Västäräkistä vähäsen -lintukirja innostaa bongaamaan lintuja

Yhtäkkiä se tapahtui taas, jo jokin aika sitten: Valon määrä lisääntyi ja samaan aikaan linnut rupesivat laulamaan. Täällä Helsingissäkin oli vielä maaliskuun lopussa hetkiä, jolloin maa ja puutkin olivat valkoisia, mutta linnut ne vaan lauloivat. Se valoi uskoa kevään tuloon.

Reilu viikko sitten viikonloppuna matkustimme bussilla Lohjalle lasten pappalaan. Aurinko paistoi ja ilma oli kirkas. Matkalla bongasimme joutsenia ja huomasimme, että muitakin vesilintuja oli samoissa vesissä uimassa. Pappalan pihassa lauloi mustarastas, ja Kirppu tiesi nähneensä sinitiaisen. Vielä ei puissa ollut lehtiä, joten tiesimme, että satakieliä saisi vielä odottaa.

Linnut kiinnostavat ja kiehtovat niin lapsia kuin aikuisiakin. Ovathan ne ilmojen huikeita taitureita ja luovat laulullaan ihanaa tunnelmaa. Minun lempilintujani, pääskyjä, saa vielä odottaa, mutta monia muita muuttolintuja näkee jo paljon! Jopa ihan kotipihassakin, myös täällä kaupungissa.

Västäräkistä vähäsen – Suomen viehättävin lintukirja

Me saimme tutkittavaksi ja luettavaksi sekä kevään ja kesän lintubongailua vauhdittamaan Into Kustannuksen uuden lintukirjan, Maia Raitasen teoksen Västäräkistä vähäsen – Suomen viehättävin lintukirja. Tässä lähes taskuun mahtuvassa kirjassa on kivasti tietoa 70 Suomessa tavatusta lintulajista.

Kirjan hienon kuvituksen on tosiaan tehnyt Maia Raitanen, joka on tunnettu taitavana pitkän linjan biologian kuvittajana ja joka on kuvittanut oppikirjoja ja tietokirjoja vuodesta 1980. Pääkuvat ovat selkeitä ja niistä tunnistaa linnut helposti. Perustietoina jokaisesta linnusta on latinankielinen nimi, esiintymisalue merkittynä karttaan, pituus, tietoa hautomisesta, mahdolliset koiraan ja naaraan ulkonäköerot sekä aika, jolloin lintua tapaa Suomessa. Lisäksi jokaisesta linnusta on kerrottu lyhyesti muuta tietoa esim. laulutavasta ja ravinnosta.

Huuhkajahuumoria

Jokaisella aukeamalla on myös huumoria: lintujen lintumaisia mietteitä sarjakuvatyyliin kuvitettuna. Nämä kuvat kiinnostivat lapsiani, mutta niiden jutut eivät oikein auenneet heille. Osa oli minunkin mielestäni hieman tylsiä tai kummallisia, osa ehkä vaivaannuttaviakin. Olenkohan väärää sukupolvea vai enkö ymmärrä tarpeeksi linnuista? Lopulta hauskinta oli keksiä lasten kanssa itse, mitä linnut voisivat näissä kuvissa keskenään jutella. Kirppukin innostui höpsimään ja keksi linnuille täysin pöhköjä vuorosanoja. Kikatimme lopulta kaikki lintukirja käsissämme hytkyen.

– Lapset, syömään! – Mä haluun maksalaatikkoa! – Mä en syö enää lihaa. – YÖK! Kuitenkin jotain ällöö!

Kirpun mielestä itse keksittyjen vuorosanojen lisäksi kirjan paras juttu oli Tyrannosaurus Rex, jonka kuva löytyi heti kirjan alkusivuilta. Kirjassa siis kerrotaan ihan aluksi, miten linnut ovat kehittyneet dinosauruksista. Esimerkiksi Kiinasta on löytynyt 160 miljoonaa vuotta vanha fossiili, lentolisko jota kutsutaan nimellä ”Kauhukynsi”. Hurjaa! Ja Kirpun mielestä huikeaa!

Kirja on kätevan kokoinen mukaan otettavaksi, vaikka sitten metsäretkelle tai meren äärelle. Tällaiset minun ja lasteni kaltaiset linnuista kiinnostuneet harrastelijabongarit saavat kirjasta kivasti perustietoa linnuista. Jokainen voi kuitenkin itse pohtia, onko kirja oikeasti Suomen viehättävin lintukirja…

Vinkki: Lasten lintuviikko

Huomasin juuri, että Birdlife Suomi järjestää lasten lintuviikon 14.-20.5.2018. Tuolta linkin takaa löytyy tietoa ja materiaaleja, esimerkiksi retkilomake linturetkeä varten! Suosittelenkin nappaamaan Västäräkistä vähäsen -lintukirjan mukaan, tulostamaan retkilomakkeen, pakkaamaan eväät ja suuntaamaan linturetkelle!

-Saara

Miten kasvit kasvavat? -kirja innostaa ja ilahduttaa kevään korvalla

Vielä on pakkasta ja lunta, mutta kevätaurinko pilkistelee ja alkaa vähitellen olla aika aloitella ensimmäisiä kevätpuuhia. Varsinkin, jos aikoo itse kasvattaa kasveja siemenestä asti. Meillä on oma pieni viljelylaatikko, johon laitamme joka vuosi joitakin hyötykasveja. Lisäksi meillä on lasitettu parveke, jossa viihtyvät esimerkiksi tomaatti, chili ja koristekasvit – varsinkin ne, jotka kestävät aurinkoa ja lämpöäkin.

Laitoimme lasten kanssa ohraa kasvamaan pääsiäisruohoksi ja samalla kylvimme kasvatusastioihin ensimmäiset viljelylaatikkoomme tai parvekkeelle tulevat kasvit itämään: kirsikkatomaattia, rucolaa, basilikaa ja samettikukkia. Sikuriina intoili, Kirppu sääti ja touhusi, ja multaa oli lopulta ihan joka paikassa. Saimme kuitenkin siemenet multaan ja kasvatuslaatikot lämpöiseen paikkaan itämään.

Siemenet herättivät monta kysymystä varsinkin eskari-ikäisen Sikuriinan mielessä. Onhan se nyt todella jännittävää, että mullan alle laitetaan pieniä siemeniä ja niistä sitten kasvaa erilaisia, eri kokoisia ja eri tarkoituksiin sopivia kasveja. Ja ne siemenet, ne olivat ihmeellisiä! Osa ihan pikkuruisia ja tummia, osa isoja ja vaaleita ja osassa oli ihmeelliset hännät!

Miten kasvit kasvavat?

Otinkin esiin Lasten Keskuksen Fiksut faktat -kirjan Miten kasvit kasvavat? (2017), ja ryhdyimme tutkimaan sitä. Kirjasta löysimme vastauksia useisiin kysymyksiin, kuten:

Miten kukat kasvavat?
Miksi kasveilla on kukkia?
Mistä siemenet tulevat?
Kuka istuttaa siemenet?
Miksi lehdet putoavat?
Millä kasvilla on suurimmat siemenet?

