Kahvia kaksivuotiaasta eli minun kahvimuistojani

Yhteistyössä: Paulig.

Tätä en oikeasti itse muista, mutta minulle on kerrottu, että olin ollut kaksivuotiaana mummolassa hoidossa vanhempieni lomareissun ajan. Kun he palasivat, selvisi heille, että pappani oli tarjonnut minulle kahvia. Olin saanut herkutella kahvilla, jossa oli paljon rasvaista maitoa ja sokeria ja johon upotettiin pullaa. Oli maistunut. Siitä lähtien olen pitänyt kahvista ja kahvi on ollut osa elämääni.

”Kahville!”

Eipä minulle lapsena paljoa kahvia annettu, vain joskus juhlahetkinä. Ja silloinkaan sitä itse kahvia en varmasti paljoa juonut. Kuitenkin totuin siihen makumaailmaan – ja myös kahvittelukulttuuriin. Kahvi on kuulunut lapsuudessani vanhempieni aamiaspöytään varsinkin viikonloppuisin. Mökillä ja mummolassa ollessa kutsu ”kahville” tarkoitti sitä, että meille lapsillekin oli usein jotain herkkua tarjolla. Vanhempani pakkasivat kahvitermarin mukaan metsäretkelle, marjareissulle tai sienimetsään.

Muistan, miten suuri herkku ”hussuntussu” eli kahvipullamössö oli isovanhemmilleni. Välillä ihmettelin, kun pappa ryysti kahvin tassilta, eikä juonut kupista. Mummon kahvikupit olivat mielestäni maailman ihanimmat – niitä samanlaisia hän sitten osti minullekin myöhemmin lahjaksi omaan kotiin. Sain auttaa kattamaan kahvipöytää, kunhan tein sen riittävän varovasti ja astioita niiden arvon mukaan käsitellen.

Minun omat yksivuotisjuhlani!

Ihmettelin, kun muut ikäiseni yökkäilivät kahvia. Minusta sen tuoksukin oli aivan ihana. Juhliin kahvi kuului aivan ehdottomasti: aikuisille tietenkin. Lapset saivat mehua tai joskus limppariakin. Kahvia keitettiin aina, kun kylässä kävi vieraita. Kahvia tarjottiin äitienpäivänä toukokuussa ja myöhemmin myös isänpäivänä marraskuussa.

Vaihto-oppilaana kahvittomassa kylässä

Teini-iässä rupesin vähitellen maistelemaan enemmän ja enemmän kahvia, ihan luvan kanssa. Edelleen se maistui vain ja ainoastaan maidon ja sokerin kanssa, enää niitä ei tosin tarvittu kuin vähän. Suodatinkahvi oli tuttua, vaikka vähitellen kahvilakulttuuri alkoi rantautua 1990-luvun lopussa Suomeenkin ihan uudella tavalla. Kavereiden kanssa ei kuitenkaan vielä käyty kahvilla. Jo yläasteella ja vielä enemmän lukiossa jotkut tosin opettelivat juomaan kahvia, koska kaipasivat sen piristävää vaikutusta. Minä puolestani nautiskelin edelleen lähinnä sen mausta.

Kun 17-vuotiaana lähdin Arizonaan vaihto-oppilaaksi, päädyin pieneen kylään, jossa kaikkeen vaikutti mormoniusko. Myöhempien aikojen pyhien liikkeeseen kuulunut isäntäperheeni noudatti kirkon sääntöjä, eikä perheessä saanut tästä syystä myöskään juoda kahvia. Se oli minulle aika tiukka paikka. Olinkin tosi onnellinen, kun joillain vaihtarien omilla reissuilla saatoimme mennä Starbucksiin ja tilata isot latet, jotka olivat aikan minulle ihan uusi juttu.

