Hohda pimeässä: Askartele ihana heijastava sudenkorento

Eräässä kaupassa myytiin heijastinkankaasta tehtyjä kasseja. Ostin sellaisen, koska keksin heti ainakin viisi tapaa käyttää kassin kangasta askartelussa. Päätimme Sikuriinan kanssa kokeilla tehdä ihania sudenkorentoja, joista olin nähnyt muutamia erilaisia versioita ystävilläni. Ne ovat nimittäin aivan ihastuttavia! Sikuriinakin innostui kovasti varsinkin, kun pääsi kaivelemaan helmikokoelmaani. Sudenkorentoheijastin Tarvikkeet: lankaa ja neula…

Kauniit virpomavitsat kotoa löytyvistä materiaaleista

Virpomavitsat kuuluvat ainakin meidän perheemme pääsiäiseen. Suomessa on erilaisia tapoja ja perinteitä virpomiseen liittyen. Meidän perinteemme on se, että käymme palmusunnuntaina virpomassa läheisten ihmisten (mm. lasten kummien) luona sekä hieman myös naapurustossamme. Virpomista varten lapset pukeutuvat haluamallaan tavalla – useimmiten trulleiksi tai pääsiäispupuiksi, mutta onpa mukana ollut pääsiäisprinsessakin sekä pääsiäisdinosaurus-Rex.…

Viisi vinkkiä: näin läksyt sujuvat paremmin!

Läksyt puhuttavat usein. Välillä uutisoidaan sitä, ettei läksyillä ole mitään merkitystä, ja toiste hehkutetaan läksyjen huikeaa tehoa. Läksyistä ja niiden merkityksestä voidaankin olla montaa mieltä, mutta asioiden mieleenpainamisessa ja kertaamisessa on tutkitusti tehonsa. Oppiminen tapahtuu koulussa, läksy kertaa jo opittua. Kotitehtäviä eli läksyjä annettaessa onkin tärkeää, että niiden avulla kerrataan ja…

Puhun lapsille Jeesuksesta – ja syystä (varsinkin jouluna)

Joulun aikaan ruvetaan puhumaan joka vuosi siitä, saako joulujuhlassa laulaa Enkeli taivaan tai saako koulussa olla Tiernapoikia, jouluevankeliumia tai jopa Luciaa. Keskustellaan siitä, pitääkö joulukirkkoon mennä vai onko se itse asiassa jo täysin kiellettyä. Myös monet vanhemmat miettivät, mitä kertoa lapsilleen joulun vietosta. Pitääkö se Jeesus oikeasti mainita? Entä jos…

Mehiläisvahakynttilät onnistuvat helposti – vaikka yhdessä lasten kanssa!

Perinteinen mehiläisvahakynttilä valmistetaan aidosta mehiläisvahasta. Se tuoksuu miellyttävältä ja palaa valuttamatta ja savuttamatta. Mehiläisvahalevyjä saa askartelutarvikeliikkeistä. Hinnat vaihtelevat yllättävän paljon, joten kannattaa vertailla. Luonnollisesti kannattaa myös olla tarkkana siitä, että kyseessä on puhdas mehiläisvaha. Mehiläisvahakynttilöitä on helppo tehdä lastenkin kanssa. Kolmevuotias Kirppu ei vielä juuri jaksanut niiden tekemiseen keskittyä, mutta…

Taidetta luonnon aarteista suoraan kehyksiin

Sattuipa niin ihanat säät vielä tähän syyskuun alkuun, että pakko oli tänäänkin lähteä vielä alkuillasta ulos puuhailemaan lasten kanssa. Koulun, töiden ja päiväkotipäivän jälkeen söimme reippaasti kotona valmiina meitä odottaneen ruoan (wuhuu!), vetäisimme kengät jalkaan ja pujahdimme pihalle. Eikä kukaan valittanut, vaikkei saanut jäädä sisään katsomaan PikkuKakkosta. Nyt on hauska…

Kolme sukupolvea mökillä Slipstop-tossut jalassa: Melkein kuin paljain jaloin, mutta parempaa

Kaupallinen yhteistyö: Slipstop Tiedätkö sen tunteen, kun ottaa kengät pois ja lähtee paljain jaloin kävelemään ruohikolle? Sen, kun jokainen askel hieroo jalkapohjia ja rentouttaa jalkojen lihaksia? Ja sitten sen, kun astuukin terävään kiveen tai tikku iskeytyy varpaaseen? Nautinto muuttuu kivuksi – tai ainakin epämukavuudeksi. Mitä jos voisi kävellä ”paljain jaloin”,…

Omenamuffinit onnistuvat mukissakin – hetkessä herkkua koko perheelle

Minä rakastan leipomista, mutta nykyään jaksan paneutua siihen kunnolla vain harvoin. Viikonloppuisinkin on nyt ollut paljon puuhaa ja arki-illat tuntuvat liian lyhyiltä leipomishommiin. Omenapiirakkaa on kuitenkin tehnyt mieli jo jonkin aikaa. Päätimmekin lasten kanssa testata mikrossa mukissa kypsennettävien omenamuffinien tekemistä. Ja voi että kun se oli hauskaa ja helppoa! Hetkessä…

Touhutorstai: vedessä aukeavat kukat

Sikuriina oppi päiväkodissa tekemään ihania kukkia, jotka aukeavat vedessä itsestään. Kukkia on kiva askarrella yhdessä – se on myös hurjan hyvää hienomotoriikkaharjoitusta! Me ehkä kokeilemme täällä mökillä, saisimmeko uitettua kukkia kivasti myös järvessä! Näin teet vedessä aukeavat kukat Leikkaa kopiopaperista tai väripaperista kukkia. Muodon ei tarvitse olla kovin tarkka, mutta…

Touhutorstai: Jättisaippuakuplat viihdyttävät

Olemme Sikuriinan kanssa hurahtaneet tänä kesänä jättisaippuakupliin oikein todella. Testasimme niitä jo pari vuotta sitten Lidlin valmiilla setillä. Viime kesänä rupesimme myös testailemaan omia saippuakuplaseoksia ja onnistuimmekin löytämään aivan loistavan reseptin! Salaisuus tässä seoksessa on tapettiliisteri. Jotta se ehtisi liueta seokseen kunnolla, kannattaa seoksen antaa tekeytyä ainakin yön yli. Tämä…