Tämä Katie Daynesin kirjoittama ja Kalle Nuuttilan asiantuntavasti suomentama kovakantinen ja pahvisivuinen kurkistuskirja tarjoaa lapsille tietoa hauskalla tavalla. Kirjan sivut vilisevät kysymyksiä, joihin löytyy vastaukset kurkistamalla luukkuihin! Kovien sivujen ansiosta kirja pysyy hyvässä kunnossa pitkään, ja luukutkin on onneksi tehty niin, että ne eivät irtoile helposti.

Vaikka kyseessä on selvästi tietokirja, se on kirjoitettu lapsentasoisesti ja sopii monen ikäisille. Teksti on selkeää ja sitä on helppo lukea ääneen. Melkein kolmevuotias Kirppu ei vielä ymmärrä kaikkea kirjan tietoutta, mutta tykkää kurkkia luukkuihin. Sikuriina puolestaan innostui nimenomaan kirjan tietomäärästä. Hän selaili kirjaa itsekseen vielä yhteisen lukuhetken jälkeenkin ja tuli vielä kysymään, mitä tietyissä kohdissa kerrottiin. Kirja sopii myös juuri lukemaan oppineille itse luettavaksi, vaikka pitkät sanat saattavatkin tuottaa vielä pulmia.

Käytäntöä ja teoriaa

Sikuriina tiesi jo ennestään, että kasvit tarvitsevat vettä ja valoa kasvaakseen. Kirjaa lukiessamme hän oppi, että kasvit tarvitsevat myös ilmaa. Sikuriina huolehtikin kovasti, että meidän kasvimme pääsevät riittävän valoisaan paikkaan ja saavat tarpeeksi vettä juodakseen. Ilmaa onneksi löytyy hyvin, kunhan ottaa viljelylaatikon kannen pois heti, kun kasvit itävät. Onneksi meillä on olohuoneessa hyvä ikkunalauta, jossa on sekä valoa että ilmaa. Ja sopivasti lämpöäkin, jota ei kyllä kirjassa mainittu, mutta jonka me keksimme itse – kasvit nimittäin lähtevät kasvamaan ulkona vasta lumen sulatessa pois ja ulkolämpötilan kohotessa.

”Eikö ole hullua äiti, että ihmiset juovat alaspäin ja kasvit ylöspäin!”

Christine Pymin kuvitus ovat paitsi kaunis myös hauska. Etenkin Kirpun mielestä on hauskaa etsiä hassuja ötököitä ja eläinhahmoja kirjan kuvituksesta: toukalla on sateenvarjo, kirvalla hattu ja pupuilla keltaiset sadetakit. Sikuriina puolestaan tykkää siitä, että kuvien kasvit ovat tunnistettavissa. Hän muistaa, että mummilan puutarhassa on paljon samoja kukkia kuin mitä kirjan kuvista löytyy!

Kasvien kasvatus kiehtoo lapsia – kannattaa kokeilla!

Suosittelemme paitsi kirjan lukemista myös kasvien kasvattamista itse! Pääsiäiseksi ehtii vielä hyvin laittaa joko ohraa tai pääsiäisruohoa kasvamaan. Ja koko kevään ja kesänkin ajan voi valikoida siemeniä, jotka itävät nopeasti ja joista saa vaikka yrttejä tai kauniita kukkia ikkunalaudalle, parvekkeelle tai pihalle.

Meillä ainakin sekä rucola että samettikukka rupesivat itämään aivan hetkessä! Jo neljän päivän jälkeen astioissa oli näkyvissä sirkkalehdet! Ohrakin rupesi pilkistämään mullan alta viidentenä aamuna!

-Saara

Kirja saatu arvioitavaksi kustantajalta.

Lisää matikkapuhetta arkeen leipomalla suklaakeksejä (mukana resepti)

Julkaistu alun perin blogissani vauva.fi-alustalla 19.10.2017.

Arkiseen kielenkäyttöön ja puheeseen kuuluu yllättävän paljon matemaattista sanastoa eli matikkapuhetta. Laskemme erilaisia pieniä laskutoimituksia, jaamme asioita osiin ja käytämme suuntia tarkoittavia sanoja. Lapset oppivat vähän kerrassaan laskemaan ja käyttämään puheessaan lukuja sekä pian myös yhdistämään niitä lukumääriin. Sitten he oppivat tunnistamaan numeroita ja tajuavat, että neljä palloa ja 4 palloa on sama asia.

”Kuinka moneen osaan pinaattiletut jaetaan?”

Ludwig Wittgensteinin toteamus ”kieleni rajat ovat maailmani rajat” pätee myös matematiikkaan ja matemaattiseen ajatteluun. Muistan kuulleeni, että aivojen puhekeskus huolehtii myös matematiikasta, koska se auttaa aivoja suorittamaan laskutoimituksia. Varsinkin eskari-ikäisen kanssa arkiseen matikkapuheeseen kannattaa kiinnittää huomiota. Tämä tukee lapsen kehitystä ja helpottaa matematiikan opiskelua koulussa. Kotona arkisten toimintojen yhteydessä voi harjotitaa yksi-yhteen vastaavuutta, vertailua, järjestämistä, lukusanan, lukumäärän ja numerosymbolin vastaavuutta sekä lukujono- ja yhteenlaskutaitoja. Meillä esimerkiksi kuulee silloin tällöin kysyttävän: ”Kuinka moneen osaan pinaattiletut jaetaan?”

Karkkipäivän karkit jaettiin täsmällisesti tasan ja saunalimpparia kaadettiin kaikille tismalleen saman verran tasan saman kokoisiin laseihin.

Sikuriina opetteli laskemaan ja yhdistämään luvun ja numeron hississämme: Asumme aika korkeassa talossa ja hissin ovessa näkyy aina kunkin kerroksen numero. Aluksi Sikuriina pyysi minua laskemaan kanssaan, sekä ylös että alas kulkiessamme, mutta aika pian hän kielsi minua sanomasta mukana. Yhtäkkiä hän osasikin laskea myös takaperin lähes kympistä ykköseen!

Suorastaan klassiset esimerkit matikkapuheen käytöstä omassa lapsuudessani liittyvät sisaruksiini. Karkkipäivän karkit jaettiin täsmällisesti tasan (tätä kutsutaan ositusjaoksi) ja saunalimpparia kaadettiin kaikille tismalleen saman verran tasan saman kokoisiin laseihin (tässä tulee tutuksi tilavuuden käsite).

Me harjoittelimme Sikuriinan kanssa tilavuuden käsitettä ja jakolaskua samalla, kun leivoimme suklaakeksejä. Esittelin lapsille desilitran mitan sekä ruoka- ja teelusikat. Tämän jälkeen minä luin reseptiä ja lapset (Sikuriinan johdolla) mittasivat aineet kulhoon.

Kun taikina oli valmista, lätkimme sen summamutikassa keoiksi pellille. Sikuriina innostui laskemaan totesi, että saamme kohta 14 valmista keksiä. Pohdimme, kuinka monta jokaiselle riittää. Minä kiusoittelin, että taidan syödä kymmenen, jolloin kaikille muille paikalla oleville (Sikuriin, Kirppu, mamma ja pappa) riittää yksi. Sikuriina pyöritteli silmiään, laski hetken ja totesi, että yksi keksi puuttuu: jos olisi vielä yksi eli yhteensä 15 keksiä, riittäisi jokaiselle kolme.

