Kolmevuotiaan dinosaurusrakkaus ja kahdet dinosaurussynttärit

Twiittasin jokin aika sitten näin:

Eskarilainen laskee ajatuksiaan: ”Äiti, mulla on ainakin 278 ajatusta!”
Melkein kolmevee siihen: ”Minä lasken myös ajatuksiani…. [pohtii hetken] …dinosaurus Rex… [pohtii taas] …minulla on yksi ajatus!”
#lastensuusta

Hauskaksi tämän jutun tekee se, että se on totta. Siis ehdottomasti täysin totta. Kirppu ei oikeasti juuri ajattele tällä hetkellä muuta kuin dinosauruksia.

Kirpun kaikissa leikeissä on dinosauruksia, ruoka on dinosaurusruokaa, vaatteista jokainen on jollain tavalla dinosaurusvaate ja lempiluettavaa ovat dinosauruskirjat. Kun Kirpulta kysyy, haluaako hän koota palapelejä, hän vastaa joo ja kysyy, ovatko ne dinosauruspalapelejä.

Ehdoton lemppari on tuo hirmuliskojen kuningas, tyrannosaurus Rex eli tinohaahu ’ek!

Myönnän! Olen lähtenyt leikkiin mukaan. Kirppu on saanut kotiin dinosauruksia niin leluina kuin kirjoinakin. Synttärijuhlia varten metsästin hänelle kakun päälle ”piikkidinosaurus-Rexiä” koristeeksi, valikoin dinosauruslautasliinoja ja dinosaurusilmapalloja, luonnollisestikin kehittelin dinosaurusteemaisia herkkuja!

Vinkkejä dinosaurusjuhliin

Järjestimme Kirpulle kahdet juhlat. Eilen sunnuntaina juhlimme Kirpun tärkeiden aikuisten kanssa ja tänään maanantaina pidimme pienet lastenkutsut. Molemmissa oli näkyvillä Kirpun rakastamat dinosaurukset!

Tässä vinkkejä muille dinosaurusfaneille:

Ensimmäisen kakun päällä ärjyi Kirpun toiveiden mukaisesti ”piikkidinosaurus-Rex”, joka vartioi muniaan. Kakun tilasimme Lohjalta Café Laurista ja koristelimme itse.
Käytin Kirpun dinosaurusfiguureja pöytien koristelussa.
Kaikki pikkuvieraat saivat oman dinosaurusnaamarin.
Tarvikkeet dinosaurusaiheiseen kattaukseen löytyivät nettikaupasta.
Lastenjuhlissa tarjottiin kakun sijaan dinosaurusmuffinseja! Nämä syntyivät nettikaupasta ostetun koristelupakkauksen avulla.
Myös vieraat olivat ymmärtäneet kupletin juonen. Kirppu sai aika monta dinosaurusaiheista synttärilahjaa!

Onko dinosaurusvaihe tuttu? Entä pidätkö teemajuhlista? Mikä synttärijuhlissa on tärkeintä? Osallistu keskusteluun kommentoimalla.

-Saara

Taikamassa koukuttaa, innostaa, rentouttaa ja kehittää (sisältää alekoodin)

Yhteistyössä Sirkulta.fi-nettikauppa. Teksti julkaistu alunperin vauva.fi-alustalla 27.8.2017.

Oletteko jo tutustuneet Taikamassaan (MadMattr)? Ei, se ei ole taikahiekkaa, eikä myöskään mitään ällöä limaa tai muuta vastaavaa. Näin vanhemman näkökulmasta se on jotain paljon parempaa!

MadMattr-taikamassa on muovailuvahamaisempaa kuin taikahiekka, eikä se sotke läheskään yhtä paljon. Se tuntuu ihanan silkkiseltä käsissä ja jopa hieroo kämmeniä. Se oikeasti koukuttaa, innostaa, rentouttaa ja kehittää niin hienomotoriikkaa kuin silmän ja käden koordinaatiota. Taikamassaa saa puristettua erilaisiin muotoihin ja se pitää muotonsa todella hyvin. Kun sitä kiskoo tai venyttää, se kuitenkin muuttuu valuvaksi. Katsokaa vaikka Sikuriinan testailuvideo:

