Meillä ollaan siinä tilanteessa, että kaikille katetaan pöytään samaa ruokaa. Aamu-, väli- ja iltapalalla saatamme syödä keskenämme eri ruokia, eikä niitä välttämättä syödä kaikki yhdessä, mutta kaksi kertaa päivässä kaikille (kotona oleville) tarjotaan lämmin ruoka. Se syödään pöydän ääressä, yhdessä, rauhassa ja (mieluiten) ilman älylaitteita tai ruutuja. Sormiruokailu mahdollistaa tämän omalta osaltaan.

Tietenkään aina ei ole ollut näin. Sikuriina oli täysimetyksellä, kunnes oli noin 5,5 kuukautta vanha. Silloin totesimme, että hän täytti kiinteiden ruokien (meidän tapauksessamme sormiruokailun) aloituksen kriteerit eli:
– oli vähintään 4 kk vanha
– osasi istua suorassa tuettuna
– oli kiinnostunut siitä, mitä muut tekivät ruokapöydässä ja halusi jotain (esim. lusikan) omaan käteensä
– osasi ottaa pöydältä palan kurkkua ja laittoi sen itse suuhunsa.
(Kannattaa tutustua tarkemmin, esim. Imetyksen tuki ry:n sivuilla.)
Sikuriina saikin Ruotsin laivalla seisovasta pöydästä kurkkua, jota kovasti nakerteli parilla hampaallaan tuolloin 5,5 kuukautta vanhana.

Tutustuin Sikuriinan puolivuotissynttärikesänä (2012) sormiruokailuun, joka tuntui silloin olevan uusi, siisti juttu. Luin kirjoja, googlasin ja lopulta päätimme kokeilla Sikuriinan kanssa sormiruokailun ja soseiden yhdistämistä. Kotona tarjosimme (muistaakseni) pääasiassa sormiruokaa, kun taas reissussa (ja tyyliin lasten isovanhempien luona) soseet olivat suuremmassa osassa. Ensimmäiset viikot tarjosimme maistiaisia vain silloin tällöin, ja vasta kun Sikuriina täytti puoli vuotta, rupesimme tarjoamaan ruokaa päivittäin, silloinkin kuitenkin aina imetyksen jälkeen. Olin omaksunut periaatteen ”until one, food is for fun”. Kurkun lisäksi ensimmäisiä sormiruokamakuja olivat mm. basilika, paprika, avokado, porkkana ja bataatti, joita Sikuriina lähinnä pyöritteli suussansa. Perunaakin annoimme, vaikka totesinkin sen olevan melko tiukkaa tavaraa pienelle masulle. Soseina Sikuriina sai sekä kotona tehtyjä sekoituksia että kaupan purkkiruokia. Sikuriina tykkäsi valtavasti syödä itse, mutta suostui mielellään myös syötettäväksi.

Sormiruokailu onnistui Sikuriinalta hyvin, vaikka käytössä olikin viisi sormea ja vasemman käden tynkä. Pinsettiote kehittyi loppukesästä 2012 eli mustikka-aikaan, kun Sikuriina oli noin 8 kuukautta vanha. Lusikka ja haarukkakin (sellainen pieni leikkelehaarukka) otettiin käyttöön suht aikaisessa vaiheessa. Ja ihmisiä nauratettiin esittelemällä, miten hienosti Sikuriina joi shottilasista vettä.

Sikuriina sai maistella kaikenlaista (silloisten suositusten mukaan eli esim. hapanmaitotuotteita 10 kk iästä alkaen) sekä soseina että sormiruokana vähän yli vuoden ikään asti. Sitten rupesimme vähitellen syömään kaikki samaa ruokaa, joskin suolaa ja sokeria pyrimme välttämään tai ainakin tarjoamaan mahdollisimman vähän. Vähän kerrassaan vähensimme Sikuriinan syöttämistä ja pyrimme mahdollistamaan sen, että hän oppisi syömään erilaisia ruokia ihan itse. Noin kolmevuotiaaksi asti Sikuriina söikin suunnilleen kaikkea, mitä tarjottiin ja tosiaan söi taitavasti ihan itse. Sitten rupesimme huomaamaan, että tietynlainen oma tahto ilmestyi mukaan ruokahetkiin. Välillä ”ei huvittanut” syödä jotain, joskus ”ei maistunut” ja toisinaan ruoka vaan oli ”pahaa”.