Onneksemme pappa ei ole kovasti makean perään, joten luultavasti ainakin lapsille riittää enemmän kuin kolme keksiä. Lopulta keksit paistuivat niin suuriksi, että totesimme yhden riittävän ihan hyvin – ainakin aluksi.

Suosittelen käyttämään matikkapuhetta arjessa mahdollisimman paljon. Laskekaa lukumääriä, tutkikaa muotoja, piirrelkää numeroita. Anna lapsen jakaa herkkuja koko perheelle tai mitata ainekset leivonnaisiin. Pohtikaa, tutkikaa, ihmetelkää – oppikaa! Se on hauskaa ja kehittävää!

Tässä resepti kekseihin:

Suklaiset kaurakeksit

(noin 14 isoa tai 30 pientä)

3 dl kaurahiutaleita
1,5 dl sokeria (sano lapselle esim. ”yksi kokonainen desilitra ja vielä puolikas lisää”)
2 rkl vehnäjauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta
2 rkl kaakaojauhetta (tummaa)
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 dl juoksevaa rasvaseosta (esim. Oivariini)
1 kananmuna

200 g valitsemaasi suklaata
nonparelleja tai vastaavia koristerakeita

Tee näin tai ohjeista lasta tekemään näin:

1. Sekoita kulhossa kaikki kuivat aineet. Lisää joukkoon rasva ja muna. Sekoita tasaiseksi.
2. Nosta kahden lusikan avulla nokareita leivinpaperin päälle yhdelle tai kahdelle pellille. Muista jättää leviämisvaraa. (Me laitoimme kaikki 14 samalle pellille ja jouduimme leikkaamaan niitä irti toisistaan.)
3. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla pieniä keksejä 5-7 minuuttia, isoja 7-8 minuuttia. Anna jäähtyä kunnolla (me siirsimme jääkaappiin jäähtymään).
4. Sulata suklaa varovasti mikrossa tai vesihauteessa (tämä voi olla aikuisen hommaa). Valele suklaata keksien päälle haluamallasi tavalla ja koristele nonparelleilla tai vastaavilla koristerakeilla suklaan vielä ollessa sulaa. Laita hetkeksi jääkaappiin, jotta suklaa jähmettyy.

Vinkkejä:
Meillä oli sellaisia kaurahiutaleita, joiden seassa oli kuivattua vadelmaa. Nam!
Ja juoksevan Oivariinin valitsin, jotta lapsi voi itse tehdä tämän alusta loppuun. Sen sijaan voi sulattaa voita tai sen voi varmasti korvata myös kookosöljyllä.

Tykätäänkö teillä matikasta? Entä suklaakekseistä?

-Saara

PS. Hurlumhein Instagramiin ja Facebookiin on tulossa pian parikin arvontaa! Kannattaa seurata!

Kertominen on taito, jonka voi oppia ja jota kannattaa harjoitella

Yleensä minä haen Sikuriinan esikoulusta. Saan kuulla eskarin aikuisilta jo jotain Sikuriinan päivästä, mutta kotimatkalla kyselen Sikuriinalta lisää. Kun kysyn, mitä päivän aikana tehtiin, mitä oli ruoaksi tai kenen kanssa hän leikki, saan vastaukseksi ”kaikkee silleen ihan kivaa”, ”en mä muista enää” tai ”aika monen”. Kuulostaako tutulta? Sama lapsi kuitenkin kertoo välillä innoissaan meille pitkiäkin tarinoita leikeistään ja puhua pälpättää leikkiessään pikkuveljen tai kaverin kanssa – välillä yksinäänkin.

Olen itse pienenä kirjoitellut paljon tarinoita. Opin itse asiassa kirjoittamaan ennen kuin opin lukemaan. Minulle on myös luettu paljon ääneen, ja myöhemmin rupesin itse lukemaan, paljon! Kerrontataitoni kehittyivät varmaan eniten juuri kirjoittamisen kautta. Haaveilin kirjailijan urasta. Kertominen on kehittänyt myös sosiaalisia taitojani – toki jotkut ovat varmasti sitä mieltä, että voisin kertoa (puhua) vähemmänkin.

Koulussa näen lapsia, joille kertominen ei ole helppoa. Onneksi se kuitenkin on taito, jonka voi oppia ja jota todella kannattaa harjoitella.

Miksi kannattaa tukea lapsen kertomistaitojen kehitystä?

Kerronta terminä on hyvin laaja ja kattaa paljon erilaisia tilanteita. On olemassa useita eri kerronnan lajeja. Kerronta voi olla faktoihin perustuvaa tai fiktiivistä. Kerrontaa kuulee ja näkee ympärillään paljon, jos kiinnittää siihen huomiota.

Kertomisen harjoittelu tukee sosiaalisten taitojen kehittymistä.

Kertomalla eli ilmaisemalla itseään jokainen voi jakaa toisten kanssa itselleen tapahtuneita asioita, pohtia ympärillä olevaa maailmaa ja jopa suunnitella tulevaa. Kerronnan avulla voidaan leikitellä, leikkiä, kuvitella, hassutella ja vitsailla. Kertomisen avulla abstrakti ajattelu ja empatia kehittyvät.

Kertomisen harjoittelu tukee sosiaalisten taitojen kehittymistä. Kun osaa kertoa asioita, on helpompi olla toisten kanssa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Lapset, joiden on vaikea kertoa asioita, tarinoita, vitsejä tai vaikka omia tuntemuksiaan, saattavat kokea erilaisia haasteita sosiaalisissa tilanteissa ja kaverisuhteissa, koska kertominen on oleellinen osa sosiaalista kanssakäymistä.

Kerronnan vaikeudet on myös liitetty luetun ymmärtämisen vaikeuksiin. On mm. havaittu, että sanaston, kerronnan ja kuullun ymmärtämisen tukeminen ja harjoittaminen ovat vaikuttaneet positiivisesti lasten luetun ymmärtämisen taitoihin.

(Tässä kappaleessa käytin lähteenä kirjaa Eetu, Iitu ja kertomattomat tarinat. Siitä tulossa pian oma postaus.)

Miten tukea lapsen kertomistaitojen kehitystä?

Todella tärkeää on rohkaista lasta ilmaisemaan itseään tarjoamalla hänelle mahdollisuuksia puhua ja tulla kuulluksi. Lapsi ei aina jaksa tai viitsi käyttää näitä mahdollisuuksia. Silti ei kannata lannistua, vaan jatkaa mahdollisuuksien tarjoamista kyselemällä, viettämällä aikaa lapsen kanssa ja olemalla läsnä.

Kerrontaa oppii vain harjoittelemalla.

Toki kannattaa muistaa, että edes viskari- tai eskari-ikäiset noin 5–6-vuotiaat eivät useinkaan ole vielä kovin taitavia kertojia, vaan kerronta saattaa olla epäloogista ja hyppelevää. Lapsen aloittama juttu saattaa jatkua todella pitkään. Silloinkin on tärkeää jaksaa kuunnella lasta ja vaikka esittää hieman tarkentavia kysymyksiä, kuten: Mikä saa sinut ajattelemaan noin? Kerrontaa oppii vain harjoittelemalla, ja tarkentavien kysymysten avulla lapsen oma ajattelu ja kertominen kehittyvät vielä lisää.