Muotoutuu ja pysyy kasassa

Taikamassasta voi tehdä erilaisia pötköjä tai vaikka piparkakkumuottien avulla erilaisia muotoja, jotka pysyvät oikeasti tosi hyvin kasassa. Puristimilla (katso blogin pääkuva) saa myös helposti puristettua erimuotoisia pötkylöitä. Sikuriinan mielestä parasta kuitenkin on ollut Lego-muotti, jolla Taikamassasta saa tehtyä Lego-palikoita tällä tavalla:


Ja tässä vielä Sikuriinan ihan ensimmäinen vloggaus: selostus, miten saa tehtyä Taikamassasta papukaijan, jolla on hattu:

Syksyllä vein Taikamassaa myös kouluun. Esittelin sen viidesluokkalaisilleni ja annoin tehtäväksi miettiä, miten voisimme luokassa hyödyntää sitä esim. stressileluna tilanteissa, joissa pitää esimerkiksi kuunnella rauhassa ja haluaisi kuitenkin tehdä käsillään jotain. Jaoimmekin sitä pieniin purkkeihin ja purkit kiersivät luokassa vuorotellen jokaisella oppilaalla. Yhdessä sovittujen toimintaohjeiden mukaan Taikamassaa sai käyttää tunneilla juurikin esim. rauhoittumiseen tai tylsinä hetkinä piristykseksi. Oppilaat pitivät siitä valtavasti.

Alekoodi!

Taikamassaa ja kaikkea muuta ihanaa (esim. sitä Taikahiekkaa) saa Sirkulta.fi-nettikaupasta. Sain teille, lukijoilleni sinne alekoodin: Koodilla HURLUM saatte 10 %:n alennuksen kassalla. Koodi on voimassa vielä hetken: 31.3.2018 asti! Kannattaa hyödyntää Taikamassaan – tai vaikka palapeleihin!

-Saara

PS. Ja jos et tiedä Sikuriinan kädestä, lue aiemmat postaukseni Sikuriinan erilainen käsi ja Esittelyssä Sikuriinan erilaiset proteesit! Kannattaa muuten seurata Hurlumheitä Instagramissa ja Facebookissa. Pian luvassa pari kivaa arvontaa!

Anna palautetta, kysy, kiinnostu! Se kannattaa!

Oletko joskus jäänyt pohtinut jotain lapsesi päivähoitoon liittyvää asiaa? Onko lapsesi kertonut jotain, mikä on kuulostanut kummalta? Onko sinulla jokin idea päivähoidon toiminnan parantamiseksi? Onko jokin asia tuntunut kivalta, hyvältä, ihanalta?

Oletko laittanut asiasta viestiä, kyselyä tai palautetta?

Kirpun päiväkodista minulla on lähinnä hyvää sanottavaa. Työntekijät ovat ihania ja joustavia, varhaiskasvatus laadukasta, viestintä toimii ja Kirppu on tyytyväinen. Olen pyrkinyt iltapäivisin kiittämään työntekijöitä hienosta työstä. Vanhempainillassa pääsin kiittelemään myös johtajan kuullen.

Kuitenkin nyt kuluneella viikolla jäin ihmettelemään erästä käytäntöä. Tai lähinnä sitä, voiko se olla käytäntö. Asia jäi pyörimään mieleeni. Pohdin, olinko mahdollisesti ymmärtänyt tilanteen väärin vai oliko tapahtunut jotain, mitä en ymmärtänyt.

Tiesin, etten pääsisi seuraavana päivänä paikan päälle selvittämään asiaa, joten päätin lähettää päiväkodin johtajalle viestin. Sähköpostissani pyrin neutraaliuteen. Selitin asiani, pohdin sen vaikutuksia, lisäsin aiheeseen liittyvän linkin ja loppuun laitoin toiveen, että kyseessä olisi väärinymmärrys. Kritisoin mahdollisimman rakentavasti asiaa, en ihmistä, koska siihen ei ollut tarvetta. Pyrin yhteistyöhön, en toisen tekemän arvokkaan työn lyttäämiseen – mitä valitettavan usein myös kohtaa.

Odotin toki, että viestiini reagoidaan, mutta yllätyin todella, kun päiväkodin johtaja oli soittanut minulle seuraavana päivänä jo heti aamusta. Saimme yhteyden puolenpäivän aikaan ja keskustelimme aiheesta hyvässä hengessä.