Sitten syntyi Kirppu, joka oli suunnilleen yhtä pitkään täysimetyksellä kuin siskonsa. Taas reilun viiden kuukauden iässä totesimme, että taitaa olla aika ruveta tarjoamaan muutakin kuin äidinmaitoa. Kirppu oli siskoaan tarmokkaampi ruokailija jo heti alussa. Jos hän oli sylissä ruokapöydässä, hän yritti kaksin käsin saada näppeihinsä jotain, mitä tahansa syötävää pöydältä. Ensimmäisen kurkunpalansa hän söi – siis oikeasti söi – niin hyvin kuin vain hampaattomalla suullaan pystyi. Kirppu tiesi kyllä heti, mitä ruoalla tehdään. Samalla Sikuriinaakin rupesi kiinnostamaan taas kaikenlainen ruoka, kun kerran velikin söi. Olimme onnessamme!

Kirppu ei ole koskaan oikein tykännyt lusikalla syöttämisestä. Jos hänelle yritti tarjota lusikkaa, hän imi (ja edelleen usein imee) sen kärjestä. Suu ei oikeastaan auennut sen enempää ennen kuin hän oppi itse laittamaan lusikan suuhunsa, ja esim. puurot tarjosimmekin tosi pitkään uudelleentäytettävistä smoothiepusseista. Kirppu on saanut pitää päänsä ja syönyt lähes pelkästään sormiruokaa. Innostuinkin tekemään Kirpulle omia ruokia, erilaisia pihvejä ja pötköjä, joita olen myös pakastanut myöhempää syömistä varten. Jonkin verran olemme lisäksi tarjonneet edelleen hedelmäsoseita yms. smoothiepusseista. Ovat kyllä käteviä ainakin reissussa. Kirppu on kasvanut ja kehittynyt täysin normaalisti syömällä pääasiassa äidinmaitoa (lapsentahtisesti) ja sormiruokaa. Lisäksi saimme yksivuotishammastarkastuksessa kehuja siitä, että Kirpun leukalihakset ovat kehittyneet hienosti, hampaiden välissä on hyvin tilaa (jota tarvitaan, jotta pysyvät hampaat mahtuvat kunnolla suuhun). Kuulemma ruoan pureskelu ja imetys molemmat tukevat hyvin leuan kehitystä.

Miksi olemme sormiruokailleet? Ainakin siksi, että Kirppu tykkäsi siitä itse eniten. Myös sormiruokailun kautta ruokaan tutustuminen tuntui meistä hyvältä: lapsi saa sormiruokaillessaan tutustua erilaisiin ruokiin katsomalla, koskettamalla, haistamalla ja maistamalla. Lisäksi se mahdollistaa myös aikuiselle hetken ruokarauhaa, kun lapsi tutustuu rauhassa omaan ruokaansa. Toki näin ei aina ole ja luonnollisestikin lasta tulee koko ajan valvoa, kun tämä syö, mutta ainakin kannattaa kokeilla. Meillä molemmat lapset ovat oppineet syömään itse ja myös haarukan ja lusikan käytön harjoittelu on ollut helppoa.

Entä jos pelottaa liikaa se, että vauva tukehtuu? Vauvoilla on kakomisrefleksi suussa paljon ”edempänä” kuin aikuisella. Kakomista saattaa siis tapahtua hyvinkin helposti. Tätä ei kannata pelästyä. Oikeasti silloin kannattaa pelästyä, jos vauva on hiljaa, jähmettyneenä paikoilleen, silmät suurina ja näyttää turhankin rauhalliselta. Silloin pitää toimia. Aiheesta kannattaa lukea lisää lainaamalla kirjastosta Omin sormin suuhun tai Minä syön itse, tai esimerkiksi tutustumalla täällä infopakettiin.

Eli suosittelen lämpimästi: kannattaa ainakin kokeilla tarjota somiruokaa. Ja ehdottomasti kannattaa tutustua THL:n suosituksiin, joissa myös kannustetaan sormiruokailun kokeilemiseen. Kannattaa tutkia, mikä on se paras ja omalle lapselle sopivin tapa syödä. Kannattaa ottaa selvää! Ja kannattaa muistaa, että meidän perheemme tapa ei välttämättä ole kaikille se sopivin tapa.

Nautinnollisia ruokailuhetkiä!

-Saara