Kertomista pystyy harjoittelemaan. Helpoin keino on jutella lapsen kanssa tämän päivän kulusta pian hoito-, esikoulu- tai koulupäivän jälkeen. Tällöin ei kuitenkaan riitä, että kysyy lapselta, oliko mukavaa, koska yleensä siihen lapsi vastaa vain, että ”joo” tai ”ei”. Lapselta kannattaakin kysyä tarkemmin:

  • Mitä teit päivän aikana?
  • Mikä oli päivän hauskin juttu?
  • Tapahtuiko päivän aikana jotain yllättävää?
  • Kenen kanssa leikit tms.?
  • Mikä oli mukavinta puuhaa?
  • Tuntuiko jokin asia kurjalta tai ikävältä?

Kertomisen harjoittelu havaintoja tekemällä

Lasta voi myös opettaa tarkasti kertomista tekemällä havaintoja ympäristöstä tai vaikka kirjoista. Yhteisen lukuhetken aikana voikin lukemisen sijaan lähteä tutkimaan lapsen kanssa yhdessä kirjan kuvitusta ja kyselemään siitä. Junassa tai muussa kulkuneuvossa istuessa voikin nostaa katseen älylaitteesta ja katsoa ulos. Mitä siellä näkyykään?

Vertailu on loistavaa kertomisen harjoittelua. Vertaillaan ihmisten vaatteita, hiusten pituuksia, reppujen kokoa jne. Omasta perheestä on myös hauska keksiä erilaisia vertailuja: Kenellä on kimein kiljaisu? Kuka hyppää korkeimmalle? Kenen lempinimessä on eniten kirjaimia?

Havaintojen tekemisestä kannattaa tehdä arkipäiväistä. Ulkona tutkitaan luontoa, sisällä laitetaan ruokaa yhdessä ja havainnoidaan ruoka-aineita. Kun mennään suihkuun tai kylpyyn, kerrotaan veden lämpötilasta. Saunassa voidaan havainnoida vaikka puuseinien kuviointeja tai mahdollisten kylpylelujen kokoeroja. Nämä havainnot tukevat usein myös lapsen sanaston karttumista ja vakiintumista.

Anna aikaa

Aika nopeasti huomaa, jos lapsi ei ole vastaanottavainen eli ei jaksa harjoitella kertomista tai kertoa yhtään mitään. Tällöin kannattaa antaa lapselle rauha ja kokeilla kertomista jossain toisessa tilanteessa. Väsyneenä tai nälkäisenä mikään uusi asia – tai edes uudehko asia – ei tunnu kivalta.

Nopeasti myös huomaa, mistä asioista lapsi tykkää kertoa ja mistä ei. Kannattaakin yhdessä panostaa asioihin, jotka aidosti kiinnostavat lasta. Meillä esimerkiksi Kirpun kanssa kerrontaa voi harjoitella dinosauruksia tutkimalla tai Ryhmä Hau -sarjasta juttelemalla. Bloggauksen pääkuvassa Kirppu juuri kertoo, miten ”dinosauruksetkin” juovat teetä. Sikuriinaa puolestaan kiinnostavat matemaattiset asiat, prinsessat ja yksisarviset sekä askartelu. Kaikkiin näihin saa helposti mukaan kerrontaa juttelemalla lapsen kanssa, kyselemällä ja kertomalla myös itse – malliksi.

Mistä teillä tykätään juuri nyt? Harjoitteletteko kerrontaa? Mikä toimii, mikä ei? Osallistu ihmeessä keskusteluun kommentoimalla.

-Saara

PS. Kannattaa tosiaan tutustua lasten kerrontataitoja kehittävään satukirjaan Eetu, Iitu ja kertomattomat tarinat (PS-Kustannus, 2017).

Eskarilainen löysi tavut ja huomasi, miten kiva niillä on leikitellä – Kannattaa kokeilla!

Sikuriina on nyt yhtäkkiä löytänyt tavut. Erään kerran kun toimintaterapian jälkeen sammutimme hurjaksi äitynyttä nälkäämme Hesburgerissa, Sikuriina kysyi, lukeeko seinällä jättimäisillä kirjaimilla Hesburger. Totesin näin olevan. Sikuriina tutkiskeli tekstiä hetken ja jatkoi sitten, että siinä on kolme tavua. Kertoi vielä millä kirjaimella kukin tavu alkaa ja mihin päättyy. Olin ihmeissäni ja ylpeä!

Suomen kielessä tavu on puheen luontainen rytmiyksikkö, suomi on tavujakoinen kieli. Tavujen hahmottamista kannattaa harjoitella, koska se auttaa myös oikeinkirjoituksessa.

Sikuriina onkin nyt hullaantunut tavuista. Hän kyselee jatkuvasti, kuinka monta tavua kussakin sanassa on ja tavuttaa itse sanoja tavuttamalla. Leikittelemme yhdessä tavuilla ja sanoilla nyt paljon, tarkoituksella, koska selvästi Sikuriinalla on jonkinlainen lukemaan oppimisen herkkyyskausi menossa.

Olemme keksineet ja kokeilleet erilaisia tavuleikkejä, tavuttelujuttuja yhdessä. Näitä kannattaa kokeilla, jos lapsi on yhtään kiinnostunut kirjaimista ja lukemisesta. Kaikenlainen kirjainten, tavujen ja sanojen tutkiskelu ja niillä leikkiminen tukee lukemaan oppimista.

Tavuttelua ja tavuleikkejä

Lapsen kanssa tavuttelusta voi tehdä vaikka eräänlainen kilpailun tai pelin:

  • Keksitään mahdollisimman pitkiä sanoja: Kuka keksii sanan, jossa on eniten tavuja?
  • Keksitään mahdollisimman lyhyitä sanoja: Onko jossain sanassa vain yksi tavu?
  • Keksitään tietyllä tavulla alkavia sanoja: Mikä sana alkaa tavulla KU- / MIK- / MUU- / SI- jne.?
  • Mitä jää jäljelle, jos sanasta otetaan ensimmäinen tavu pois? Esim. LU-SIK-KA sanasta tulee pelkkä SIK-KA.
  • Tavuketju: Aloitetaan seuraava sana edellisen sanan viimeisellä tavulla, esim. TA-LO -> LO-MA -> MA-TO…
  • Taputetaan sanojen tavuja. Keksitään erilaisia rytmejä, voidaan vaikka räpätä tavuttain. Sanoja voi tavuttaa myös hyppimällä, marssimalla, pompottamalla palloa jne.

Myös tuttujen nimien tavuttelu on hauskaa. Meillä ainakin Sikuriina on todella kiinnostunut siitä, miten nimet kirjoitetaan. Kirjametkin hän on oppinut nimien kautta: A kuten Antti, L kuten Lilja jne.

