Tunnetaitoja opettelemassa: Henkinen ankkuri auttaa muistamaan

”Äiti!”

Tiedän jo äänensävystä ja -väristä, mitä Kirppu seuraavaksi sanoo. Toistan kuitenkin kiltisti vuorosanani: ”No, mitä rakas?”

”Minun päiväkotihha on monta pottaa.”

Vastaan, että niin onkin ja että se on hyvä asia, kun lapsiakin on monta. Kirppu hymyilee ja jatkaa puuhiaan.

Tätä virkettä Kirppu on toistanut meille aivan päiväkodin aloituksesta asti. Mietin pitkään, mikä tarkoitus tällä virkkeellä on. Jostain päähäni pälkähti sana ”ankkuri”. Googlailin vähän ja löysin seuraavanlaisen selityksen:

”Tunteiden ankkurointi on neurolingvistisen ohjelmoinnin (NLP) termi. Se tarkoittaa visuaalista (näkyvää), auditiivista (kuuluvaa) tai kinesteettistä (tuntuvaa) laukaisinta, joka on yhdistynyt mielessä tuottamaan ennalta halutun vasteen tai vaikkapa tunnetilan. Ankkurit ovat ihmiselämän kannalta merkittäviä, sillä niiden avulla kaikki tavat ja tottumukset rakentuvat. Ankkurit ovat myös tapa juurruttaa jokin tieto tai kyky tiedostumattomaan mieleen.” (Lähde.)

Virke ”Minun päiväkotihha on monta pottaa.” on Kirpun ankkuri. Hän on itse kehittänyt sen pitääkseen päiväkodin mielessään, ajatuksissaan.

Asiaan sen kummemmin perehtymättä voisin kuvitella, että ankkureita voi käyttää myös, jos lapsen on vaikea jäädä päiväkotiin. Ankkurin avulla koti ja vanhemmat pysyvät mielessä.

Kirpun on ollut hieman vaikea jäädä aamuisin hoitoon. Jossain vaiheessa perheemme valokuvan katsominen auttoi, toimi ankkurina. Nyt reppuun on joka aamu pakattu huolella isovanhemmilta saatu kaivinkone. Sen avulla lähtö sujuu, mutta kun pitäisi mennä aamupalalle, Kirppu peittää silmät käsillään ja käpertyy syliin. Hoitajan sylin kautta siirtyminen aamupalapöytään sujuu kuitenkin kohtuullisen hyvin ja iltapäivisin haen iloisen ja tyyty lapsen kotiin.

Taidan kuitenkin tarkkailla näitä ankkureita jatkossa tarkemmin. Ovat mielenkiintoisia.

Onko teillä selviä ankkureita?

-Saara

Kuva: Pixabay