Päiväkodin johtaja kiitti minua siitä, että olin lähestynyt häntä heti, että hän oli saanut viestin suoraan minulta, eikä joutunut lukemaan asiaa esimerkiksi päiväkodin palautekyselystä. Hän kertoi, että oli keskustellut päiväkodin työntekijöiden kanssa asiasta ja olin ymmärtänyt osittain väärin, mutta kuitenkin olin oikeilla jäljillä. Hän oli hyödyntänyt lähettämääni linkkiä ja kirjasi keskustelun aikana muistiin kehitysehdotukseni. Hän lupasi paneutua asiaan ja myös pyysi minua olemaan yhteydessä, jos haluan jatkaa keskustelua aiheesta. Kiitimme lopuksi toisiamme yhteistyöstä.

Tästä sain vahvistusta pyrkimykselleni olla jatkossakin utelias, kysyä rohkeasti, kiinnostua ja antaa rakentavaa, palautetta! Pienistäkin asioista! Tähän on usein mahdollisuus myös vanhempainilloissa – Ihanasti sopiva -blogissa kerrotaan täällä, miksi vanhempainiltaan kannattaa osallistua!

Ja jos johonkin asiaan on tyytyväinen, siitäkin kannattaa sanoa tai viestittää. Opettajana voin kertoa, että parasta on, kun vanhemmalta tulee kiitosviesti yllättäen, kesken lukukauden.

Pienet sanat ja teot merkitsevät!

Näytetään mallia lapsillemme: Otetaan asioita puheeksi hyvässä hengessä. Annetaan palautetta. KIITETÄÄN ja kehutaan.

Kiitos, että luit!

-Saara

Kuvituskuva: Pixabay

 

Tunnetaitoja opettelemassa: Henkinen ankkuri auttaa muistamaan

”Äiti!”

Tiedän jo äänensävystä ja -väristä, mitä Kirppu seuraavaksi sanoo. Toistan kuitenkin kiltisti vuorosanani: ”No, mitä rakas?”

”Minun päiväkotihha on monta pottaa.”

Vastaan, että niin onkin ja että se on hyvä asia, kun lapsiakin on monta. Kirppu hymyilee ja jatkaa puuhiaan.

Tätä virkettä Kirppu on toistanut meille aivan päiväkodin aloituksesta asti. Mietin pitkään, mikä tarkoitus tällä virkkeellä on. Jostain päähäni pälkähti sana ”ankkuri”. Googlailin vähän ja löysin seuraavanlaisen selityksen:

”Tunteiden ankkurointi on neurolingvistisen ohjelmoinnin (NLP) termi. Se tarkoittaa visuaalista (näkyvää), auditiivista (kuuluvaa) tai kinesteettistä (tuntuvaa) laukaisinta, joka on yhdistynyt mielessä tuottamaan ennalta halutun vasteen tai vaikkapa tunnetilan. Ankkurit ovat ihmiselämän kannalta merkittäviä, sillä niiden avulla kaikki tavat ja tottumukset rakentuvat. Ankkurit ovat myös tapa juurruttaa jokin tieto tai kyky tiedostumattomaan mieleen.” (Lähde.)

Virke ”Minun päiväkotihha on monta pottaa.” on Kirpun ankkuri. Hän on itse kehittänyt sen pitääkseen päiväkodin mielessään, ajatuksissaan.

Asiaan sen kummemmin perehtymättä voisin kuvitella, että ankkureita voi käyttää myös, jos lapsen on vaikea jäädä päiväkotiin. Ankkurin avulla koti ja vanhemmat pysyvät mielessä.

Kirpun on ollut hieman vaikea jäädä aamuisin hoitoon. Jossain vaiheessa perheemme valokuvan katsominen auttoi, toimi ankkurina. Nyt reppuun on joka aamu pakattu huolella isovanhemmilta saatu kaivinkone. Sen avulla lähtö sujuu, mutta kun pitäisi mennä aamupalalle, Kirppu peittää silmät käsillään ja käpertyy syliin. Hoitajan sylin kautta siirtyminen aamupalapöytään sujuu kuitenkin kohtuullisen hyvin ja iltapäivisin haen iloisen ja tyyty lapsen kotiin.

Taidan kuitenkin tarkkailla näitä ankkureita jatkossa tarkemmin. Ovat mielenkiintoisia.

Onko teillä selviä ankkureita?

