Pikkis ja talvensiemenet tuo taikaa ja toivoa surkean talven keskelle

Pikkis ja talvensiemenet -kirja saatu kustantajalta. Teksti sisältää kaupallisen linkin. ”Talven vitkastelu hermostuttaa Mörököllimetsän väkeä. Talvimörönpäivä lähestyy, mutta Kuulampi on edelleen sula, karhut eivät saa unen päästä kiinni ja metsäjänikset hikoavat talvikarvassaan. Pikkistä pännii, sillä hän odottaa lunta ja talvipötköttelyä. Missä ihmeessä talvi luuraa? Mysteeri alkaa avautua, kun Pikkis löytää…

”Luetaanko yhdessä taas?” – Lukutaidon merkitystä ei voi korostaa liikaa

Lukeminen on tärkeää, eikä sujuva lukutaito ei ole itsestäänselvyys. Törmäsin jokin aika sitten lainaukseen, jossa kerrottiin, että suurin osa vanhemmista kuvittelee lapsensa osaavan lukea sujuvammin, kuin tämä oikeasti lukee. Jäin pohtimaan tätä omalta kohdaltamme. Minulla on tietty luotto tokaluokkalaisen Sikuriinan lukutaitoon, mutta haluan edelleen, että hän lukee lukuläksyt meille aikuisille…

Viisi vinkkiä: näin läksyt sujuvat paremmin!

Läksyt puhuttavat usein. Välillä uutisoidaan sitä, ettei läksyillä ole mitään merkitystä, ja toiste hehkutetaan läksyjen huikeaa tehoa. Läksyistä ja niiden merkityksestä voidaankin olla montaa mieltä, mutta asioiden mieleenpainamisessa ja kertaamisessa on tutkitusti tehonsa. Oppiminen tapahtuu koulussa, läksy kertaa jo opittua. Kotitehtäviä eli läksyjä annettaessa onkin tärkeää, että niiden avulla kerrataan ja…

Hauska kukkakello avuksi kellonaikojen opetteluun

Sikuriina ilmoitti minulle tässä eräänä päivänä, että haluaa opetella lukemaan kelloa. Hän tiesi jo, että tunnissa on 60 minuuttia ja hahmotti myös tietyt kellonajat aamuun ja toiset iltapäivään tai iltaan: esimerkiksi että herätys on noin seitsemältä aamulla, koulu alkaa kahdeksan tai yhdeksän aikaan, äiti hakee neljältä iltapäiväkerhosta, PikkuKakkonen alkaa viideltä…

Lukukaaos! Lainan päivänä kannattaa suunnata kirjastoon

Tänään on Lainan päivä ja samalla myös ihan ensimmäinen Lukukaaos-päivä! Kalenterikarjuna tunnettu Mikko Toiviainen twiittasi idean Lukukaaos-tapahtumasta, jolla kannustetaan ihmisiä suuntaamaan lähikirjastoon lainaamaan kirjoja. Ihastuin täysin tapahtumaan, koska rakastan kirjoja, lukemista ja kirjastoja. Lukukaaos on siis ehdottomasti minuntyyliseni tapahtuma! Onneksi luokanopettajana pystyn vaikuttamaan paljon päivien kulkuun ja hyödyntämään lähialueen palveluja.…

Ekaluokkalaisen läksyt eivät ole läpihuutojuttu! Lue 5+1 vinkkiä läksyjen tekoon

Meillä tehtiin pari viikkoa sitten eräänä aamuna läksyjä aamupalapöydässä. Edellisenä iltana olimme kyllä huolehtineet lukuläksyn lukemisesta, mutta vasta lasten mentyä nukkumaan tajusin tarkistaa, oliko muista kirjoista tullut läksyä. No, olihan sitä. Sikuriina ei vaan ollut sitä itse muistanut. Tehtiin sitten ne tekemättä jääneet aamulla. Ekaluokkalainen ei vielä oikein osaa itse huolehtia…

Lukemaan opitaan askel askeleelta: Näin voit tukea lastasi

Lapset oppivat lukemaan hyvin eri aikaan ja eri tavoilla kuin vertaisensa. Ensimmäisen luokan alkaessa jotkut lapsista ovat saattaneet lukea jo kokonaisia kirjoja toisten vasta opetellessa kirjaimia ja äänteitä. Hyvät lukemisen valmiudet eli lukivalmiudet tukevat lukemaan oppimista. Tukea saa koulusta, mutta kodin tuki on ensisijaisen tärkeää, kun lapsi opettelee lukemaan. Minä…

5 helppoa vinkkiä kirjainten ja numeroiden harjoitteluun

Sikuriina on nykyään ekaluokkalainen. Se on kivaa ja jännää, hauskaa ja uuvuttavaa. Jo ensimmäisten kuuden päivän aikana on tullut valtavasti uutta: koulumatka, koulurakennus, opettajat, kavereita, kirjoja, lukujärjestys ja läksyjä. Sikuriina ei vielä osaa lukea tai kirjoittaa, mutta hallitsee kyllä kaikki kirjaimet ja numerot. Kuitenkin niitä on hyvä edelleen harjoitella ja…

Lukulauantai: Jukka Hukka auttaa ymmärtämään omia ja muiden tunteita

Oletko jo kuullut Jukka Hukasta ja tämän kavereista? Jukka Hukka seikkailee kirjoissa, jotka auttavat käsittelemään haastavia tunteita lasten kanssa. Tämä ihana, kauniisti kuvitettu viiden kirjan lorumuotoinen Jukka Hukka -kirjasarja (kirjoittanut Avril McDonald, PS-kustannus 2018) suunnattu erityisesti 4-7-vuotiaille lapsille. Se toimii niin kotioloissa kuin ammattikasvattajan käsissä sekä päiväkodissa kuin koulussa. Jukka…