Kun lapsi haluaa tietää kaiken eli kaksivuotiaan kyselyikä

Tässä päivänä eräänä kävin Kirpun kanssa keskustelun ruokapöydässä. Se meni aikalailla näin:

Kirppu: Mitä nämä on?
Äiti: Ituja.
K: Mitä ituja?
Ä: Parsakaalin ituja.
K: Minkä paahakaalin?
Ä: Sellaisen vihreän kasvin.
K: Minkä vihheän kahvin?
Ä: Sellaisen, mikä kasvaa vaikka pellolla?
K: Mihhä pellolla?
Ä: No, vaikka maalla.
K: Mihhä on maalla?
Ä: Meidän mökki on maalla, siellä voisi vaikka kasvaa parsakaalia.
K: Mikä meitän mökki?
Ä: No, se mamman ja papan mökki, jossa oltiin kesällä.
K: Mikä kehällä?
Ä: No, sanos muuta. Eipä ollut kummoinen kesä.
K: Mikki ei ollunna kummone kehä?
Ä: Ei ollut kovin hyvät kesäsäät.
K: Mikki ei ollunna kovin hyvät kehähäät?
Ä: No sitä en kyllä osaa sanoa.
K: Mikki et ohaa hanoa?
Ä: …

Jep. Kyselyikä on rantautunut meille. Ja väitän, että pahempana kuin koskaan. En muista, että Sikuriinalla olisi koskaan ollut näin kova hinku kysellä. Ja Kirppu on melkoisen verbaalinen.

Nyt sitten vastaillaan. Ja yleensä myös otetaan selvää, jos ei tiedetä. Tutkitaan. Katsotaan kuvia. Mietitään ja ihmetellään yhdessä. Ja vastaillaan taas vähän lisää.

-Saara