-Saara

Kuva: Pixabay

Kun lapsi haluaa tietää kaiken eli kaksivuotiaan kyselyikä

Tässä päivänä eräänä kävin Kirpun kanssa keskustelun ruokapöydässä. Se meni aikalailla näin:

Kirppu: Mitä nämä on?
Äiti: Ituja.
K: Mitä ituja?
Ä: Parsakaalin ituja.
K: Minkä paahakaalin?
Ä: Sellaisen vihreän kasvin.
K: Minkä vihheän kahvin?
Ä: Sellaisen, mikä kasvaa vaikka pellolla?
K: Mihhä pellolla?
Ä: No, vaikka maalla.
K: Mihhä on maalla?
Ä: Meidän mökki on maalla, siellä voisi vaikka kasvaa parsakaalia.
K: Mikä meitän mökki?
Ä: No, se mamman ja papan mökki, jossa oltiin kesällä.
K: Mikä kehällä?
Ä: No, sanos muuta. Eipä ollut kummoinen kesä.
K: Mikki ei ollunna kummone kehä?
Ä: Ei ollut kovin hyvät kesäsäät.
K: Mikki ei ollunna kovin hyvät kehähäät?
Ä: No sitä en kyllä osaa sanoa.
K: Mikki et ohaa hanoa?
Ä: …

Jep. Kyselyikä on rantautunut meille. Ja väitän, että pahempana kuin koskaan. En muista, että Sikuriinalla olisi koskaan ollut näin kova hinku kysellä. Ja Kirppu on melkoisen verbaalinen.

Nyt sitten vastaillaan. Ja yleensä myös otetaan selvää, jos ei tiedetä. Tutkitaan. Katsotaan kuvia. Mietitään ja ihmetellään yhdessä. Ja vastaillaan taas vähän lisää.

-Saara

”Haahinko tihhiä? Tihuvettä ottaa!” eli taaperoimetyksen riemuja

Imetys se vaan jatkuu meillä, vaikka Kirppu on kohta 2 vuotta ja 5 kuukautta vanha. Tällä hetkellä tissi on hänelle äärimmäisen tärkeä. Vaikka itse alankin olla jo aika kyllästynyt imetykseen, on siinä hauskatkin puolensa. Tässä muutama anekdootti elämästäni tissitakiaisen kanssa.

Olen ”imettänyt” Kirpun toiveesta kaikenlaisia leluja, niin autoja kuin dinosauruksia. Viime keväänä imetin myös ”oikeaa” dinosaurusta ravintola Šašlikissa ollessamme siellä vappulounaalla. Kirpulla oli nimittäin päällään oranssi lohikäärmeasu, ja hän oli omien sanojensa mukaan ”tinotaatu ’ek” (dinosaurus Rex eli tyrannosaurus Rex). Välillä piti äristä kovaa, juosta ympäri kabinettia ja sitten taas kaivautua syliin tissille rauhoittumaan. Onneksi tämä dino tyytyi imemään käyttämättä hampaitaan.

Kirppu oppi puhumaan noin kaksivuotiaana ja rupesi puhumaan lauseita tosi nopeasti. Pyrimme opettamaan hänelle tiettyjä kohteliaisuusjuttuja jo heti alusta alkaen, esimerkiksi kauniisti pyytämistä. Jotenkin se kauniisti pyytäminen vakiintui ensimmäisenä maidon pyytämiseen: ”Haahinko tihhiä? Äiti, haahinko tihhiä vähän?” Eihän sitä raaski kieltääkään, kun toinen niin nätisti pyytää.

Syyskuun alkupuolella Kirppu pyysi tissiä junassa. Valittelin, että tässä mekossa ei oikein saa tissiä esille. Hän keksi ratkaisun: ”Äiti ottaa mekon poih! Heittää mekon tuonne ylöh hyllylle.” Hieman kanssamatkustajiakin huvitti. Taiteilin lopulta kuitenkin tissin kaula-aukosta ulos ja vältyimme liiemmältä draamalta.

”Että tiedoksi vaan: kun lapsi on 2v4kk, äidinmaito muuttuu tisuvedeksi.”

Olen kuullut juttuja, että äidinmaito muuttuisi sokerilitkuksi ensimmäisen vuoden jälkeen. Ikinä en ole tätä uskonut, ja väite onkin todistettu vääräksi. Kirppu kuitenkin on nyt ruvennut puhumaan ”tisuvedestä”. Eräänä päivänä hän ilmoitti ruokapöydässä, että ”ei äidiltä maitoa tule, äidiltä tulee tisseistä tisuvettä”. Nykyään joka kerta imetyksen yhteydessä Kirppu puhuu tisuvedestä, mm. ”ei saa lopettaa, vielä tuota tihuvettä tulee”. Että tiedoksi vaan: kun lapsi on 2v4kk, äidinmaito muuttuu tisuvedeksi.

