Viisi vinkkiä: näin läksyt sujuvat paremmin!

Läksyt puhuttavat usein. Välillä uutisoidaan sitä, ettei läksyillä ole mitään merkitystä, ja toiste hehkutetaan läksyjen huikeaa tehoa. Läksyistä ja niiden merkityksestä voidaankin olla montaa mieltä, mutta asioiden mieleenpainamisessa ja kertaamisessa on tutkitusti tehonsa. Oppiminen tapahtuu koulussa, läksy kertaa jo opittua. Kotitehtäviä eli läksyjä annettaessa onkin tärkeää, että niiden avulla kerrataan ja…

Tahtoa, ei uhmaa: Kolmevuotiaan tahtoikä haastaa vanhemmat

Meillä on todella vahvatahtoinen kolmevuotias. Tekisi mieli sanoa, että harvinaisen vahvatahtoinen, mutta mitä olen Facebookin vanhempien vertaistukiryhmiä lukenut, vaikuttaa siltä, että Kirppukin on ihan vain tavallinen kolmevuotias. Sellainen helposti villiintyvä, monesta asiasta innostuva minityyppi, jolla on vilkas mielikuvitus ja paljon omaa tahtoa. Kolmevuotiaan tahtoikä on siis todella tullut tutuksi. Tuntuu,…

Yöllistä huutoa – Kauhukohtaukset kauhistuttavat vanhempiakin

Myöhään illalla, joskus kymmenen jälkeen, kolmevuotias Kirppu rupesi yhtäkkiä huutamaan sängyssään aivan käsittämättömän kovaa. Hän huusi ja karjui, osoitteli jonnekin kaukaisuuteen ja huitoi minua pois. ”Mene pois! Pois! Mene POIS! Minä haluan äidin! Äiti! Sinä et ole äiti! Minä haluan äidin!” Kirpulla oli yhtäkkiä kymmenen karhun voimat ja asfalttiporan ääni.…

Kolmevuotiaan dinosaurusrakkaus ja kahdet dinosaurussynttärit

Twiittasin jokin aika sitten näin: Eskarilainen laskee ajatuksiaan: ”Äiti, mulla on ainakin 278 ajatusta!” Melkein kolmevee siihen: ”Minä lasken myös ajatuksiani…. [pohtii hetken] …dinosaurus Rex… [pohtii taas] …minulla on yksi ajatus!” #lastensuusta Hauskaksi tämän jutun tekee se, että se on totta. Siis ehdottomasti täysin totta. Kirppu ei oikeasti juuri ajattele…

Eetu, Iitu ja kertomattomat tarinat: Tarinoita, joita lapsi saa itse kertoa

Kirppu ottaa kirjan, tulee syliini ja pyytää: ”Luetaanko tämä, äiti?” Hyvin harvoin kieltäydyn. Myös Sikuriina rakastaa kirjoja ja tarinoita, samoin minä ja puolisoni. Kotimme kirjahyllyt notkuvat kirjoja siinä määrin, että Sikuriina kyselee jo, tarvitsemmeko oikeasti niin paljon kirjoja ja haaveilee kirjakirppiksen järjestämisestä. Niin meillä kuin muillakin lukuhetkien aikana on hyvin…

Kertominen on taito, jonka voi oppia ja jota kannattaa harjoitella

Yleensä minä haen Sikuriinan esikoulusta. Saan kuulla eskarin aikuisilta jo jotain Sikuriinan päivästä, mutta kotimatkalla kyselen Sikuriinalta lisää. Kun kysyn, mitä päivän aikana tehtiin, mitä oli ruoaksi tai kenen kanssa hän leikki, saan vastaukseksi ”kaikkee silleen ihan kivaa”, ”en mä muista enää” tai ”aika monen”. Kuulostaako tutulta? Sama lapsi kuitenkin…

”Äiti, mua pelottaa! Mä en halua! Tää on vaikeeta!” – Ethän vähättele lapsen tunteita

Kuusivuotiaan, taitavan ja osaavan Sikuriinan mielestä eskaritehtävät ovat välillä liian vaikeita. Maaliskuussa kolme vuotta täyttävä Kirppu itkee illalla, että nukkuminen pelottaa ja valittaa aamuisin samaa päiväkotiin menemisestä. Kyse ei välttämättä kuitenkaan ole Sikuriinan osaamattomuudesta tai Kirpun oikeasta pelosta. Lapsella ei nimittäin aina ole oikeita sanoja kuvaamaan kaikkia tunnetiloja, tuntemuksia, fiiliksiä…

Puuseppä vai puutarhuri? -kirja herättää pohtimaan omaa suhdetta lapsiin ja lapsuuteen (mukana arvonta)

Kasvatatko lastasi kuin puuseppä, joka muokkaa puusta haluamansa kappaleen? Vai oletko kuin puutarhuri, joka luo kasveilleen mahdollisimman suotuisat olosuhteet, jotta ne voivat kukoistaa? Kirjassaan Puuseppä vai puutarhuri? Vanhemmuuden suorittamisesta onnellisen lapsuuden tukemiseen (Art House 2017) lapsuustutkija ja isoäiti Alison Gopnik haastaa koko vanhemmuuden käsitteen. Hän tarkastelee kriittisesti suorittamiseen perustuvaa vanhemmuusmallia,…

Palapelit kehittävät, innostavat, opettavat ja viihdyttävät

Kaksivuotias Kirppu rakastaa palapelejä. Siis todella rakastaa. Eräänä päivänä hän oli istunut päiväkodissa kavereiden kanssa lattialla ja koonnut erilaisia palapelejä. Yksi kerrallaan muut lapset olivat lopettaneet homman, mutta Kirppu oli jatkanut. Lopulta hän oli viimeistellyt aivan kaikki palapelit, myös ne, jotka olivat jääneet muilta kesken. Palapelit ovat myös minun mielestäni…

Lapsi kuin orkidea, voikukka tai vaikka viirivehka: Lapsen stressi näkyy eri tavoilla

Haen kaksivuotiaan Kirpun päiväkodista. Saan kuulla, miten hienosti päivä on mennyt. Kirppu on syönyt hyvin, nukkunut hyvin, leikkinyt paljon, osallistunut kaikkeen toimintaan, kerännyt lelut pois leikin jälkeen, malttanut kuunnella sadun, pitänyt kiinni rattaista puistoon siirryttäessä jne. Kaikki on mennyt upeasti, ei mitään ongelmaa. Kaappaan pienen syliini ja hänen pyynnöstään kannan…