Hohda pimeässä: Askartele ihana heijastava sudenkorento

Eräässä kaupassa myytiin heijastinkankaasta tehtyjä kasseja. Ostin sellaisen, koska keksin heti ainakin viisi tapaa käyttää kassin kangasta askartelussa.

Päätimme Sikuriinan kanssa kokeilla tehdä ihania sudenkorentoja, joista olin nähnyt muutamia erilaisia versioita ystävilläni. Ne ovat nimittäin aivan ihastuttavia! Sikuriinakin innostui kovasti varsinkin, kun pääsi kaivelemaan helmikokoelmaani.

Sudenkorentoheijastin

Tarvikkeet:

  • lankaa ja neula
  • heijastinkangasta
  • helmiä
  • hakaneula tai klipsi

Tee näin:

Leikkaa heijastinkankaasta (esimerkiksi itse tehdyn kaavan avulla) kaksi suorakaiteen muotoista suikaletta siiviksi. Pyöristä päädyt.

Taita lanka kaksinkerroin ja laita hakaneula tai klipsi taitteeseen. Tee solmu niin, että helmet eivät pääse ihan hakaneulaan tai klipsiin asti. Pujota yksi helmi sudenkorennon pääksi. Ompele sitten muutama pisto keskelle heijastinkangassiipiä ja laita ne paikoilleen (katso kuvat). Kiinnitä sitten loput helmet sudenkorennon vartaloksi ja solmi lanka huolella.

Näitä on kiva askarrella lasten kanssa vaikka joululahjaksi!

-Saara