Olen äidintahdistanut imetystä ja mm. lopettanut yöimetykset. Toiveissa olisi, että saisin imetyskerrat yksi kerrallaan pois. Kirppu on eri mieltä. Hän ottaisi tissiä mielellään ensimmäiseksi aamulla, viimeiseksi illalla, jos vähänkin sattuu, jos on tylsää ja muutenkin vähän silloin tällöin. Vaikka tämä onkin usein aivan suunnattoman rasittavaa, on imetys myös helpottanut meidän elämäämme. Esimerkiksi silloin, kun Kirppu oli vesirokossa. Lisäksi äidinmaito on tällaiselle isommallekin taaperolle terveellistä monestakin syystä, eikä suinkaan muutu tisuvedeksi, vaikka Kirppu kuinka niin väittäisi.

Kirpun dinosauruksetkin imettävät!

Joku varmasti kritisoi nyt, että hemmottelen Kirpun pilalle vastaamalla hänen vaatimuksiinsa. Minä puolestani koen, että tuen Kirpun kasvua ja kehitystä tarjoamalla lempeää hoivaa.

Kirpulta olen monta kertaa kysynyt, milloin hän lopettaa tisuttelun. Yleensä kysyn sitä kesken imetyksen, jolloin hän irrottaa vähän otettaan rinnasta ja vastaa: ”Ihan kohta.” Selvä se.

Kuinka pitkään teidän lapsianne on imetetty? Jaa ihmeessä hauskin imetykseen liittyvä anekdootti kommenteissa!

-Saara

Imetyskertomukseni: Toinen kierros

Kun odotin Kirppua, rupesin valmistautumaan paitsi synnytykseen myös imetykseen eri tavoin kuin Sikuriinan kanssa. Toiveenani oli alatiesynnytys, johon puututtaisiin niin vähän kuin mahdollista. Sikuriinahan syntyi sektiolla, mutta magneettikuvien perusteella todettiin, ettei Kirpun alatiesynnytykselle olisi esteitä. Toivoin myös että saisin vauvan ihokontaktiin ja rinnalle mahdollisimman nopeasti.

Kirppu syntyikin alateitse, ei kyllä luomuna ja vähän pistivät kätilöt ja lääkäri vauhtia peliin (episiotomia + imukuppi), mutta kuitenkin niin, että sain hänet heti ihokontaktiin. Ensi-imetystä jouduimme hetken odottamaan, koska kätilö halusi paikata minut tietenkin heti jälkeisten tulon jälkeen. Kirppu kuitenkin sai olla koko tuon ajan (kaksi tuntia! KAKSI tuntia tikkien ompelua! Huoh.) minulla ihokontaktissa. Se oli ihanaa. Kun sitten minut saatiin kursittua kokoon, mies lähetettiin hakemaan meille yöpalaa (kello oli noin yksi yöllä) ja minä sain keskittyä Kirpun kanssa itse asiaan. Aivan ihana, taitava ja asiansa osaava kätilöopiskelija oli tukenani Kirpun ensi-imetyksen alussa. Kun Kirppu nopeasti hoksasi homman, tämä kätilöopiskelija vetäytyi tilanteesta. Vähän ajan kuluttua hän kävi tsekkaamassa imuotteen ja kehui Kirpun pontevaa syömisintoa.

Maito nousi tällä kertas heti, mutta jotenkin huomaamattomasti. Yhtäkkiä tajusin, että Kirppu nielee oikeasti paljon. Ja kotiinlähtötarkastuksessa, kun Kirppu oli 1,5 vuorokautta vanha, hänellä oli jo maitokakat vaipassaan. Lääkärikin oli vähän ihmeissään.

Pieni imeväinen

Kirppu oli aivan erilainen imeväinen kuin siskonsa. Alusta asti Kirppu halusi maitoa, imi pontevasti ja oli nopeasti valmis. Olin miettinyt, miten selviän Kirpun imetysmaratoneista, kun piti huolehtia myös Sikuriinasta. Kirppu ratkaisi pulman. Mitään imetysmaratoneja ei tullut. Tämä oli nyt sitä ”tissi suuhun, maitohanat auki, kiitti mulle riitti” -imetystä. Ja se tuntui oudolta! Kirppu söi kyllä usein, mutta aina tosi nopeasti. Välillä se jopa harmitti, koska olisihan se ollut kiva lojua sohvannurkassa Netflixiä katsomassa, jos siihen olisi ollut hyvä (teko)syy.

