Eläintarhan naamiaiset -kirja saatu kustantajalta. Teksti sisältää kaupallisen linkin.

”Eläintarha on täynnä mitä kummallisempia eläimiä. Mitä ihmettä on tekeillä? Käy ilmi, että eläintarhassa vietetään naamaisia: kaikki ovat pukeutuneet ihailemakseen eläimeksi! Ennen kuin ovet avataan yleisölle, eläintarhan johtajan Alfred Tuiman täytyy selvittää, kuka on kuka. Avukseen hän pyytää neuvokasta ystäväänsä Sepeteus Piparminttu Siiliä.”
(kirjan takakansiteksti)

Oletko kuullut lehmikuonosta, tapuudelista, laispardista, lerhosesta tai seepriksestä? Enpä ollut minäkään kuullut näistä ennen kuin tutustuimme lasten kanssa kirjaan nimeltä Eläintarhan naamiaiset (Art House, 2020). Se on Sophie Schoenwaldin kirjoittama, Günther Jakobsin kuvittama ja Hanna Härtsiän suomentama ihanan leikkisä kirja, joka ohjaa lukijaa pohtimaan omia käsityksiään toisista ihmisistä ja kannustaa miettimään, miten voisi olla rohkeasti oma itsensä.

Pidän kovasti värikkäistä lastenkirjoista, ja Eläintarhan naamiaiset on todella värikäs ja iloisen näköinen kirja. Siinä on hauskoja hahmoja ja kiva juoni. Kirja sopii loistavasti iltasaduksi, koska siinä ei ole mitään pelottavaa ja sen loppu on ihanan lempeä. Lisäksi kirjassa on mainota huumioria.

Viisivuotiaan Kirpun mielestä parasta kirjassa olivat hassut eläimet. Tokaluokkalainen Sikuriina tykkäsi kirjan lopusta, jossa (ja nyt tulee juonipaljastus) eläintarhan johtaja pukeutuu ystäväkseen Sepeteus Piparminttu Siiliksi ja kertoo halunneensa kerrankin olla ”yhtä vietävän nokkela sälli” kuin paras ystävänsä. Sikuriinan mielestä nimittäin on ihanaa, kun paras ystävä kehuu. Ja sitä se kyllä onkin.

Huomio positiivisiin ominaisuuksiin

Eläintarhan naamiaiset -kirjassa nostetaan esiin sadun keinoin eläinten positiivisia puolia: norsu ihailee kimalaista, joka osaa lentää, ja mangusti leijonaa, joka on rohkea ja vaarallinenkin. Kirjan avulla voi pohtia sitä, miksi ihailemme toisissa niitä puolia, joita meissä itsessämme ei ole. Samalla lasta voi ohjata pohtimaan, mitä sellaisia puolia hänessä itsessään on, mitä muut hänessä ihailevat. Tai sitten voi olla kuin apinat, jotka heittävät homman ihan leikiksi ja pukeutuvat miten sattuu. Heillä onkin kirjassa selvästi parhaat bileet.

Hieman minua kirjassa tökki se, että ulkonäköä korostetaan muutamassa kohdassa mielestäni turhaan, kun oltaisiin voitu hyvin keskittyä vahvuuksiin ja sisäisiin ominaisuuksiin. Esimerkiksi virtahepo haluaa olla kaunis ja elegantti kuin flamingo, mikä ei mielestäni ole toimiva kohta. Onneksi aikuinen voi hieman ohjailla kirjan lukemista jahalutessaan hieman ohittaa nämä ulkonäköön liittyvät kommentit ja kohdat.

Eläintarhan naamiaiset -kirja sopii loistavasti ammattikasvattajan käyttöön niin päiväkotiin kuin esi- ja alkuopetukseenkin. Sen innostamana voi järjestää esimerkiksi pukujuhlat, joissa jokainen pukeutuu ihailemakseen eläimeksi. Tätä ennen voi kirjan avulla pohtia eläinten ominaisuuksia, vahvuuksia ja erityispiirteitä. Helppo tapa toteuttaa pukujuhlat on askarrella naamarit esimerkiksi isoista paperilautasista. Samalla kun pohditaan eläinten ominaisuuksia, lapset tulevat pohtineeksi asioita, joita arvostavat ja ominaisuuksia, joita ehkä haluavat itsessään kehittää.

Eläintarhan naamiaiset -kirjan kaltaisia positiivisia, kannustavia ja iloa tuovia kirjoja tarvitaan nyt paljon! Suosittelenkin siis kirjaa lämpimästi sekä pienten lasten kanssa työskenteleville ammattikasvattajille että 3-6-vuotiaille sekä heidän perheilleen.

Iloisia lukuhetkiä!

-Saara