Vaihtarivuoteni loppumetreillä päädyin erinäisten mutkien kautta vaihtamaan perhettä ja tämän uuden isäntäperheen isä käytti tilaisuutta hyväkseen: hän keitti minulle mielellään kahvit, koska pystyi sillä verukkeella nauttimaan itse myös tilkan (hän oli kääntynyt mormoniksi aikuisena ja kaipasi kahvin juomista).

Selvisin vaihtarivuodesta ja kotona sain taas juoda kahvia.

Tummapaahtoista ja erikoiskahveja

Parikymppisenä opin hifistelemään kahveilla. Rupesin juomaan tummapaahtoista kahvia ja rakastuin capuccinoon sekä muihin erikoiskahveihin. Petyin, kun en tullut valituksi kahvilaan kesätöihin. Kotona isäni hankki uuden kahvinkeittimen ja opetteli myös tekemään erikoiskahveja.

Opiskeluaikana kahvi kuului jo jokaiseen aamuun, vaikka hyvin olisi päivä ilmankin lähtenyt käyntiin. Edelleen kahvi oli minulle enemmän nautintoaine kuin piriste. Ystävätkin olivat ruvenneet juomaan kahvia – tai teetä – ja yhä useammin tapasimmekin toisiamme kahviloissa.

Tummapaahtoinen kahvi oli tullut elämääni jäädäkseen. Vähitellen aloin karsastaa niin vaaleapaahtoisia kuin maustettujakin kahveja. Jätin myös sokerin jossain vaiheessa pois kahvista. Maito kuitenkin pysyi. Ja pysyy, vaikkakin nykyään sen on vaihtunut kauramaitoon. Tietty ehdottomuus on myös karissut tässä vuosien varrella, vaikka edelleen kyllä juon mieluiten laadukasta, tummapaahtoista kahvia. Tosin koulun opettajanhuoneessa usein tulee juotua juuri sitä, mitä joku on sattunut keittämään, koska on kahvinjuonnista tullut minulle myös työpäiviä rytmittävä tapa.

Pauligin kahvit ihastuttavat

Oli ihanaa saada laatikollinen kahvia lahjaksi Pauligilta. Pauligin Parisien -kahvin yhdistän kesämökkiimme, koska sitä on juotu siellä ”aina” niin aamulla kuin päivälläkin. Nyt kun olen päässyt maistelemaan muita Pauligin kaupunkikahveja, olen Café Parisienin lisäksi ihastunut tummaan ja täyteläiseen Paulig Café Havanaan.

Pauligin Muumikahvit puolestaan ovat mielestäni aivan täydellisen upeita lahjoja, koska niissä on aivan upeat pakkaukset. Veimmekin yhden paketin lahjaksi ystäville, kun kävimme heillä herkuttelemassa tuoreella pullalla. Joululahjaksi voisin paketoida talviaiheella kuvitettua tummapaahtoista Muumikahvia.

Teinpä Pauligin sivuilla Kahvitestinkin ja sain vahvistuksen epäilyksilleni: olen omapäinen kahvikulinaristi.

”Sinulle kahvilla ja kahvimerkillä on väliä! Valitsetkin useimmiten kahvin tai vaikkapa kahvilan, joka kuvastaa sinua ja elämäntyyliäsi. Urautuneet rutiinit eivät ole sinua varten – valitset kahvin mieluiten fiiliksen ja tilanteen mukaan. Arvostat vaivattomuutta ja nopeutta, mutta laadusta et ole valmis tinkimään.”

Millainen kahvinjuoja sinä olet? Entä mitä kahvimuistoja sinulla on?

-Saara

Lue myös muut kahviaiheiset Maitokahvimedian bloggaajien tekstit:

Mademoiselle Camomilla: Lahjavinkki:Höyryävät makuelämykset

Metsäemo: Leikkikahvit, pikakahvit ja nokipannukahvit – 10 tapaa nauttia kahvia

Pölyä pinnoilla: Työpaikan kahvitauoilla pelastetaan maailma ja annetaan vertaistukea

Always Somewhere else: Erityisiä kahvimuistoja