Kirppu kasvoi hyvin. Hänelle ei kuitenkaan koskaan tullut vauvamakkaroita. Joka kerta menin neuvolaan jännittäen, oliko painoa tullut tarpeeksi. Ja joka kerta neuvolan terveydenhoitaja rauhoitteli ja näytti, miten Kirppu kasvaa hienosti ”omalla käyrällään”.

Vähän yli viiden kuukauden iässä sylissäni istunut Kirppu varasti lautaseltani salaattia. Hän laittoi sen suoraan suuhunsa ja mukelsi. Tyyppi ilmaisi olevansa valmis ”kurkkutikkutestiin”. Noin 5,5 kuukauden iässä Kirppu sai palan kurkkua eteensä. Hän nappasi sen hienosti nyrkkiinsä ja söi! Siis oikeasti söi kaiken sen pehmeän siitä keskeltä (tai siis kurkkutikun yhdestä reunasta). Söi ikenillään! Ja halusi lisää! Siitä alkoi sitten Kirpun sormiruokailu (6 kk ikään asti Kirppu sai maistella vähän jotain suunnilleen joka toinen päivä). Kirppu saikin puuroa lukuun ottamatta lähes kaiken sormiruokana. Osittain koska halusin itsekin ehtiä syödä ja osittain koska lusikasta Kirppu yritti imeä. Suu ei oikein koskaan kunnolla auennut. Puurotkin annoimme pitkään sosepusseista, joista Kirppu hetkessä oppi imemään puuron.

Julki-imetystä Kiasmassa

Olen imettänyt Kirppua kohta vuoden ja viisi kuukautta lapsentahtisesti öin ja päivin. Se on minun valintani, johon olen tyytyväinen. Kirppu nukkuu perhepedissä ja rauhoittuu öisin rinnalle. Minun ei tarvitse nousta ylös, eivätkä mies tai Sikuriina (joka nukkuu samassa huoneessa) herää Kirpun itkuun.

Voin myös tunnustaa: Minä olen tissinukuttaja. Sikuriinan kanssa se alkoi. Vähän vahingossa. Olin kyllä kuullut ja lukenut, että vauvan EI SAA antaa nukahtaa tissille. Mutta kun se oli jotenkin vaan niin helppoa ja ihanaa. Pieni tuhisi onnessaan minun lähelläni, rinnallani. Molemmat nautimme. Kirpun kanssa se on tietoinen päätös. Jos en ole kotona nukkumaanmenoaikaan, mies saa Kirpun nukahtamaan syliin tai viereen. Samoin oli Sikuriinan kanssa.

Tissiakrobatiaa

En ole vielä ollut poissa Kirpun luota yön yli. Pisin poissaoloaika on tainnut olla noin 11 tuntia. Se sujui hyvin. Mitä nyt pumpun olisin tarvinnut mukaan. Onneksi lypsämällä sain pahimmat pingotukset pois. Uskon, että Kirppu pärjäisi ihan hyvin yönkin ilman minua, mutta minulla ei ole kiire. Tämä imetysaika on kuitenkin yksi ohikiitävä hetki elämässä ja nyt nautin siitä niin kauan kuin se vaan tuntuu hyvältä. Toiveeni on jatkaa imetystä ainakin siihen asti, että Kirppu täyttää kaksi, mutta saa nähdä. Menen kuitenkin vuodenvaihteessa töihin ja joudun sitä ennen ainakin pohtimaan yösyöttöjä uudelleen.

Kansainvälinen imetysviikko loppuu tänään, mutta imetys jatkuu. Loppukaneettina vielä: Pyydän, älä koskaan kommentoi ikävästi tai kritisoi toisen tapaa ruokkia lastaan. Kunnioitetaan toistemme valintoja, ymmärretään ettei aina pysty valitsemaan ja tuetaan toisiamme silloin, kun tukea tarvitaan!

Ja hei, huikea Imetyksen tuki ry ja yhdistyksen Facebook-ryhmä ovat olleet minulle suureksi avuksi nyt. Kiitos myös Laktivistiäidille upeista tietoiskuistaan!