Lukemaan oppiminen vaatii toistoa ja sisäistä paloa

Kun harjoitellaan lukemaan, toisto on äärimmäisen tärkeää. Sanojen, tavujen, kirjainten toistamista eri tavoin – tai vaikka ihan sillä samallakin tavalla uudelleen ja uudelleen. Ilman toistoa, aivot eivät saa tarpeeksi harjoitusta. Sujuvaa lukemista varten samaa tekstiä on hyvä lukea useita kertoja peräkkäin: sama koskee myös tavuttelua ja sen jälkeen myös tavujen lukemista uudelleen ja uudelleen.

Eskaritouhujen lisäksi iPadille lataamani Ekapeli on innostanut Sikuriinaa harjoittelemaan lukemista. ”Ekapeli on tietokoneella ja mobiililaitteilla pelattava oppimispeli, joka harjoittaa lukutaidon perusteita. Ekapelistä on laadittu useita versioita. Pelit on kehitetty Jyväskylän yliopiston ja Niilo Mäki Instituutin työryhmän toimesta.” (Lähde.) Sikuriina on pelannut Ekapeli Alku -peliä, joka soveltuu erityisen hyvin esikouluikäisille. Pelissä harjoitellaan kirjaimia, tavuja ja sanoja. Se perustuu nimenomaan toistoon, ja sitä voi pelata tabletilla, kännykällä tai tietokoneella. Pelissä kerätään kolikoita, joilla voi ostaa kaupasta omalle hahmolleen kaikenlaista hauskaa. Peli on maksuton. Suosittelen tutustumaan!

Sikuriinalla kirjaimet hyppivät miten päin sattuu. Ja kun hän kirjoittaa sanoja meidän sanelumme mukaan, sanat saattavat alkaa oikealta ja kiertää vasemman kautta taas sinne oikealle. Tällä ei ole juuri nyt niin väliä. Tärkeintä on, että eskarilaisella on sisäinen palo, motivaatio eli kiinnostus tutkia kirjaimia, sanoja ja tavuja. Oppimisen ilo ja lapsen luottamus omiin taitoihin tukevat sisäistä motivaatiota.

Kun lapsi opettelee lukemaan, on todella tärkeää, että aikuinen tukee lasta ja on kiinnostunut lapsen tekemisistä. Tämä lisää motivaatiota. Kun lapsi pääsee tutkiskelemaan kirjaimia, tavuja ja sanoja aikuisen kanssa ja kun aikuinen näyttää lukemisen mallia, lapsen motivaatio lukemaan opetteluun lisääntyy.

Loppuun pieni anekdootti kolmenkymmenen vuoden takaa: Minä olen oppinut ensin kirjoittamaan ja vasta sitten lukemaan. Kirjoitin tarinoita, pitkiäkin sellaisia. Aina välillä kävin kysymässä vanhemmiltani, mitä olin kirjoittanut, kun ajatus oli katkennut, enkä enää muistanut, mitä olin kirjoittanut. Pian kuitenkin opin myös lukemaan omia tekstejäni.

Joko teillä luetaan?

-Saara

PS. Tiesitkö, että Hurlumhei löytyy myös Facebookista ja Instagramista? Tykkäisin, jos tykkäisit. 🙂

Palapelit kehittävät, innostavat, opettavat ja viihdyttävät

Kaksivuotias Kirppu rakastaa palapelejä. Siis todella rakastaa. Eräänä päivänä hän oli istunut päiväkodissa kavereiden kanssa lattialla ja koonnut erilaisia palapelejä. Yksi kerrallaan muut lapset olivat lopettaneet homman, mutta Kirppu oli jatkanut. Lopulta hän oli viimeistellyt aivan kaikki palapelit, myös ne, jotka olivat jääneet muilta kesken.

Palapelit ovat myös minun mielestäni ihania! Niitä on eri kokoisia ja muotoisia, helppoja ja vaikeita, opettavaisia, kauniita, kiinnostavia ja vaikka mitä muita! Meillä palapelien määrä vaan lisääntyy jatkuvasti – ja palapelit kaivetaan esiin vähintään kerran viikossa.

Kirpun lemppareita ovat Muumi-palapelit. Niissä on kirkkaat värit ja selkeät kuvat. Palat loksahtavat helposti paikoilleen ja pysyvät siinä. Kirppu jaksaa koota näitä uudelleen ja uudelleen.
Palapelien avulla voi myös oppia paljon! Me saimme ystävältä junapalapelin, joka on samalla lukusuora! Sikuriina on sen avulla opetellut (lähinnä itsekseen) numeromerkin ja lukusanan yhdistämistä eli esim. 25 = kaksikymmentäviisi ja 52 = viisikymmentäkaksi, sekä kymmenylityslaskuja, kuten tässä näkyvää 5 + 7 = 12.

Miksi kannattaa koota palapelejä?

  1. Palapelit kehittävät lapsen kognitiivisia taitoja eli havaintokyvyn, ajattelun ja toiminnallisten taitojen kokonaisuutta. Niihin kuuluvat kielelliset taidot, tarkkaavuus, havaitseminen, muistaminen, toiminnanohjaus ja liiketaidot.
  2. Ne parantavat matemaattista ajattelukykyä ja lisäävät lapsen visuaalista ajattelua ja hahmotuskykyä.
  3. Palapelit toimivat mindfulness-välineenä. Palapeliin keskittyminen syrjäyttää muut ajatukset ja antaa aivoille uutta tekemistä. Parhaimmillaan palapeli vie mukanaan flow-tilaan, jossa kaikki muu katoaa ympäriltä.
  4. Ne ovat oiva väline yhdessä puuhaamiseen. Palapelin äärellä voi jutella päivän asioista ja kysellä lapsen kuulumisia vähän vaikka vaivihkaa.
  5. Pienten lasten selkeät nuppipalapelit (toki myös monet muut palapelit) ovat hyvä keino sanaston aktiiviseen kehittämiseen ja kartuttamiseen. Lapselta voi palapeliä kootessa vaikka kysellä: Missä on koira? Missä on kissa? Minkä värinen on omena?
  6. Palapelien avulla voi oppia vaikka aakkoset, vieraita kieliä tai yhteen- ja vähennyslaskua hauskalla tavalla leikin varjolla.


Koulussa olen käyttänyt palapelejä sekä englannin että äidinkielen tunneilla. Äidinkielen tunneilla kirjoitimme palapelin innoittamina lauseita ja virkkeitä, joista sitten määrittelimme lauseenjäsenet. Englannin tunneilla puolestaan harjoittelimme palapelin avulla palapelin kuvassa näkyviä sanoja, erityisesti verbejä. Helpot ja nopeasti koottavat palapelit sopivat tällaisiin harjoituksiin todella hyvin.

Jos lasta ei tunnu innostavan palapelien kokoaminen, kannattaa pohtia:

  • Onko palapeli liian vaikea?
  • Onko se liian helppo?
  • Onko palapelin kuva kiinnostava?
  • Ovatko palapelin palat laadukkaat eli onko ne helppo kiinnittää toisiinsa?
  • Kaipaako lapsi seuraa tai apua?

