”Kakkaa maahha!” eli eräs anekdootti lapseni luontosuhteesta

Minä rakastan luonnossa olemista. Marjastan ja sienestän syksyisin innolla. Minulle on ollut aina itsestäänselvää, että lähden myös lasteni kanssa luontoon usein. Mökillä pääsemme helposti ja nopeasti lähelle luontoa. Siellä vietimme nyt juhannuksenkin luontoa ihmetellen ja ihastellen. Sikuriina kerää mieluiten kukkia ja ihastelee perhosia. Kirppu puolestaan on rakastunut ötököihin. ”Öttinä, äiti! Öttinä!” kuuluu usein riemunkiljahdus pihalta.

Jotain kaksivuotiaan kaupunkilaislapseni luontosuhteesta kuitenkin kertoo ehkä seuraava anekdootti:

Juuri ennen juhannusta olimme menossa mummilassa metsään. Matkalla, metsätiellä Kirppu kiljahti yhtäkkiä: ”Äiti! Kakkaa maahha!” Kävin katsomassa ja totesin, että kyseessä oli kuusenkäpy. Männynkävyt ovat tutumpia. Kuusenkäpy näytti kakkapökäleeltä.

Jatkoimme matkaa. Ei mennyt kauaa, kun Kirppu kiljahti uudelleen: ”Äiti! Kakkaa maahha!” Kävin taas katsomassa ja totesin, että ukkoetana. Sitä jäimmekin sitten ihastelemaan ja sen luota Kirppu ei millään olisi halunnut lähteä pois. Sikuriinakin pääsi kyselemään, onko huomenna pouta. Ja kovasti etana sarviaan esitteli.

Kolmas kerta toden sanoi. Kirppu löysi hevosen kakkaa. Oli kovin tyytyväinen.

Luontoon kannattaa mennä. Minä olen kirjoitellut vinkkejä, mitä kaikkea metsässä voi puuhata. Kurkkaa siis: Mennään metsään! Eli mitä kaikkea lasten kanssa voi puuhata luonnossa. Samoin kannattaa kurkata Metsäemo -blogista teksti Lapset metsässä: mitä metsä opettaa.

Menkää tekin luontoon! Siellä oppii paljon! Ja mikä parasta, siellä on kivaa!

-Saara