-Saara

”Kakkaa maahha!” eli eräs anekdootti lapseni luontosuhteesta

Minä rakastan luonnossa olemista. Marjastan ja sienestän syksyisin innolla. Minulle on ollut aina itsestäänselvää, että lähden myös lasteni kanssa luontoon usein. Mökillä pääsemme helposti ja nopeasti lähelle luontoa. Siellä vietimme nyt juhannuksenkin luontoa ihmetellen ja ihastellen. Sikuriina kerää mieluiten kukkia ja ihastelee perhosia. Kirppu puolestaan on rakastunut ötököihin. ”Öttinä, äiti! Öttinä!” kuuluu usein riemunkiljahdus pihalta.

Jotain kaksivuotiaan kaupunkilaislapseni luontosuhteesta kuitenkin kertoo ehkä seuraava anekdootti:

Juuri ennen juhannusta olimme menossa mummilassa metsään. Matkalla, metsätiellä Kirppu kiljahti yhtäkkiä: ”Äiti! Kakkaa maahha!” Kävin katsomassa ja totesin, että kyseessä oli kuusenkäpy. Männynkävyt ovat tutumpia. Kuusenkäpy näytti kakkapökäleeltä.

Jatkoimme matkaa. Ei mennyt kauaa, kun Kirppu kiljahti uudelleen: ”Äiti! Kakkaa maahha!” Kävin taas katsomassa ja totesin, että ukkoetana. Sitä jäimmekin sitten ihastelemaan ja sen luota Kirppu ei millään olisi halunnut lähteä pois. Sikuriinakin pääsi kyselemään, onko huomenna pouta. Ja kovasti etana sarviaan esitteli.

Kolmas kerta toden sanoi. Kirppu löysi hevosen kakkaa. Oli kovin tyytyväinen.

Luontoon kannattaa mennä. Minä olen kirjoitellut vinkkejä, mitä kaikkea metsässä voi puuhata. Kurkkaa siis: Mennään metsään! Eli mitä kaikkea lasten kanssa voi puuhata luonnossa. Samoin kannattaa kurkata Metsäemo -blogista teksti Lapset metsässä: mitä metsä opettaa.

Menkää tekin luontoon! Siellä oppii paljon! Ja mikä parasta, siellä on kivaa!

-Saara

Kaksivuotias osaa jo helliä – ja vitsailla

Kirppu löysi kotoa lattialta pienen kiven. Hän rupesi puhumaan kivelle kaksivuotiaan söpöllä tyylillä ja aivan suunnattoman hellällä äänellä: ”Voi… Pieni kivi! Äiti, tähhä pieni kivi!”

Seuraavaksi Kirppu asetti kiven kädessään hellästi lähelle sydäntään ja heijasi itseään jutellen samalla: ”Kiveä hoitaa. Kivi ikkee [itkee]. Voi pikku kivi.”

Sitten yhtäkkiä Kirppu laittoi pitelemänsä kiven peppunsa lähelle ja teki pieruäänen. Räkätti vielä perään. (Siis oikeasti! Mikä tämä juttu on? En kestä… Meinasin tikahtua, kun yritin hillitä nauruani.)

Kuitenkin saman tien Kirppu päätti jatkaa hellällä äänellä kiveä puristaen: ”Omaan kotiin. Ulohh omaan kotiin vietään. [Ulos omaan kotiin viedään.] Pikku kivi. Omaan kotiin. Ikkee kivi…”

Ulkona Kirppu asetti kiven hellästi maahan ja sanoi heipat: ”Oma koti. Paljon kiviä. Hyvä kivi. Hei, hei kivi!” 

Kun pikkukivi oli päässyt omaan kotiin, Kirppu lähti tyytyväisenä juoksentelemaan kohti uusia seikkailuja. Ja uusia pikkukiviä.

Voihan hellyys. Ja pikkukivet. Ja pieruäänet.

-Saara

Taapero unten maille helpolla rauhoittumiskeinolla – Tämä toimi tänään!

Pikkuinen tissitaaperoni, Kirppu 2v2kk, oli tänään nukkunut aamulla kummallisesti klo 10.15-12.45. Kuvittelin tietenkin, että illalla väsy iskee aikaisin ja uni tulee helposti. Mutta koska ikinä ei mene niin kuin kuvittelee, unta ei millään näkynyt tai kuulunut, vaikka väsy kyllä iski aikaisin.