Muistetaanhan toki myös, että palapelien kokoaminen ei ole mikään ehdoton must-juttu, jota ihan jokaisen lapsen pitäisi tehdä? Jos palapelit eivät kiinnosta, lapsi voi oppia vastaavia taitoja muutenkin, esimerkiksi Lego-leikeissä tai askartelemalla.

Vinkki myös aikuisille (pariskunnille): Kokeilkaa koota yhdessä palapeli. Valitkaa palapeli, jonka kuva viehättää molempia. Jättäkää kännykät hetkeksi sivuun ja pähkäilkää yhdessä, mikä pala sopii minnekin. Me kokeilimme tätä puolisoni kanssa. Hurahdimme niin, että 2000 palan palapelin kokoamiseen meni vain yhdeksän päivää. Se oli ihanaa – joskin äärimmäisen koukuttavaa. Mutta voi sitä iloa, kun pää päätä vasten pähkäillen saimme ne viimeisetkin palat loksahtamaan paikoilleen.

Loppuun vielä toinen vinkki ja alekoodi:
Yhteistyökumppanini Sirkulta.fi -verkkokauppa tarjoaa lukijoilleni -10 % kaikista verkkokaupan tuotteista 31.3.2018 asti koodilla HURLUM! Myös palapeleistä! Kannattaa käydä tutustumassa! Sirkulta.fi -ständin löytää myös huomenna ja lauantaina Messukeskuksesta Educa-messuilta.
Sirkulta.fi-verkkokaupasta löytyy runsaasti eri kokoisia palapelejä jopa noin 150 palaan asti. Opetuspalapeleistä itse ihastuin englannin sanaston harjoittelemiseen oikeasti tarkoitettuihin palapeleihin sekä Pohjolan eläimiä kuvaaviin palapeleihin. Kirppu haluaisi ehdottomasti dinosauruspalapelin ja Sikuriina suuren lattiapalapelin Missä metsässä, josta voi etsiä metsässä piileksiviä eläimiä, lintuja ja kasveja. Samalla voi opetella niiden nimiä englanniksi! Kuulostaa minun mielestäni aivan loistavalta!

Palapeli-iloa toivottaen,
Saara

PS. Seuraathan jo Hurlumheitä Facebookissa ja Instagramissa? Tällä viikolla tulossa arvontaa ainakin toiseen näistä kanavista – ja blogiinkin!

Mullin mallin Molli auttaa sanoittamaan tunteita hauskalla tavalla

Molli on pieni ja kiukkuinen olento, joka asuu yksin suuren puutarhan keskellä. Sillä on haave. Se haluaisi ystävän, jonka kanssa voisi kuiskailla salaisuuksia, istua vierekkäin ihan hiljaa tai laittaa kaikki hyrskyn myrskyn. Ja mikä parasta – mököttää yhdessä!

Saadakseen ystävän Molli opettelee kauniita lauseita ja harjoittelee kumartamaan kohteliaasti. Se haluaisi valloittaa hymyllään. Mutta Molli ei osaa hymyillä. Ja kuitenkin hymyn sanotaan olevan paras lahja, jonka ystävälle voi antaa…”

Katri Kirkkopellon Molli (Lasten Keskus, 2016) oli yhdessä vaiheessa kirja, jota Sikuriina halusi lukea uudestaan ja uudestaan. Molli on kauniisti kuvitettu, mukaansatempaava kertomus, jossa saa vähän jännittää, mutta myös nauraa hykerrellä. Siinä oppii samalla myös, miksi kannattaa edes yrittää hymyillä toiselle.

Viime viikolla meille tuli odotettu paketti: Sikuriina hihkui ilosta saadessaan käsiinsä Mullinmallin Molli -kirjan. Käännettävässä kirjassa on kaksi osaa: Hah! Hommia hyvän tuulen hyrinöihinja Pah! Puuhaa pahan tuulen puuskiin. Kumpikin osa on koostettu pienistä tarinoista ja runoista sekä niihin liittyvistä puuhatehtävistä. Kirjan puuhista löytyy askartelua, pelejä, sokkelo, väritystehtävä ja vaikka mitä muuta.

Alle kympin hintainen Mullin mallin Molli tukee lapsen tunnetaitojen ja itsesäätelyn kehitystä. Sen avulla lapsen kanssa pystyy juttelemaan erilaisista tunteista ja pohtimaan miten tunteisiin voi itse vaikuttaa. Tunnetaidot ja itsetuntemus perustuvat nimittäin kykyyn havaita, tunnistaa ja tiedostaa omia tunteita. Niitä tarvitaan myös, jotta pystyy toimimaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa ja olemaan empaattinen: Jos ei pysty tunnistamaan omia tunteitaan, on hankala myöskään havaita toisten tunteita. (Lähde: Suomen Mielenterveysseura)

Sikuriina ihastui kirjan murjotuskarkottimeen ja hekotushoukuttimeen, mutta kaikkein eniten häntä houkutti Salaperäiset otukset -tarinaan liittyvä tehtävä, jossa sai keksiä oman otuksen, joka piilottelee Mollin puutarhassa. Sikuriina piirsi ja askarteli kirjan pikkukuvien (ja äidin pikkutarkkojen leikkaustaitojen) avulla koiramaisen otuksen:

”Se on tosi nopea. Tai vikkelä. Se kuulee tosi hyvin. Se pitää nauk-nauk-ääntä. Se on tosi hyvä piiloutumaa. Sen nimi on Tuffeli. Se syö lehtiä sekä marjoja. Se kulkee takajaloilla ja etujaloilla niin kuin koira.”

Suosittelemme Sikuriinan kanssa Mullin mallin molli -kirjaa kaikille suunnilleen yli 4-vuotiaille puuhista ja askartelusta sekä saduista ja tarinoista tykkääville. Varsinkin sellaisille, joiden tunteet menevät välillä ihan mullin mallin! Mullin mallin Molli on myös oikein hyvä kirja vaikka lahjaksi! Vink, vink!

-Saara

Kirja saatu kustantajalta arvioitavaksi.

Vahvuusvariksen bongausopas opastaa luonteenvahvuuksien maailmaan

Tiedätkö mitkä ovat luonteenvahvuuksia? Osaatko tunnistaa niitä itsessäsi? Entä lapsissasi?

Meillä kaikilla on luonteenvahvuuksia. Ne ovat niitä taitoja, joiden avulla onnistumme, yllämme parhaimpaamme ja saavutamme tavoitteitamme. Ne kehittyvät koko iän ja niistä on hyötyä kaikilla eri elämänalueilla. Niitä pystyy myös aktiivisesti kehittämään niin halutessaan – oppimaan ja opettamaan. Luonteenvahvuuksia on paljon, esimerkiksi sinnikkyys, itsesäätely, rohkeus, sosiaalinen älykkyys ja huumorintaju.

Olen päässyt koulutyössäni tutustumaan Lotta Uusitalo-Malmivaaran ja Kaisa Vuorisen Huomaa hyvä -kirjaan ja kortteihin (PS-kustannus). Näitä olen koulussa hyödyntänyt vahvuusopetuksen toteuttamiseen. Viime kevään ja tämän syksyn aikana olen käyttänyt näitä materiaaleja siihen, että olemme oppilaiden kanssa ruvenneet tutustumaan luonteenvahvuuksiimme ja pohtimaan, missä niiden käyttöä voi havaita ja miten niitä voi harjoitusten avulla vahvistaa. Huomaa hyvä! -kirjan avulla olen itsekin oppinut valtavasti luonteenvahvuuksista ja niiden hyödyntämisestä.

