka. On tärkeää, että läksyihin tarvittavat välineet ovat saatavilla helposti. Sikuriina tekee mieluiten läksyt keittiön pöydän ääressä. Se onnistuukin hyvin, kun syönnin jälkeen yhdessä siivoamme pöydän ja autamme ottamaan läksyt sitten esille.

2. Tarjoa apua

Ei riitä, että vain lapselle varaa aikaa läksyihin. Sama aika kannattaa varata myös aikuiselle. Lapsi nimittäin tarvitsee tukea ja apua. Ei ole tietenkään aikuisen tehtävä opettaa lapselle asioita kotona, vaan olla kiinnostunut siitä, mitä lapsi on koulussa tehnyt ja oppinut. Välttämättä ei tarvitse istua koko aikaa lapsen vieressä, mutta tärkeää on huolehtia, että lapsi pääsee vauhtiin hommissa ja tietää, mitä tehdä.

Pieni koululainen tarvitsee usein enemmän vanhempien apua kuin isompi. Lisäksi jos lapsella on oppimis- tai keskittymisvaikeuksia tai ongelmia oman toiminnan ohjauksessa tai työhön ryhtymisessä, hän tarvitsee aikuisen apua ja tukea läksyjen teossa.

On todella tärkeää, että aikuinen kuuntelee ekaluokkalaisen lukuläksyt. Se saattaa joskus tuntua turhauttavalta ja tylsältäkin, mutta lapselle on tärkeää saada lukea ääneen aikuiselle, joka keskittyy kuuntelemaan. Lukuläksyjen lukemista lapsi voi harjoitella myös pehmolelulle tai huonekasville – tai nauhoittaa vaikka lukemistaan kännykällä. Meillä Sikuriina halusi lähettää lukuläksyn ääniviestinä isoäideille. Niin tärkeää se hänelle oli!

3. Rauhoita tilanne – ja lapsi

Läksyt on hyvä opetella tekemään rauhallisessa paikassa. Televisio ja tietokone kannattaa laittaa kiinni, musiikki tauolle ja kännykkä pois. Turhat ärsykkeet häiritsevät keskittymistä ja heikentävät oppimista.

Jos lapsi hermostyy läksyihin, aikuisen tehtävä on pysyä rauhallisena. Tällöin lapsi voi pitää vaikka pienen tauon ja jatkaa rauhoituttuaan. Älä pakota lasta jatkamaan läksyjä tunnekuohun keskellä. Läksyjä ei tarvitsekaan tehdä kaikkia kerralla, vaan hyvin voi välillä pitää tauon.

4. Syökää, juokaa, nukkukaa ja liikkukaa

Kukaan ei jaksa toimia, jos perustarpeet ovat tyydyttämättä. Nälkä, jano ja väsymys haittaavat oppimista. Lapselle kannattaa tarjota terveellistä ja monipuolista ruokaa säännöllisesti. (Tai sitten jotain mitä tämä suostuu syömään… Meillä ainakin nirsoillaan tällä hetkellä aika paljon monen ruoan suhteen…) Veden juominen on myös tärkeää.

Liikuntaankin kannattaa panostaa. On tehty useita tutkimuksia, joissa on todettu, että liikunta edistää oppimista. Läksyjen teon voi keskeyttää välillä ja pitää liikuntahetken: juosta pihalla, hyppiä hyppynarua, pompotella palloa, tehdä kyykkyhyppyjä tms. Sen jälkeen jaksaa taas keskittyä läksyihin.

Kirppukin haluaa tehdä läksyjä isosiskon innostamana

5. Osoita kiinnostusta ja huolenpitoa, ole läsnä

Osa lapsista tekee läksyt jo iltapäiväkerhossa. Sikuriinallakin on lupa siihen, mutta olemme sopineet, että tarkistamme joka tapauksessa aina kaikki läksyt kotona ja että lukuläksy pitää lukea kotona. Tämä on toiminut ihan hyvin, etenkin kun Sikuriinalla ei ole toistaiseksi muita harrastuksia kuin toimintaterapia ja kohta uimakoulu kerran viikossa.

Kaikkein tärkeintä nyt varsinkin ekaluokan alussa on osoittaa lapselle kiinnostusta koulunkäynnistä sekä huolenpitoa ja välittämistä. Kun auttaa lasta huolehtimaan läksyistä, pystyy samalla myös välittämään viestiä siitä, että koulunkäynti on tärkeää.

Läsnäololla ja avun tarjoamiselle pystyt osoittamaan lapselle, että olet kiinnostunut hänen kouluasioistaan ja arvostat niitä. Koululuokassa on paljon lapsia, eikä opettaja aina ehdi huomioimaan heistä jokaista. Huolellisesti tehdyt läksyt auttavata ja edistävät oppimista, koska yleensä lapsi luottaa koulussa osaamiseensa silloin, kun asioita on harjoiteltu kotona.

Sikuriinan läksyt merkitään lappuun, joka löytyy oppikirjan kannen sisäpuolelta

+1 Puhu opettajan kanssa

Jos läksyt tuntuvat jatkuvasti vaikeilta tai jos lapsella menee usein hermo läksyjä tehdessä, kannattaa ottaa yhteyttä opettajaan. Yhdessä opettajan kanssa voi pohtia, miten pystytään tukemaan oppimista koulussa ja kotona. Kyse voi olla oppimis- tai keskittymisvaikeuksista tai ongelmista oman toiminnan ohjauksessa. Tai sitten ihan vaan siitä, että asiat ovat jääneet epäselviksi koulussa.

Jos läksyt tuntuvat jatkuvasti olevan epäselvät, kannattaa taas ottaa opettajaan yhteyttä ja sopia, miten läksyjen merkitseminen onnistuisi. Esimerkiksi Sikuriinan koulussa läksyt merkitään oppikirjan kannen sisäpuolella olevaan lappuun. Kotona ei siis tarvitse selaillen etsiä läksyä, vaan se löytyy helposti kurkkaamalla lapusta.

Lisäksi tulee ottaa huomioon lasten erityisyydet. Jos lapsella on lukivaikeutta tai muita haasteita, voidaan opettajan kanssa miettiä, miten ne voidaan huomioida. Tärkeää onkin ymmärtää, millainen lapsi on ja mitä tukea hän tarvitsee.

Läksyt iltapäiväkerhossa vai kotona?

Osa lapsista tekee mielellään läksyt iltapäiväkerhossa. Se voi olla toimiva käytäntö, koska silloin säästyy aikaa illalta ja mahdollistaa esimerkiksi harrastuksiin menon. Lisäksi lapsesta saattaa olla kiva tehdä läksyt yhdessä kaverin kanssa. Kannattaa kuitenkin varmistaa kotona, että läksyt on tehty ja että ne on tehty riittävän huolellisesti. Lisäksi on hyvä varmistaa, että lapsi saa iltapäiväkerhossa apua tarvittaessa. Ja lukuläksy kannattaa aina lukea kotona!

Tsemppiä kaikille ekaluokkalaisten vanhemmille! Kunhan läksyrutiinit ovat kunnossa, hoituvat läksyhommat vähitellen entistä helpommin! Ehkä…

-Saara