Tänään oli miehen vuoro nukuttaa lapset (yritämme vuorotella mahdollisuuksien mukaan, jotta kumpikin saisi välillä myös illalla sitä kuuluisaa omaa aikaa). Alku vaikutti lupaavalta. Makkarista tuli viestiä, että ”Rasti seinään, Kirppu taitaa nukahtaa ensin.” Mutta vain hetki sen jälkeen alkoi karjunta. Kirppu karjui äitiä niin kovaa kuin suinkin pystyi.

Usein mies saa Kirpun rauhoittumaan, mutta tiedä sitten oliko miehen verensokeri alhaalla vai Kirpun tahto kovempi, molemmat tulivat makuuhuoneesta ulos, rauhoittumaan. Minä nappasin Kirpun syliini, luovuin SKAM-hetkestäni (tai siirsin sitä) ja vein pienen takaisin sänkyyn.

Kirpulle ei riittänyt vain äiti, vaan hänen olisi pitänyt saada ”tittiä”. Minä puolestani olen päättänyt rauhoittaa yöt (Kirppu osaa roikkua eli nukkua tissi suussaan tuntikausia, ei kivaa, en enää jaksaisi). Tästä meinasi alkaa tahtojen taistelu. Minä en kuitenkaan tykkää huudattaa lapsiani, eikä Sikuriinakaan olisi saanut nukuttua Kirpun karjuessa alasängyssä. Piti siis keksiä muuta.

Ensin kokeilin YouTubesta ”soft white noise for falling asleep”. Sateen ropina tai tuulettimen kohina rauhoittivat Kirpun noin puoleksi minuutiksi, sitten alkoi taas karjunta. ”TITTIÄ!” 

Mitäs sitten? Seuraavaksi muistin, miten ystäväni rauhoittelee oman taaperonsa unille kertomalla, ketkä kaikki tätä rakastavat. Kysyin Kirpulta, muistaako hän ketkä häntä rakastavat ja kuin ihmeen kaupalla, hän malttoi kuunnella. Hetken aikaa luettelin sekalaisessa järjestyksessä, uudelleen ja uudelleen ”äiti rakastaa Kirppua, isi rakastaa Kirppua, mamma rakastaa Kirppua, täti rakastaa Kirppua…” Tämä auttoi taas hetken. Jotenkin kuitenkin se tissi tuli taas mieleen ja sitä piti ikävöidä. (Ai niin. Yritän vakiinnuttaa yhden iltaimetyksen. Sen jälkeen tissitkin menevät unille.)

Taas piti keksiä jotain uutta. Jostain tuli mieleeni, että Kirppu pitää vakuuttaa siitä, että nyt kaikki nukkuvat. Päätin ottaa Kirpun eläininnostuksen avukseni ja kysyin, saanko kertoa, ketkä kaikki jo nukkuvat. Kirppu suostui ja tästä kehkeytyi illan rauhoittumishetki:

”Saanko kertoa ketkä/mitkä kaikki ovat jo nukkumassa? 
Orava kiipeää omaan koloonsa, laittaa silmät kiinni, hengittää rauhallisesti ja antaa unen tulla. Hiiri kipittää omaan koloonsa, laittaa silmät kiinni, hengittää rauhallisesti ja antaa unen tulla. Pupu hyppii omaan pesäänsä, laittaa silmät kiinni, hengittää rauhallisesti ja antaa unen tulla. Kettu kaivautuu omaan pesäänsä, laittaa silmät kiinni, hengittää rauhallisesti ja antaa unen tulla. Majava ui omaan pesäänsä, laittaa silmät kiinni, hengittää rauhallisesti ja antaa unen tulla.”

Tätä mantraa voi toistella eri eläimillä tai vaikka omien rakkaiden ja tärkeiden ihmisten nimillä. Tärkeää on puhua hellällä, hiljaisella ja rauhallisella äänellä. Välillä kannattaa pitää hengitystaukoja, jolloin itsekin keskittyy hengittämään syvään ja rauhallisesti.

Kun kokeilin tätä nyt illalla, Kirppu kuunteli hetken, kääntyi minua kohti ja käpertyi ihan minuun kiinni. Vähän aikaa hän yritti taistella unta vastaan, vaikka silmät painuivat kiinni väkisin. Hengitys tasaantui nopeasti ja pian minulla oli maailman suloisin pieni unipallero kainalossani tuhisemassa.

Vanhemmuus ei ole aina helppoa, mutta usein se on (sitten lopulta) tosi palkitsevaa.

Toivottavasti joku muukin saa tästä apua levottomiin iltoihin.

Hyvää yötä!

-Saara