”Positiivinen pedagogiikka ja vahvuuskasvatus ovat myös kodin juttu!”

Tänä vuonna Huomaa hyvä! -materiaalien tekijöiltä ilmestynyt uusi kirja Vahvuusvariksen bongausopas (PS-kustannus, 2017). Vaikka kirja tavallaan onkin jatko-osa, se toimii myös itsenäisenä teoksenaan. Kirjan takakannessa kerrotaan seuraavasti: ”Kirjassa kerrotaan ytimekkäästi vahvuuspedagogiikan perusteet ja esitellään runsaasti luonteenvahvuuksien harjoittelun toimintaideoita. Harjoitukset sopivat erityisesti varhaiskasvatus- ja alakouluikäisille.”

Kirja onkin siis omiaan ammattikasvattajalle, mutta mikä parasta kirjasta löytyy paljon vinkkejä myös vanhemmille! Vinkkien avulla vanhempien on helppo ottaa luonteenvahvuudet ja niiden bongaus käyttöön kotona. Positiivinen pedagogiikka ja vahvuuskasvatus ovat myös kodin juttu! Mitä useammalta taholta ja henkilöltä lapsi saa huomioita ja varhaiskasvatusta, sitä paremmin se toimii!

Bongausopas on jaettu kolmeen osaan:
1) Teoriaosio esittelee vahvuusbongailun lähtökohdat ja avaa luonteenvahvuuksien lähtökohdat, hyödyt ja historian.
2) Toinen osio keskittyy siihen, miten luonteenvahvuuksiin voi tutustua, harjoitella ja käyttää varhaiskasvatuksessa sekä erityisen tuen luokassa ja miten myös aineenopettajat pystyvät hyötymään luonteenvahvuuksien bongailusta.
3) Kolmas osio on yli SATA tehtävää sisältävä työkalupakki, josta löytyy tehtäviä aivan kaiken ikäisille – myös aikuisille työyhteisössä tehtäväksi! Tai kotona lasten kanssa tehtäväksi!

Vaikka kirja onkin erityisesti suunnattu ammattikasvattajille, aivan koko kirjan antia pystyy mielestäni hyödyntämään myös kotona. Onhan lapsen kasvatus ensisijaisesti kodin tehtävä. Juurikin tästä syystä vanhemmat on myös erikseen huomioitu kirjassa. Kirjan ensimmäinen osio esimerkiksi sisältää vinkkejä siihen, miten pääsee nopeasti mukaan vahvuusbongaukseen: helli hyvää, opeta hyvää ja opeta taitoa ottaa hyvää vastaan. Lisäksi sekä ensimmäisessä että kolmannessa osiossa on jaksot, jotka ohjaavat ammattikasvattajat tekemään yhteistyötä vanhempien kanssa (Yhteistyö huoltajien kanssa ja Otetaan vanhemmat mukaan).

Esimerkiksi tämä tehtävä toimii sekä kotona että koulussa tai päiväkodissakin!

Ihanaa kirjassa on se, että siinä on paitsi valmiita tehtäviä ja monistettavia pohjia, siinä on myös runsaasti ideoita, jotka antavat tilaa kasvattajan omille näkemyksille ja luovuudelle. Jokainen pystyy siis hyödyntämään niitä omia vahvuuksiaan myös tehtävien kehittelyssä. Suosittelen lämpimästi tutustumaan kirjaan ja vinkkaamaan siitä myös ihan jokaisen lapsen kasvattajille niin päiväkoteihin kuin kouluihinkin.

Ja hei, täältä löytyy Vahvuusbongarin huoneentaulu. Kurkkaa ihmeessä!

Vahvuusbongaus kannattaa!

-Saara

Kirja saatu arvioitavaksi kustantajalta.

Kasvunkansio paljasti päiväkodin varhaiskasvatuksen huikean laadun – ja me herkistyimme sen äärellä

Esikouluun siirtymisen myötä Sikuriinan päiväkoti vaihtuu. Haikeina jätimme vanhaan päiväkotiin jäähyväisiä jo useamman viikon ajan. Huonoa tuuria oli, että Sikuriina sai vesirokon, eikä päässyt nauttimaan viimeisistä viikoistaan ”päijälässä”. Mutta voinnin parannuttua kävimme Sikuriinan vanhassa päiväkodissa vielä viimeisen kerran hakemassa loput tavarat ja sanomassa heipat. Mukaan saimme myös kasvunkansion, johon oli kerätty muistoja viimeisten neljän vuoden ajalta! Iso kansio oli täynnä välähdyksiä päiväkodin arjesta. Näissä muistoissa näkyy Sikuriinan päiväkodista saaman varhaiskasvatuksen huikea laatu, jota toki olimme tässä vuosien varrella jo oppineet arvostamaan. Haluankin nyt jakaa teillekin näitä muistoja Sikuriinan ensimmäisestä päivähoitopaikasta.

”Sikuriina sai olla sylissä, ystävystyi, pääsi retkille, musisoi, taiteili, leikki, ulkoili, leikki lisää ja oppi valtavasti!”

Sikuriinan taival päivähoidossa alkoi melkein neljä vuotta sitten. Hän oli silloin yhden vuoden ja seitsemän kuukautta vanha. Sikuriina meni päivähoitoon, koska minä sain töitä ja mies opiskeli täysipäiväisesti. Silloin minua kyllä vähän hirvitti laittaa niin pieni päivähoitoon, mutta olimme onnekkaita ja saimme paikan pienestä päiväkodista, jossa asiat tuntuivat alusta asti sujuvan upeasti. Siellä Sikuriina sai olla sylissä, ystävystyi, pääsi retkille, musisoi, taiteili, leikki, ulkoili, leikki lisää ja oppi valtavasti! Toki olen pohtinut ja kyseenalaistanutkin valintaamme useita kertoja menneiden vuosien aikana, mutta missään vaiheessa emme kuitenkaan ole katuneet miehen kanssa päätöstämme laittaa Sikuriina päivähoitoon.

Kasvu ja kehitys näkyy päivähoidossa tehdyissä töissä

Kasvunkansiossa on Sikuriinan värittämiä värityskuvia, hänelle hoidossa tutuiksi tulleiden laulujen sanoja, valtavasti piirustuksia, maalauksia ja upeita kuvataidetöitä. Sen lisäksi, että kansio on täynnä muistoja, sen avulla voi ihanasti nähdä pienen ihmisen kasvun ja huikean kehityskaaren. Kuten esimerkiksi näissä kuvissa:
1. Kaloja uimassa (joulukuu 2013)
2. Nimetön maalaus (elokuu 2014)
3. ”Tässä on rekka-auto ja tää kuljettaa maitoa. Ja tosson kaikkee tällasta, mustat renkaat oon värittänyt ite ja ei oo muuta.” (jossain vaiheessa vuotta 2016 luultavasti)
4. Suolamaalaus (helmikuu 2017)

Kasvunkansiosta, kuten Sikuriinan päiväkodista muutenkin, näkee selvästi, että varhaiskasvatukseen on oikeasti panostettu. Se ei ole puuhastelua, vaan suunnitelmallista toimintaa, varhaiskasvatusta, jonka aikana on opittu tietoja ja taitoja. Ja rakennettu ihmissuhteita – niin toisiin lapsiin kuin aikuisiinkin.

Useimmiten Sikuriina jäi päiväkotiin iloisena ja tyytyväisenä, ja useimmiten hän ei halunnut lähteä sieltä pois. Otin nämä merkkinä siitä, että hänen oli hyvä olla siellä. Välillä (onneksi) tuli kiukkuja tai harmitusta päiväkotiin jäädessä, mutta nekin harmit unohtuivat usein nopeasti – aina pääsi syliin rauhoittumaan. Päiväkodin turvallisilla aikuisilla oli aina aikaa ja osaamista ottaa vastaan myös lasten negatiiviset tunteet. Lapsia ei vähätelty, vaan heitä kunnioitettiin oikeina ja aitoina, toki vähän keskeneräisinä, ihmisinä.

Sikuriina oli päivähoidossa erityislapsena, koska pikkukäden (lue lisää täältä) takia monet päivittäiset puuhat ovat hänelle (edelleenkin) haastavia. Lisäksi Sikuriina tarvitsi ja edelleen tarvitsee apua ja ohjausta proteesin käytössä. Sikuriinan erilaisuus otettiin päiväkodissa huomioon ja siitä puhuttiin, mutta siitä ei koskaan tehty numeroa. Sikuriina oli lapsi toisten lasten keskellä, kuten kuuluukin olla.

Leikkejä, retkiä ja juhlia

Pukuleikit ja kotileikit ovat olleet aina Sikuriinan lemppareita päijälässä. Monesti kotiinlähtöaikaan olen löytänyt hänet kotileikkipaikasta – ja yleensä sieltä on ollut kaikkein vaikeinta saada häntä lähtemään sinne omaan kotiin. Tästäkin löytyi muisto kansiosta (kuva alla olevassa kollaasissa ensimmäisenä) nimittäin kolmevuotiaana Sikuriina oli leikkinyt morsianta hääleikissä: ”Päiväkodissa oli suurta juhlahumua, sillä juhlimme häitä. Häissä oli asiaankuuluvasti sulhanen ja morsian hienoine pukuineen, juhlavieraat, sekä tanssittiin myös häävalssi!” 

Päiväkotiaikana Sikuriina on myös päässyt mukaan retkille mm. Keskuspuistoon hevosia ja luontoa ihmettelemään, läheiselle urheilukentälle pituutta hyppäämään, Kiasmaan Ernesto Neton upeaan näyttelyyn, kirjastoon tutustumaan lastenkirjallisuuteen ja katsomaan esityksiä, Päivälehden museoon ihailemaan Topeliuksen satumaailmaa ja moneen muuhun kohteeseen!

Päiväkodissa on myös ollut käytössä minullekin tärkeä ”juhlapedagogiikkaa” eli erityisten tilaisuuksien juhlistamista. Me vanhemmat olemme päässeet nyyhkimään Sikuriinan esiintyessä joulujuhlissa ja mm. liikkumaan ja laulamaan yhdessä Sikuriinan kanssa kivoissa kevättapahtumissa. Kotiin on tiensä löytänyt monta äitien- ja isänpäivälahjaa, jotka ovat jokainen meille äärimmäisen tärkeitä. Sikuriina puolestaan on saanut juhlia syntymäpäiviään päiväkotikavereiden kanssa esimerkiksi kansiossa kuvatuilla tavoilla:
– 2-vuotiaana: ”Juhlimme päiväkodissa 2 v -syntymäpäivääni. Kaverit lauloivat minulle onnittelulaulun, ja sain valita itselleni pienen lahjan. Ensin minua vähän jännitti, mutta päivä oli mukava!”
– 4-vuotiaana: ”Valitsit posteljoonin, joka toi sinulle onnittelukortin. Kuuntelit hiljaisena toisten laulaman onnittelulaulun. Sitten saitkin avata aarrearkun ja valita sieltä itsellesi jonkin pienen tavaran.”

Tämä kaikki on mielestäni kasvatusta parhaimmillaan. Kokemuksia, elämyksiä, toisten huomioon ottamista, iloa ja riemua.

Kuvataidetta itse ja ohjatusti

Sikuriinan päiväkodissa on panostettu erityisesti taiteen opetukseen. Sikuriina onkin päässyt lastentarhanopettajansa johdolla kokeilemaan erilaisia kuvataidetekniikoita. Minäkin olen oppinut paljon uutta seuraamalla Sikuriinan päiväkodin seinillä olevia töitä.

Kasvunkansiossa oli lukuisia upeita kuvataidetöitä. Esimerkiksi alla olevassa kuvassa on:
1. Märkä akvarellipaperi, akvarelliväriä, piirtäminen tikulla, peiteväriä pumpulipuikolla. (lokakuu 2016)
2. Hiilipiirustus (tarkemmin kuvattuna alla).
3. Perhe. Liidut ja vesiväri. (lokakuu 2016)
4. Akvarellimaalaus ja kuviointi sanomalehdellä. (helmikuu 2016)

Päiväkodin työntekijöiden panoksesta kertoo mielestäni sekin, että töihin oli kiinnitetty lappuja, joissa kerrottiin töissä käytetyistä tekniikoista yms. Upeiden töiden lisäksi me saimmekin siis kotiin vinkkejä ja ohjeita kuvistöihin, ja tietoa siitä, miten päiväkodissa on kuvataidetta lähestytty. Miettikääpä vaikka tätä kuvataidetyötä:

HIILIPIIRUSTUS: ”Valitsit itsellesi malliksi päiväkodin pehmoleluista yhden nallen. Tutkit aluksi nallen muotoa silittelemällä nallen päätä, vatsaa, tassuja ja korvia. Sitten ”piirsit” sormella nallen muodot seuraten pehmonallen ääriviivoja. Laitoit nallen pöydälle paperin vierelle katsomaan, kun piirsit hiilellä sen kuvan paperille. Koska hiili on pehmeä piirrin, kokeilit myös jäljen pehmentämistä hieromalla hiilijälkeä varovasti sormellasi.”

Siis vau! Ihanaa! Upeaa! Mieletöntä!

Muistoja Sikuriinalle

Kun kävimme kansiota läpi Sikuriinan kanssa, hän vuoroin hihkui innosta ja vuoroin herkistyi muistelemaan menneitä.

”Oi, minulla oli noin pikkuinen pikkukäsi!”
”Muistan tuon kaverin. Me leikittiin aina kotia! Sitten ne muutti pois!”
”Tuolla retkellä oli kivaa! Me mentiin junalla JA ratikalla!”

Tämä kansio pistetään kyllä hyvään talteen. Näitä muistoja on ihana vaalia. Valtavan kiitollisia olemme Sikuriinan päiväkodin henkilökunnalle kuluneista neljästä vuodesta. KIITOS upeasta työstä!

-Saara